Ojanperä - Perussuomalainen

Timo Soini ja abortti

2011-04-03T07:18:00.000-07:00

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinilta on viime aikoina tivattu tiuhaan selkeää kannanottoa aborttiin ja siihen liittyvään lainsäädäntöön. Timo itse on ilmeisesti kokenut tämän tyyppisen piirityksen melko ahdistavaksi, ja on se minunkin mielestäni vähintään kummalliselta rakkikoirajournalismilta vaikuttanut. Toimittajien kanssa samaan laulukuoroon on liittynyt joitakin muiden puolueiden eduskuntavaaliehdokkaita, kärkkäimpinä Kansallisen Kokoomuksen väki. Voisi melkeinpä luulla, että eräiden tahojen mielestä Timo Soinin henkilökohtainen aborttikanta on tulevien vaalien merkittävin asiakysymys.

Muutama päivä sitten Yleisradion järjestämässä "neljän suuren puolueen" vaalitentissä puheenjohtaja Soini joutui jälleen kerran kiemurtelemaan tämän hänelle kiusallisen kysymyksen ympäri. Hän totesi toimittajalle kaksi kertaa pitävänsä ihmiselämää pyhänä, mistä lausunnosta katsojan oli vedettävä omat johtopäätökset. Myöhemmin lehdistössä Soinin vastausta pidettiin epäselvänä, vaikka tulihan Timon kanta siitä kuitenkin aika hyvin ilmi. On tietysti noloa, että sanavalmis Timo Soini joutui liittymään siihen samaan asian vierestä puhujien kerhoon, jonka kunniapuheenjohtajuuden nappasi pääministeri Mari Kiviniemi taannoin toteamalla samassa haastattelussa ties kuinka monta kertaa, että "Kaikissa tapauksissa on tärkeää, että asiat ovat avoimesti esillä."

Timo Soini on toki tämän kysymyksen äärellä hankalammassa asemassa kuin muiden puolueiden puheenjohtajat. Vaikka Perussuomalaiset puolueena pitääkin aborttiin liittyvää nykylainsäädäntöä jokseenkin hyvänä, ei Soini voi omana mielipiteenään tällaista julkisesti esittää. Syynä tähän on yleisesti pidetty hänen kristillistä, tarkemmin sanottuna katolista vakaumustaan. Ehkä katolisuus ei ole tärkein Timo Soinin maailmankuvaa muokkaava tekijä, mutta se vaikuttaa varmasti siihen, minkälaisia lausuntoja hän voi julkisesti antaa. Katolinen puoluejohtaja ei kerta kaikkiaan voi henkilökohtaisesti ottaa kantaa abortin puolesta, sellaisesta kun saattaa seurata jopa ekskommunikaatio eli kirkon yhteydestä erottaminen.

Kysymys puoluejohtajan henkilökohtaisesta aborttikannasta on sitä paitsi tarkoitushakuisesti ja epäreilusti asetettu. Miksi ei kysytty puolueen kantaa asiaan? Monet tahot ovat jo pelotelleet tulevaisuudenkuvilla Timo Soinin Suomesta, jossa oikeus raskauden keskeytykseen on poistettu. Tosiasia kuitenkin on, että Timo Soini ei tätäkään asiaa puolueessa yksin päätä. Jos Perussuomalaiset voittavat eduskuntavaaleissa, abortteja ei kielletä Suomessa, eikä katolisuudesta tule pakollista. Näin ei käy edes siinä tapauksessa, että Timo Soinista tulee seuraava pääministeri. Perussuomalaiset on puolue, jossa asioista päätetään yhdessä.

Mutta entäs sitten, jos Timo Soini itse pitääkin ihmiselämää pyhänä? Ei kai sellainen näkemys nyky-Suomessa voi olla niin tuomittava kuin on yleisesti esitetty? Meillähän on edelleen mielipiteenvapaus voimassa, ja ainakin minun mielestäni on virkistävää, että edes yksi puoluejohtaja uskaltaa asettua todella arvostamaan ihmiselämää. Nämä ovat arvokysymyksiä, ei niistä kuulukaan kaikkien olla samaa mieltä.

Ruotsinmaalla on jotain mätää

2010-09-21T02:41:00.000-07:00

Ruotsissa käytiin juuri parlamenttivaalit, joiden tuloksissa riittää puitavaa vielä pitkäksi aikaa. Vaalien tärkein seuraus oli istuvan pääministeri Fredrik Reinfeldtin johtama porvarihallitus voitti, mutta jäi kuitenkin täpärästi ilman enemmistöä. Hallitusneuvotteluista on siksi tulossa hankalat. Ruotsin sosiaalidemokraatit pärjäsivät ennätyshuonosti, mikä olikin odotettavissa sosiaalidemokraattien yleisen laskusuhdanteen pohjoismaissa huomioiden. Yhteensä punavihreät puolueet eli oppositio keräsi 43 prosenttia äänistä.

Mielenkiintoinen tapaus on myös Sverigedemokraterna-puolueen (SD) nousu valtiopäiville ensimmäistä kertaa puolueen historiassa. SD keräsi annetuista äänistä lähes kuusi prosenttia, ja sai läpi 20 ehdokasta. Täten SD nousi kerralla vaa'ankieliasemaan, eikä sen merkitystä tulevissa hallitusneuvotteluissa voi vähätellä. Puolueen puheenjohtaja Jimmie Åkesson ehtikin jo rehennellä SD:n lähtevän hallitukseen niiden puolueiden kanssa, jotka tarjoavat heille eniten.

Ruotsin poliittiset asetelmat ovat olleet varsin luutuneita jo aivan liian pitkään. Sekä porvarikoalitio että vihreä vasemmisto ovat juuttuneet omiin juoksuhautoihinsa sellaisella jääräpäisyydellä, että se saa Suomen vastaavan kuvion näyttämään suorastaan progressiiviselta. Tähän lukkiutuneeseen tilanteeseen uskon SD:n tarjoavan aivan uudenlaista liikettä. Voi jopa olla, että valikoidut puolueet vihervasemmistolaisesta blokista ovat pakotettuja saman pöydän ääreen porvareiden kanssa, vaikka se tapahtuisikin vain siitä syystä, että haluttaisiin estää SD:n hallituspyrkimykset.

On jokseenkin hankala ymmärtää sitä kollektiivista vastenmielisyyttä, jolla kaikki muut puolueet, valtakunnan media sekä eräät julkisuuden henkilöt Ruotsidemokraatteihin suhtautuvat. En minäkään ko. puoluetta varsinaisesti sympatiseeraa, mutta kai heillä sentään on oikeus asettua ehdolle demokraattisissa vaaleissa, ja menestyäkin jos tarpeeksi suuri osa kansasta niin tahtoo? Ilmeisesti ei. On perin hätkähdyttävää, ja suomalaisittain ajateltuna ennenkuulumatonta, että tuhannet ihmiset kokevat tarpeelliseksi lähteä julkisesti protestoimaan epämieluisaa vaalitulosta. Mitä positiivista sellaisella voidaan saavuttaa?

Mikä sitten tekee SD:stä niin kammoksuttavan puolueen? Onhan heillä toki kärkeviä mielipiteitä ja tavoitteita. Heidän arvomaailmansa on kiusallisen konservatiivinen. Jotkut heidän jäsenistään saattavat jopa olla rasisteja. Todellinen syy lienee kuitenkin se, että SD ei hyvällä tahdollakaan sovi mukaan ruotsalaiseen konsensuspolitiikkaan. Se on ohjelmassaan tarttunut juuri niihin asioihin, joiden hoitamisesta vallitseen Ruotsin vanhojen puolueiden keskuudessa hiljainen yksimielisyys. Se ravistelee "pyhiä" arvoja, ja sellainenhan ei ole hyväksyttävää yhdessäkään itseään kunnioittavassa oligarkiassa.

Joka tapauksessa Ruotsin vaalitulos todistaa yhden asian: Jos vallanpitäjien politiikassa itsessään on kansan silmissä vikaa, ei protestiliikkeitä voida vaieta, mustamaalata tai pilkata kuoliaiksi. Ainoa tapa pitää tyytymättömien kansalaisten soraäänet kurissa, on keskustella avoimesti hankalistakin teemoista ja harjoittaa itse sellaista politiikkaa, jonka takana myös tavallinen kansalainen voi seistä. On siis harjoitettava populismia.

Kreikka ja Euro

2010-05-06T07:59:00.000-07:00

Niinhän siinä lopultakin kävi, että toisin kuin vielä tämän vuoden helmikuussa vakuuteltiin, euromaat joutuvat kuittaamaan järkyttävän ison laskun Kreikan leväperäisestä taloudenpidosta. Paitsi että Kreikka on elänyt tuhlailevasti yli varojensa ja ylivelkaantunut piittaamattomasti, se on myös huijannut euromaita ja vääristellyt tilastoja tavoitteena jatkaa yhteisvaluutan turvin siivellä elämistä. Tälle törkeälle huijaukselle on nyt kuitenkin tullut loppu, Kreikan taloudellinen uskottavuus on mennyttä ja koko maa konkurssin partaalla. Ainoa asia, joka Hellaan voi enää pelastaa, on muiden euromaiden pitkin hampain myöntämä avoin piikki. Pelastussumma nousee satoihin miljardeihin euroihin, josta Suomen osuus tulee olemaan n. 1,6 mrd euroa, mutta jos menneestä voidaan jotain oppia, niin tuskinpa se siihen jää.

Jotta pelastuspaketilla olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia onnistua vakauttamaan Kreikan ja koko euroalueen taloutta, on Kreikan toteutettava taloudessa järjestelmällinen vyön kiristys. Työuriin pyritään hakemaan pidennystä eläkeikiä nostamalla, avokätisiin eläkkeisiin ja muihin sosiaalietuuksiin on tulossa leikkauksia, ja valtion on pakotettu karsimaan kallista byrokratiaa. On täysin ymmärrettävää, että tällainen hevoskuuri on kreikkalaisille hankala pala purtavaksi. Kuvaavaa on se, että vain pari päivää sen jälkeen kun olin keskustelussa erään ystäväni kanssa todennut väistämättömäksi seuraukseksi tästä kaikesta sen, että "Ateena palaa", uutisoi Ilta-Sanomat mellakoista Kreikan pääkaupungissa juurikin samoilla sanoilla.

Meillä Suomessa kansalaiset ovat syystäkin vastahakoisia lainaamaan kertaalleen lainattua rahaa edelleen Kreikalle, varsinkin kun valtiovarainministeri Katainenkin on jo myöntänyt, että niitä rahoja tuskin tullaan saamaan koskaan takaisin. Hallitus on kuitenkin valmistautunut runnomaan avustuspaketin läpi eduskunnassa, ja se onkin esitelty eduskunnassa ainoana mahdollisena vaihtoehtona. Ministereiltä on ollut vaikeaa saada kunnon vastauksia siihen, millaisia seurauksia tukipaketin hylkäämisellä eduskunnassa olisi. Ilmeisesti seuraukset olisivat kuitenkin kammottavaakin kammottavammat.

Mitkä sitten ovat tämän satojen miljardien tukipaketin tunnetut vaihtoehdot? Julkisuudessa poliitikot ja talouden asiantuntijat ovat puhuneet mm. Euroalueen jakamisesta pohjoiseen ja eteläiseen alueeseen, jolloin eteläiseen alueeseen kuuluisi välimeren taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneet maat. Eteläinen euro voitaisiin sen jälkeen devalvoida, joka helpottaisi osaltaan tilannetta. Valuuttateknisestihän ongelma on juuri siinä, että Kreikka ei velkatilannettaan helpottaakseen kykene devalvoimaan valuuttaansa, koska hekin ovat sidottuja yhteisvaluutta euroon. Tähän ongelmaan rajatumpi ratkaisu olisi Kreikan irrottaminen eurosta ja drakman palauttaminen valuutaksi siellä. Tällaiset ratkaisut vaatisivat kuitenkin nopeaa reagointia ja poliittista tahtoa, joita Euroopan unionin byrokratiasta löytyy vähänlaisesti.

Kreikan valtio olisi toki voinut torjua tulevan hätätilan jo etukäteen omaisuutensa hallitulla yksityistämisellä. Vaikka minä en periaatteessa olekaan sitä mieltä, että valtion ei kuulu omistaa mitään, on joitakin asioita joiden omistamiseen modernilla tasavaltaisella valtiolla ei pitäisi olla intressejä. Esimerkiksi hiihtokeskukset ja kasinot kuuluvat tähän kategoriaan, Kreikka omistaa molempia. Yhteisarvoltaan valtion omistukset nousevat arvioiden mukaan kiinteistöineen juuri satoihin miljardeihin. Huomioon tulee myös ottaa tuhannet saaret. Millekään tukipaketille ei siis olisi tarvetta, jos Kreikka suostuisi myymään omaisuuttaan samasta summasta. Mutta myyminen ei ymmärrettävästi kreikkalaisia kiinnosta, jos samaan aikaan Euroopan unioni on myöntämässä avointa piikkiä. Tästä heitä ei voida syyttää.

Vaikka tämä koko tilanne on varsin huolestuttava ja synkkiä tunnelmia herättävä, olen seurannut melkeinpä vahingoniloisena spekulointeja euroalueen hajauttamisesta ja muusta yhteisvaluutan tulevaisuudesta. Käsillä on nyt juuri se ensimmäinen kriisi, joka määrittelee sen onko eurosta yhtään mihinkään. Onko euron vakaus mennyttä ja onko edessä hyperinflaatio? Kauas menneisyyteen muistavat voivat palauttaa mieleensä vaihtelevasti arvostamani poliitikon, Paavo Väyrysen teesit, joilla hän aikoinaan vastusti EMU:un liittymistä. Hän epäili, ettei eurosta tulisi sellaista vakaata valuuttaa kuin Suomessa toivottiin, koska mukaan oli tulossa myös näitä epävakaita Välimeren maita. Ja oikeassahan hän oli.

Suomen eduskunta äänestää Kreikan tukipaketin hyväksymisestä ensi keskiviikkona, 12.5. Sitä edellisenä päivänä eli tiistaina järjestetään eduskuntatalon edessä mielenosoitus tukipakettia vastaan (ilmoitus facebookissa, ilmoitus Hommafoorumilla). Kehotan lämpimästi kaikkia kynnelle kykeneviä osallistumaan tuohon mielenosoitukseen, tai sitten osoittamaan eriävän mielipiteensä hallitukselle jollain muulla tavalla. Ei nimittäin voi olla niin, että hallituksen agendana on ajaa suomalainen työntekijä, yrittäjä ja opiskelija ahtaalle samaan aikaan kun Euroopan unionin tuhlaajapojalle myönnetään avokätinen laina meidän kaikkien yhteisiä rahojamme edes harkitsematta muita vaihtoehtoja.

Bisneshai haluaa lopettaa kehitysavun

2010-03-19T04:48:00.000-07:00

Björn Wahlroos on yksi niistä ihmisistä, johon olen vuosien varrella ruvennut suhtautumaan varsin nihkeästi. Se ei johdu millään tavalla kateudesta, sillä minulla ei ole mitään syytä olla kateellinen Wahlroosille. Onhan hänellä toki enemmän omaisuutta kuin minä voisin edes kuvitella hankkivani miljoonassa vuodessa, onhan hän varmasti etuoikeutetumpi kuin minä ja totta kai hän saa enemmän arvostusta osakseen kuin minä tai kukaan tuttuni, mutta nuo ovat katoavia asioita. Kateus ei sitäpaitsi ole minulle ominainen synti, tämän kykenen sanomaan täysin kirkkain silmin.

Miksi siis tämä syvä inho? Miksi refleksinomainen halu oksentaa aina kun näen "Nallen" omahyväisen naaman? Suurimmaksi osaksi siinä on kyse siitä, että Wahlroos on osoittanut arvostavansa vain itseään ja itsensä kaltaisia koko sen ajan, kun olen ollut hänen olemassaolostaan tietoinen. Hän ei välitä yhteiskunnan hierarkian portailla alempana olevista eikä heidän hyvinvoinnistaan. Saalistajan etiikalla hän pyrkii maksimoivaan voitot ja varmistamaan vahvimman voiton ja heikkojen tuhon. Tästä huolimatta, tai pikemminkin juuri tästä syystä, häntä pidetään jonkinlaisena bisnesnerona ja oraakkelina, mitä talousasioihin tulee.

Björn Wahlroos on osa globaalia eliittiä, joiden valta on raha ja joiden ase on pelko. Hänen pyöreiden silmälasiensa takaa paljastuu tappajan vaistojen varassa toimiva mieli, joka alentaa ihmiset kauppatavaraksi. Hänen hillitty hymynsä kätkee vallanhimoisissa harhoissaan omatuntonsa tukehduttaneen miehen, jonka mielestä tavalliset ihmiset on luotu hänenkaltaistensa orjiksi. Hänen suurin unelmansa on nähdä sinut ja minut tekemässä töitä hänelle ja muulle eliitille, heidän ehdoillaan. Björn Wahlroos edustaa kaikkea sitä, mikä on pielessä nykyisen talousmaailman etiikassa.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin hänen kanssaan samaa mieltä. Se on kehitysapu. Nalle on nimittäin sitä mieltä, että nykyisenkaltainen kehitysapu ei toimi, vaan raha päätyy siinä "kankkulan kaivoon". Minä olen täysin samaa mieltä, ja olen puhunut tästä aiemminkin. On täysin järjetöntä ajatella, että kehitysmaiden ongelmiin tulisi jonkinlaista oleellista muutosta sillä, että Suomen BKT:stä siirretään 0,5% kulloinkin vallassa olevien gepardisuikkadiktaattorien henkilökohtaisille pankkitileille. Afrikan kansoille tämä tekee vain ja ainoastaan vahinkoa, ja tällainen vahingonteko onkin lopetettava.

Nalle esittää kehitysavun lopettamista jopa keinona tasapainotta Suomen taloutta. En tiedä riittäisikö se, ei varmasti yksinään. Kehitysapurahat eivät ole määrältään mitään uskomattoman suuria, mutta ainakin minua korpeaa vetää vuosittain vaatimatonkin summa vessasta alas. Kehitysavun reformoinnissa onkin kyse lähinnä periaatteesta. Jos haluamme todella auttaa kolmannen maailman kansalaisia, emmekä vain ostaa täysin hyödyttömiä, jopa vahingollisia aneita, meidän on tarkasteltava kriittisesti kehitysapujärjestelmäämme.

En usko, että yksikään poliitikoistamme nielee puremattaa tällaista radikaalia ratkaisumallia, jossa kehitysapu yksipuolisesti lopetetaan, eikä tilalle tarjota yhtään mitään. Meille ja varsinkin päättäjillemme on opetettu vuosikymmenten ajan, että me olemme syyllisiä esim. monien Afrikan maiden kurjaan tilanteeseen, jos emme muuten niin ainakin suomalaisella tervalla siveltyjen orjalaivojen kautta. Tätä velkaa olemme tuomittuja maksamaan ilmeisesti maailman tappiin asti. Ja vaikka mitään velkaa ei olisikaan (niinkuin ei oikeasti ole), emme voi kieltäytyä kuulemasta kaukana asuvien lähimmäistemme hätää.

Nuo edellä mainitut ovat vetoavia argumentteja, mutta ikävä kyllä ne kaikki kalpenevat sen rinnalla, että nykyisenkaltainen kehitysapu ei oikeasti auta yhtään ketään, vaan tosiasiassa ainoastaan pitkittää ja pahentaa kärsimyksiä. Ainakin minun omatuntoni olisi puhtaampi, ja kehitysmaiden asukkailla olisi parempi olla, jos kehitysapua uudistettaessa muistettaisiin antiikin viisaan sanat: "Anna miehelle kala, ja olet ruokkinut häntä yhden päivän. Opeta mies kalastamaan, ja olet ruokkinut häntä koko elämän ajan."

Opetusministeri haluaa laajentaa ruotsipakkoa

2010-02-17T07:35:00.000-08:00

Nyt taitaa todellakin olla niin, että meidän ministerimme tosiaan kuvittelevat, että Olympialaisten aikana voi ehdotella mitä järjettömyyksiä tahansa, koska kansan huomion vie kuitenkin sataprosenttisesti urheilu. Ainakin tämä tulee väistämättä mieleen kun lukee opetusministeri Henna Virkkusen uusimpia ajatuksia. Hän haluaisi nimittäin aikaistaa ruotsin opetusta kouluissa siten, että ruotsia ryhdyttäisiin pänttäämään jo peruskoulun viidennellä luokalla, kun nykyisin valtaosa koululaisista aloittaa ruotsin opinnot seitsemännellä luokalla. Näin pakkoruotsin kanssa kärvisteltäisiin siis peruskoulussa viisi vuotta, jonka jälkeen lukio-opintoihin ja korkeakouluihin suuntaaville pakkoruotsia syötettäisiin vielä vaihtelevasti lisää.

Toisin kuin Virkkusen ennen tarkennuksia antamista kommenteista olisi voinut tulkita, hän ei halua lisätä ruotsin opetuksen kokonaistuntimäärää, vaan ainoastaan aikaistaa ruotsin opetuksen alkamista, koska tutkimusten mukaan vieraitten kielien opiskelu helpottuu, kun se aloitetaan aikaisemmin. Samat tutkimukset tuskin kuitenkaan kertovat, kuinka paljon opintotulokset heikkenevät, kun viikkotuntimäärä vähennetään kahdesta yhteen pilkku kahteen. Pelaako opetusministeri tässä itse asiassa nollasummapeliä?

Virkkusen ehdotuksessa suurin vika piilee kuitenkin siinä, että toteutuessaan se vähentäisi valinnaisuutta kielten opiskelussa. Juuri valinnaisuus on ollut yksi Perussuomalaisen kielipolitiikan kulmakiviä. Me emme hyväksy minkäänlaista takapakkia nykytilanteeseen nähden, ja toivomme suomalaisen kielipolitiikan kehittyvän pois pakosta, valinnaisuutta kohti.

Itse aloitin ruotsin opiskelun viidennellä luokalla, ja myöhemmin uudestaan seitsemännellä. En tiedä oliko siinä mitään järkeä, mutta ainakin sain sen valinnan itse tehdä. Koulussamme tarjottiin lisäksi mahdollisuutta opiskella viidennestä luokasta lähtien saksaa tai ranskaa. Jos näiden kielien opiskelua olisi jatkanut johdonmukaisesti yläasteella ja lukiossa, olisi ollut mahdollisuus kirjoittaa yo-kokeissa englannin lisäksi toinen A-tason kieli. Poistuisivatko nämä vaihtoehdot, jos Virkkusen ehdotus toteutettaisiin? Siihen kysymykseen minä haluaisin vastauksen.

Mikään ei varmaankaan vähennä koululaisten opiskeluintoa tehokkaammin kuin nykyisin ruotsin kanssa harjoitettu pakkosyöttö. Viikkotuntimäärän väheneminen olisi koululaisille laiha lohtu, kun samaan aikaan pakkoruotsin opiskelu venysi kahdella vuodella. Näin Virkkusen käytäntö ei saavuttaisi tavoitettaan ruotsin opiskelun tehostamisessa, varsinkaan kun nykyään kansalla on varsin paljon kriittisempi asenne länsinaapurimme kielen pakkosyöttöä kohtaan kuin aikaisemmin.

Virkkunen on viemässä suomalaista kielipolitiikkaa täysin päinvastaiseen suuntaan kuin mitä pitäisi. Ruotsinkielen osaamisvaatimuksia on ensin höllennettävä korkeammilla tasoilla, jotta voidaan purkaa myöhemmin pakotteita alemmilta kouluasteilta. Se olisi politiikkaa, josta uskoisin Suomen lopulta hyötyvän, toisin kuin nykyisestä autonomiaa edeltävän ajan juoksuhautoihin kaivautumisesta.

Olympialaisista lyhyesti

2010-02-14T17:13:00.000-08:00

Alkuun täytyy tosin todeta aiheen vierestä, että viime kirjoitukseni olin laatinut hieman hätäisesti. Myöhemmin sinä samaisena päivänä kun olin tuon kirjoituksen laatinut kävi nimittäin ilmi, että Euroopan Unionin presidentin Kreikalle kaavailema "tukipaketti" koostuisikin lähinnä hyvästä tahdosta ja sympatiasta. Käytännössä siis päätettiin olla päättämättä mitään Kreikan avustuksen suhteen. On se hienoa maksaa noidenkin neropattien palkkoja.

---

Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Vancouverin talviolympialaiset saatiin avattua pari päivää sitten. Avajaisten puitteet olivat varsin hienot, tosin eivät alkuunkaan vetäneet kahden vuoden takaisten vertoja Pekingin olympialaisten vastaaville juhlallisuuksille. Toisaalta siinä missä kiinalaiset omissa avajaisissaan tahtoivat tuoda julki Kiinan kansan yhtenäisyyttä ja puhtaasti kiinalaista identiteettiä, ratsastettiin Vancouverissa aina niin ajankohtaisella monikulttuurisuuden teemalla. Jopa Kanadan alistettujen alkuperäiskansojen edustajat oli tuotu mukaan ikään kuin toivottamaan urheilijat tervetulleeksi "heidän maalleen" - ikään kuin noilta muina aikoina unohdetuilta kansoilta olisi kisojen järjestämistä harkittaessa jotain kysytty.

Olympialaisista johtuen seuraan tulevina päivinä muita uutisia hieman pienemmällä intensiteetillä kuin normaalisti. Itse asiassa tälläkin hetkellä lähinnä odottelen tuloksia Suomen naisten jääkiekkojoukkueen avausottelusta Venäjää vastaan. Suurien kisojen aikana jotenkin kaikki muu menettää osan merkityksestään. Ainoastaan jotkin todella suuret, maailmaa mullistavat tapahtumat kykenisivät kääntämään kansakuntien huomion keskipisteen pois Vancouverista. Ei se silti tarkoita sitä, että muu maailma lakkaisi pyörimästä. Urheilu saattaa saada meidät unohtamaan suuremmat asiat hetkeksi, mutta totuus on että esimerkiksi Vanhasen hallituksen katastrofaalinen Suomen alasajo ei lopu, vaikka Suomen joukkue voittaisi Vancouverissa kuinka monta kultaa tahansa.

Vähän aikaa sitten Yhdysvalloissa, kun koko maa odotti Super Bowlia, Mark Dice herätti huomiota videopalvelu YouTubessa ilmoittamalla boikotoivansa koko tapahtumaa. Hänen argumentointinsa suuria urheilutapahtumia ja niitä ympäröivää mediahypetystä vastaan on kärkevää, mutta toisaalta Dice tuo esiin muutamia tärkeitä näkökulmia. Kenenkään ei pitäisi uppoutua urheilun seuraamiseen niin fanaattisesti, että tulee sokeaksi sille mitä oikeassa maailmassa tapahtuu. Tämä on jokaisen penkkiurheilijan koetinkivi.

Tuemmeko Kreikkaa, Matti Vanhanen?

2010-02-11T04:43:00.000-08:00

Yksi Euroopan Unionin historiarikkaimmista jäsenistä, joka tunnetaan myös nimellä Hellas tai tutummin Kreikka, on ajautunut viime vuosien aikana yhä pahempaan taloudelliseen kurimukseen. Tuon länsimaisen kulttuurin, demokratian, filosofian, matematiikan ja olympiakisojen kehdon kohtalo on riippunut veitsen terällä jo jonkin aikaa, ja pelastajaksi on ymmärrettävistä syistä huudeltu Euroopan Unionia. Kaikkien Euromaiden yhteinen taloudellinen tuki voisikin nostaa Kreikan ainakin tilapäisesti omille jaloilleen. Uskallan kuitenkin ilmaista epäilykseni siitä, ratkaisisiko tällainen tekohengitys Kreikan perusongelmia, kuten työttömyyttä, tehotonta hallintoa ja laajalle levinnyttä korruptiota.

Suomen (toistaiseksi) pääministeri Matti Vanhanen ei lupaa Suomen osallistuvan mahdolliseen Kreikan talouden pelastusoperaatioon. Vanhasen mielestä Suomi ei voi lähteä pelastamaan jokaista ongelmataloutta, ja siksi hän suositteleekin ratkaisuksi tilanteeseen mieluummin jokaisen Euromaan vapaaehtoiseen harkintaan perustuvaa tukea, jolloin vastuu ei jakautuisi kaikkien kesken, vaan yksittäisten maiden olisi otettava vastuuta omasta tilanteestaan. Vanhasen ehdotus on mielestäni täysin ymmärrettävä, sillä onhan Suomenkin taloudessa tällä hetkellä toivomisen varaa. Onko Kreikan tilanne todella niin toivoton, että EU-maiden kollektiivinen vastuu ajaa omien ongelmien ohi?

Vaikka Matti Vanhanen ei mitään lupaisikaan, kukaan ei voi silti vielä taata sitä, etteikö Suomi lopulta kuitenkin osallistuisi Kreikan talouden elvyttämiseen. Asia on tiettävästi ollut puheenaiheena tämänpäiväisessä EU-johtajien huippukokouksessa. Ja kuinka ollakaan, se kaveri jonka nime kukaan ei ikinä muista, EU:n presidentti Herman van Rompuy lupasi EU:n tukevan Kreikkaa, joskaan ei välttämättä suoraan rahallisesti. Uutisen mukaan Rompuy on keskustellut asiasta Kreikan pääministeri Andreas Papandreoun, Saksan liittokansleri Angela Merkelin ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn kanssa. Kuka osaa sanoa, mitä yhteistä näillä neljällä on? Aivan oikein, yksikään suomalainen ei ole heitä virkoihinsa äänestänyt! Kuitenkin he ilmeisesti päättävät myös Suomen osallisuudesta EU:n apupakettiin Kreikalle, jos tämä paketti koskee kaikkia EU-maita. Kumileimasimena käytettäneen jotain EU:n nimellisesti demokraattista elintä, kuten parlamenttia.

Kyseinen apupaketti esitellään myöhemmin tänään, joten "presidentti" Rompuyn ajatuksiin saadaan silloin hieman lisävalaistusta. Mutta kyllä tästä kaikesta täytyy todeta, että olisi joskus mukava päästä kuulemaan näitä keskusteluja jo ennen kuin mitään päätöksiä tehdään. Jos EU joskus vaikka yllättäisi, ja toteuttaisi ihan oikeaa, vilpitöntä demokratiaa. Siihen asti Matti Vanhasen vakuuttelut eivät paljon paina, sillä kun Ranskan presidentti, Saksan liittokansleri ja EU:n "presidentti" vievät, Matti vikisee.

Puhemiehiä ja presidenttejä

2010-02-10T05:41:00.000-08:00

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö joutui taannoin eduskunnassa ja mediassa melkoisen riepotuksen kohteeksi. Riepotuksen syynä oli Niinistön aloittama ja jopa kamreerimaisin ottein toteuttama eduskunnan säästökuuri, ja riepotuksen keinoina käytettiin eduskunnassa puhemiesvaalin kautta protestointia. Myöhemmin sitten mediassa eräät Niinistöön närkästyneet kansanedustajat tulivat esiin omalla nimellään tai nimettömänä, purkaen turhautumistaan tasottomiin hotellihuoneisiin ja kakkosluokan junalippuihin kaikelle kansalle.

Kansanedustajien kyllästyminen eduskunnan tuhlailun rajoittamiseen tuli ilmi puhemiesvaalissa, jossa Sauli Niinistö tuli juuri ja juuri valituksi uudelleen, saaden historiallisen pienen äänisaaliin. Onkin selvää, että opposition lisäksi myös osa hallituspuolueiden edustajista käytti vaalia protestivälineenä. Niinistö sai jatkaa tehtävässään, mutta järkyttyi vaalin tuloksesta siinä määrin, että väläytteli hetken aikaa jopa puhemiehen pestistä luopumista. Ymmärrän Niinistön järkytyksen täysin. Minäkin olen totta puhuen hieman järkyttynyt siitä, että meidän valitsemamme kansanedustajat kehtaavat toimia noin raukkamaisesti. Niinistö itsehän ihmetteli sitä, miten hänelle ei oltu esitetty tätä kritiikkiä etukäteen suoraan, vaan isku tuli ikäänkuin puskan takaa ja nimettömältä taholta, suljetun vaalin avulla.

Eduskunnan pelkurimaisin ja elämästä vieraantunein sektori on tietenkin ollut tyrmistynyt siitä, että puhemies puuttuu eduskunnan järjettömiin mittasuhteisiin paisuneeseen rahankäyttöön. Tietyt Arkadianmäen loiset eivät näe eduskuntaa pelkästään työpaikkana, vaan myös kaikenlaisen eliittikohtelun automaattina, joka maksaa kaikki mahdolliset ykkösluokan kulut ja vielä kustantaa osan kansanedustajien vapaa-ajan toiminnasta ja pyörimisestä jossain kerhoissa, jotka eivät varsinaisesti valtion etua edistä. Kun näihin täysin ansaitsemattomiin etuuksiin puututaan, alkaa valtava selän takana urputtaminen.

Tavallisen kansalaisen on kuitenkin helppo ymmärtää Niinistön kantaa. Tiukkana aikana rahaa ei vain yksinkertaisesti ole jakaa kaikkiin mahdollisiin mukavuuksiin, ei myöskään eduskunnassa. Miten ihmeessä eduskunnassa voitaisiin uskottavasti ajaa läpi yhteiskunnallisia säästöohjelmia, jos eduskunnan oman talouden pullataikinamaiseen olemukseen ei ensin puututtaisi? Kansa ei tätä varmastikaan hyväksyisi. Miten kansanedustajat voisivat leikata kansalaisilta mitään, jos he eivät itse olisi valmiita edes matkustamaan 2. luokassa? Meitä eivät hallitse kuninkaat, vaan vertaisemme. Taloudellisesti vaikeat ajat koskevat heitäkin, hekään eivät voi kuluttaa enempää kuin tienaavat.

Niinistön linja on tuskin tullut yllätyksenä niille, jotka tuntevat vähänkään Suomen poliittista lähihistoriaa. Jo valtiovarainministerivuosinaan (1996-2003) hänet tunnettiin "tarkan markan miehenä", eikä Niinistö ole koskaan varsinaisesti rakastanut rahan kuluttamista. Tämä oli tiedossa myös kaikille niille kansanedustajille, jotka valitsivat Niinistön puhemieheksi ensimmäistä kertaa. Niinistö oli tuonut jopa aikeensa julki etukäteen. Onko tuo linja mennyt yllättäen liian pitkälle? Tuskinpa vaan. Mutta ajat ovat muuttuneet, ja samalla kun tavallinen kansa miettii tulevaisuuttaan ja sitä, miten selviäisi seuraavaan palkkapäivään asti, eduskunnan pullasorsat yrittävät kynsin ja hampain pitää kiinni "saavuttamistaan eduista".

Sauli Niinistö on kuitenkin edelleen yksi Suomen suosituimmista poliitikoista, eikä tämä viimeisin ole missään tapauksessa heikentänyt hänen luottamustaan kansan silmissä. Itse asiassa kansa sanoi painavan vastalauseen Niinistön eropuheille, ja tuomitsi raskaasti Saulin vastaisen urputuksen. Niinistö siis otti jälleen kerran erävoiton, ja yhden askeleen kohti seuraavien presidentinvaalien voittoa.

---

Presidentinvaaleista päästäänkin seuraavaan aiheeseen, nimittäin presidentille perustuslain mukaan kuuluvaan valtaan. Se onkin nyt ajankohtaista, kun ministeri Cristoffer Taxellin johtama työryhmä on tuomassa julki mietintöjensä tuloksia. Johtoajatuksena koko hommassa tuntuu olleen alusta lähtien presidentin tannuttaminen seremoniamestariksi, jonka ainoat jäljelle jäävät valtaoikeudet olisivat puhtaasti symbolisia. Kansalle tämä presidentti-instituution alennustilaan saattaminen ja perustuslain hengen romuttaminen on myyty kuitenkin ratkaisuna niinsanottuun "kahden lautasen ongelmaan".

Oikeasti mitään lautasongelmaa ei ole olemassakaan, vaan se on suomalaisen valtamedian ylläpitämä pseudokonflikti, jolla vedotaan kansalaisten aina niin käyttökelpoiseen mitä-meistä-ulkomailla-ajatellaan -vaistoon. Se, kuka meitä EU-kokouksissa edustaa on muutenkin hieman irrelevantti kysymys, koska koko EU-politiikka on suurta teatteria, eikä Suomen edustajalla koskaan noissa kokouksissa tule olemaan mahdollisuutta vaikuttaa yhtään mihinkään. Jos muiden EU-maiden pääministerit haluavat kerääntyä yhteen syömään ja juomaan hyvin ja puhumaan näennäisesti tärkeistä Unionin asioista, liittyköön meidän pääministeri heidän seuraansa. Niissä pöydissä korkeintaan vahvistetaan salaisten työryhmien valmistelemat päätökset, joten onko sillä loppujen lopuksi väliä, kuka meiltä on paikalla?

Poliittinen valta on itsenäisyyden alkuajoista lähtien jaettu Suomessa presidentin, hallituksen ja eduskunnan kesken. Presidentti on näistä toimijoista ainut, joka on ainakin teoriassa puolueista riippumaton. Hallituksen kokoonpano on yleensä suurimpien puolueiden kompromissi, samoin kuin hallitusohjelma. Koska hallituspuolueiden edustajat muodostavat eduskunnassa yksinkertaisen enemmistön, on ryhmäkurin avulla mahdollista käytännössä estää eduskuntaa toteuttamasta tehtäväänsä hallituksen valvojana. Näin ollen presidentti on ainut taho, jota puolueoligarkit eivät kykene mitenkään hallitsemaan. Onkin helppo ymmärtää, miksi nämä elitistit haluavat riisua presidentin kaikesta oikeasta vallasta.

Monesti on ihmetelty, miten Perussuomalaiset voivat vastustaa presidentin vallan karsimista, kun juuri puolueen edeltäjä SMP ja Veikko Vennamo olivat Urho Kekkosen itsevaltaisten elkeiden kiivaita vastustajia. On kuitenkin tehtävä ero presidentin laillisen vallan ja Kekkosen itse itselleen ottaman vallan välillä. Nykyisellä menolla me saamme maahamme täysin laillisen pääministerin viran, jolle valtaa säilytetään enemmän kuin Kekkonen ikinä ehti itselleen haalia! Tätä Perussuomalaiset eivät voi hyväksyä. Jos valta Suomessa todella kuuluu kansalle, tulisi sen jakaantua paljon tasaisemmin kuin puolue-elitistien unelmissa.

Oppositiokysymyksen paikka

2009-11-02T03:18:00.000-08:00

Olen puhunut paljon pahaa nykyisestä hallituksesta. On totta, että en todellakaan ole Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen suurimpia ihailijoita, ja että inhoan syvästi heidän hallitustaan, joka on vienyt suomalaiselta politiikalta viimeisetkin uskottavuuden rippeet. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että nykyinen autokraattinen tilanne on osittain myös opposition vikaa. En tiedä, olisiko Matti omakätisesti nostanut itsensä kiistämättömän Suomen kuninkaan asemaan silloinkin, jos oppositiopoliitikot olisivat kyseenalaistaneet hänen ja hallituksen toimia hieman hanakammin. Selvää on kuitenkin, että oppositio on ollut harvinaisen hampaaton mitä tulee hallituksen ja pääministerin edesottamuksiin. Uskon että tämä hampaattomuus on edesauttanut hallituksen kohoamista itsevaltaisiin sfääreihin.

Opposition tehtävä modernissa parlamentarismissa on toimia hallituksen hätäjarruna ja omatuntona. Opposition tulisi kovaan ääneen suitsia hallituksen toimia silloin, kun heidän mielestään hallitus on tekemässä jotain harkitsematonta ja/tai vastuutonta. Opposition tulisi myös kyetä esittämään hallitukselle vaihtoehtoisia toimintatapoja sekä julkituoda hallituspoliitikkojen mahdolliset väärinkäytökset ja virheet. Kaikissa näissä tehtävissään nykyinen oppositio (SDP, Vasemmistoliitto, Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset) on epäonnistunut surkeasta. Tämän seurauksena on päässyt käymään siten, että hallitus on huomannut kykenevänsä harjoittamaan minkälaista sanelupolitiikkaa tahansa, ilman että kukaan panee kunnolla vastaan.

Kun SDP:n puheenjohtajaksi valittiin Jutta Urpilainen, en uskonut että minun voisi koskaan tulla ikävä Eero Heinäluomaa. Mutta niin pahaksi on SDP:n, suurimman oppositiopuolueen tilanne onnettoman Jutan käsissä karannut, että en voi olla miettimättä miten Eero tästä ahdingosta selviäisi. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on myös ollut yllättävän piittaamaton. Silloin kun tämä nuori, vihainen mies valittiin Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi, moni varmaankin odotti että Hallitus ei saisi hetken rauhaa. Toisin on käynyt. SDP:n ja Vasemmistoliiton tulisi ajaa vasemmistolaista, sosiaalisesti oikeudenmukaista politiikkaa. Nyt kun nykyinen hallitus toteuttaa kenties oikeistolaisinta ohjelmaa mitä Suomessa on ikinä nähty, miksi näiden puolueiden edustajat eivät karju täyttä kurkkua?

Kristillisdemokraateille ja Perussuomalaisille lankeaa myös osasyy tapahtuneesta. Pienillä puolueilla tulisi kaiken järjen mukaan olla varaa pitää ääntä kaikesta, mikä on vähänkin vinossa. Omassa oppositiopolitiikassaan KD ja PS ovat mielestäni tarttuneet liikaa epäolennaisuuksiin. Meteliä pidetään kyllä pienistä asioista, kuten melkein jokaisesta uudesta lakiesityksesta (ja niin pitääkin), mutta missä ovat jyrkät ja kärkevät kannanotot Suomen tulevaisuudesta Vanhasen ja Kataisen käsissä? Minusta tuntuu siltä, että Perussuomalaisten kansanedustajien lausunnot tilanteesta ovat pelkistyneet kyynisiksi vitseiksi, samalla kun todellisen kritiikin esittäminen jätetään kenttäväen (kuten allekirjoittaneen) huoleksi.

Hallituksen luottamuksen kyseenalaistamiseen on modernissa parlamentarismissa kaksi keinoa. Välikysymysmenettely on opposition työkalu, joka teoriassa voi johtaa hallituksen eroon, jos todetaan hallituksen toimineen tietyssä tilanteessa radikaalisti väärin. Hallituskysymys taas on hallituksen itsensä tapa mitata oma luottamuksensa. Hallituksen kaataminen toki vaatii eduskunnan enemmistön, ja nykyisinhän hallitukset ovat enemmistönä eduskunnassa. Mutta mitä työkaluja on olemassa opposition luottamuksen kyseenalaistamiseen? Jos kansa ei voi luottaa enää edes siihen, että oppositio hoitaa omat tehtävänsä? Minun mielestäni nyt olisi oppositiokysymyksen paikka.

Yleistä angstausta

2009-10-26T02:49:00.000-07:00

Nojoo, eihän tämä bloggaaminen kesätauon jälkeen lähtenytkään käyntiin aivan niin liukkaasti kuin oli alun perin tarkoitus. Mutta se johtuu vain siitä, että nykyään eletään varsin synkkiä aikoja. Tällä hetkellä on ankeaa olla poliittinen bloggaaja. Sitä voi käyttää aikaansa vaikka minkälaiseen vaahtoamiseen yhteiskunnan epäkohdista, mutta siltikin Matti Vanhanen hiihtelee omassa pienessä "vahvan luottamuksen" valtakunnassaan, EU:n eliitti taistelee voitokkaasti sammuttaakseen Euroopasta viimeisetkin demokratian valonpilkahdukset, tiedotusvälineet mustamaalaavat todellisia isänmaanystäviä, kuten Tsekin presidentti Vaclav Klausia ja kaiken tämän dystopisen järjettömyyden alla vallitsee talouden taantuman alati jatkuva tuhkanharmaa pohjavire.

Jos nykyisestä maailmanmenosta, ja kaikesta siitä mikä siinä on pielessä yrittäisi pienintä yksityiskohtaa myöten merkitä kaiken muistiin, niin luulenpa että koko maailmassa ei olisi tilaa niille kirjoille, jotka täytyisi kirjoittaa. Mutta yritetäänpä raapaista vähän pintaa.

Lissabonin sopimuksena tunnettu pyhäinhäväistys näyttää nyt sitten olevan Euroopan tulevaisuus. Irlantilaisilla ei ollut kanttia sanoa enää toista kertaa "ei", mutta turha heitä on siitä syyttää. EU-eliitillä olisi kyllä riittänyt keinoja pakottaa irlantilaiset lausumaan "kyllä", vaikka sitten verisen korinan seasta. Demokraattisen EU:n kannattajat olivat asettaneet toivonsa Irlantiin ja sen jälkeen Tsekin presidentti Vaclav Klausiin, mutta irlantilaiset alistuivat naurettavassa uusintaäänestyksessä (Mitä demokratiaa on se, että äänestetään samasta asiasta niin kauan, että saadaan haluttu tulos?) ja yhden miehen varaan on turha laskea sitä taakkaa, joka oligarkkien poliittisille vastustajille vastuttamattomasti lankeaa.

Siispä tulevaisuudessa esimerkiksi Suomella on omiin asioihinsa vähemmän valtaa kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen osavaltioilla on omiin asioihinsa! Jos ei haluta puhua asioista niiden oikeilla nimillä, niin silloin on vain oletettava että "Euroopan Unioni" tarkoittaa Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä "Euroopan liittovaltiota" tai "Euroopan Yhdysvaltoja". Ajatus siitä, että esimerkiksi suomalaisesta maatalouspolitiikasta päätää tulevaisuudessa joku vaaleilla valitsematon puolalaisista, briteistä, ranskalaisista, saksalaisista ja italialaisista koostuva työryhmä on niin vastenmielinen, että tekisi mieli huutaa ääneen.

Vielä pahempaa on se, miten tavallisia suomalaisia yritetään tiedotusvälineiden taholta huijata kuvittelemaan musta valkoiseksi uutisoimalla päivästä toiseen milloin Paavo Lipposen tai Olli Rehnin, milloin presidentti Martti Ahtisaaren mahdollisuuksista tulla valituksi uuteen EU:n presidentin virkaan. Ilmeisesti nämä päätökset (kuten kaikki muukin päätökset siinä Euroopan kansojen yhteisessä syövässä, joka on EU) tehdään kabineteissa suljettujen ovien takana, joten minä olen aivan väärä henkilö arvioimaan suomalaisten kandidaattien mahdollisuuksia tulla valituiksi. Mutta olisiko minun uskottava, että kaikki on sitten taas hyvin, kunhan Lipposen Paavo, sentään "meidän oma Paavo" on EU:n presidentti? Käsittämätöntä, miten tyhmäksi sitä voikaan media tavallisen ihmisen kuvitella.

Voin kertoa ihan suoraan, että EU:n tuleva presidentti ei parhaimmillaankaan ole muuta kuin "arvojohtaja" ja valtiovierailuiden maskotti, huippukokousillallisten isäntä ja korkeapalkkainen tyhjäntoimittaja kaukaisessa virka-asunnossaan. Vielä paljon todennäköisempää kuitenkin on, että presidentti tulee toimimaan EU-eliitin sätkynukkena, joka konemaisesti legitimoi suurimpien jäsenmaiden vaaleilla valitsemattomien virkamiesten epädemokraattiset päätökset. Ne, jotka odottavat EU:n presidentistä komission ja salaisten työryhmien "vallan vahtikoiraa" ja demokratian eteenpäinviejää, tulevat pettymään karvaasti.

Samaan aikaan täällä kotona Suomessa kukaan ei tunnu enää luottavan poliitikoihin (paitsi Sauli Niinistöön). Vaalirahakohun edetessä kävi selväksi, että jotakuinkin joka ikinen kolmen suuren puolueen kansanedustaja on ottanut vastaan enemmän tai vähemmän hämärää rahaa. Näin on, ne kolme puoluetta jotka maassamme vuorottelevat hallitusvuoroissa, seisovat korviaan myöten korruptiossa. Miten tällainen poliittinen järjestelmä voi säilyttää uskottavuutensa? Matti Vanhanen saattaa kuvitella nauttivansa suurempaa luottamusta kuin kukaan valtionjohtaja koskaan, mutta todellisuuden kanssa näillä kuvitelmilla on hyvin vähän tekemistä.

Suomessa poliittinen kehitys on kuitenkin tuskastuttavan hidasta, pääosin siitä syystä että kansalaisten aktiivinen demokratian toteuttaminen realisoituu ainoastaan kerran neljässä vuodessa. Mitä hätää täysin mädillä poliitikoilla on? Vaalithan ovat vasta 2011, ja siihen mennessä koko tämä sotku on varmasti jo unohdettu. Kansakunnan lyhyt poliittinen muisti tuomitsee suomalaiset elämään ja selviämään näiden umpikierojen, egoististen "politiikan ammattilaisten" kanssa vaaleista toiseen.

Sitä paitsi valtiosääntömme ei nykyisin edes mahdollista pääministerin tai koko hallituksen eroamista kesken kauden. Meidän hallituksellamme on kaikki valta Hangosta Utsjoelle, ja väärinkäytösten edistämiseksi hallituksen erottaminen tapahtuu aina hallituksen itsensä aloitteesta! Sen voin kertoa, että nykypoliitikoista alle kaksi prosenttia luopuisi vapaaehtoisesti tuosta asemasta sen kerran saavutettuaan. Ja Matti Vanhanen & Kumppanit ei tuohon fraktioon kuulu, se on varma.

Mutta kaiken tämän tuiman itseruoskinnan päätteeksi lienee paikallaan todeta, että kaikki on sittenkin ihan okei! Elämä ei ole ollenkaan surkeaa, koska Suomi on maailman paras! Niin että kaikki tämä vaahtoaminen onkin ollut ihan turhaa, hei!

Takaisin sorvin ääreen...

2009-09-01T02:50:00.000-07:00

Koska kesälomani bloggaamisesta venyi aivan liian pitkäksi ja koska en saanut pakotettua itseäni tietokoneen ääreen edes siksi aikaa, että olisin kirjoittanut kommenttini kesällä käydyistä eurovaaleista, olen pakotettu kertaamaan kesän tapahtumia jokseenkin ripeällä tahdilla. Ihan lähipäivinä täytyy palata myös viime aikojen tapahtumiin, joista tärkein lienee Jussi Halla-ahon oikeudenkäynti. Mutta ensin pari sanaa ensimmäisestä puoluekokouksestani.

Minulle puoluekokoukseen osallistuminen tänä vuonna oli varsin helppoa, järjestettiinhän se Seinäjoella jossa itsekin majailin tuohon aikaan. Täytyy ihailla pitkien matkojen takaa saapunutta puolueväkeä, heille kyseessä oli paljon mittavampi vapaa-ajan uhraaminen ja käytännön asioiden järjesteleminen. Itse pystyin jopa käymään pikaisesti kotona syömässä siinä vaiheessa kun puolueen toisesta varapuheenjohtajasta äänestettiin.

Kokemuksena puoluekokous oli varsin opettavainen. Osittain tämä johtui siitä, että kokoussali oli ääriään myöten (ja ylikin) täynnä, ja onnistuin vaivoin löytämään vapaan paikan kahden kokeneen, jo SMP:ssä vaikuttaneen puolueketun välistä. Nämä nimeltä mainitsemattomat herrat suhtautuivat minuun epäilemättä niin kuin pitikin: kuten puoluetoiminnan oppilaaseen. Heiltä sainkin lyhyessä ajassa kiistämättömän hyödyllistä sisäpiirin kokemukseen nojaavaa oppia puoluetoiminnasta.

Muuten puoluekokouksen onnistuneisuudesta voidaan olla monta mieltä. Käytännön järjestelyt oli toki mitoitettu merkittävästi pienemmälle osallistujamäärälle, mikä kieli siitä että järjestävä tahoki oli yllättynyt kokouksen suuresta osallistujamäärästä. Tämähän on periaatteessa hyvä merkki: Puolue kasvaa ja kenttäväki on innokasta osallistumaan. Tiedotusvälineetkin hämmästelivät täyteen ahdettua kokoussalia, mikä mielestäni oli loistava mediavoitto. Oli kuitenkin hieman kiusallista, kun kaikille ei riittänyt istumapaikkoja. Ensi kerralla olemme viisaampia.

Timo Soinin nauttima suosio tuli hyvin esiin kokouksessa. Puheenjohtaja valittiin jatkokaudelle yksimielisesti, ja Timon puheen aikana taidettiin kuulla useammat aplodit kuin Veikko Vennamon puheille koskaan. Omasta mielestäni Soini on tällä hetkellä ainut oikea mies johtamaan tätä puoluetta. Myös varapuheenjohtajisto saa hyväksyntäni, erityisesti tietysti Vesa-Matti Saarakkala, puolueen kolmas varapuheenjohtaja. Tässä vaiheessa täytynee mainita, että luullakseni Vesa-Matti olisi valittu ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi kirkkaasti, mutta hän itse pelisilmää omaavana miehenä kieltäytyi tuosta kunniasta.

Puoluekokouksessa tuli hyväksytyksi myös paljon kiisteltyjä sääntömuutoksia, joiden nojalla mm. puolueen jäsenen tulee olla "hyvämaineinen kansalainen". Käytännössä tämä tarkoittaa kuulemma sitä, että esim. rikoksiin syyllistyvät voitaisiin periaatteessa erottaa puolueesta. Tämä kuulostaa hurjalta, ja toivon tosiaan että tätä pykälää tullaan soveltamaan lähinnä räikeimpiin tapauksiin. Ei siis niin, että jos olet vuonna -82 syyllistynyt lievään rattijuopumukseen niin saat katsella itsellesi uuden puolueen. Vahva uskoni on, että Perussuomalaiset on tästäkin eteenpäin rehellisten, järkevien ja ymmärtävien ihmisten puolue.

---

Eurovaalit menivät taasen Perussuomalaisten kannalta juuri niin kuin moni oli etukäteen aavistellutkin. Soini marssi Brysseliin ennennäkemättömällä äänivyöryllä ja varamieheksi valittiin Sampo Terho. Mielestäni varsin tyydyttävä tulos. Sampon hillittyä olemusta ja järkiperäistä argumentointia olen ihaillut jo pitkän aikaa.

Perussuomalaistet oli mukana myös auttamassa vaaliliiton kautta Euroopan parlamenttiin Kristillisdemokraattien Sari Essayahia. Häntä pidän myös oikein sopivana ihmisenä parlamenttiin, vaikka hän "väärää" puoluetta edustaakin. Yhteistyö on näissä asioissa usein valttia, ja luulenpa että yhteistyötä PS:n ja KD:n välillä tullaan näiden onnistuneiden vaalien jälkeen näkemään vastakin.

Hämmentävintä vaalituloksessa oli kieltämättä kuitenkin vasemmiston täydellinen romahdus. SDP:n ääniharavana toimi politiikassa kokematon Mitro Repo, joka oli herättänyt ennen vaaleja varsinaista kohua kiistelyllään ortodoksisen kirkon kanssa. Vasemmistoliitto taas jäi nuolemaan näppejään.

---

Loppuvuosi tulee olemaan haastava niin kansalle kuin poliitikoillekin. Valtakunnalliset otsikot kertovat taantuman vääjäämättömästä syvenemisestä, työttömyyden kasvusta uusiin ennätyksiin asti, paperiteollisuuden alasajosta Suomessa ja tuloerojen pysäyttämättömästä kasvusta. Kaikki nämä ja lisäksi vielä muut haasteet yhteenlaskettuna tarjoavat kenelle tahansa valtaisan ongelmavyyhden. Valtaisan, mutta ei ratkaisemattoman. Vaaleja on tulossa lisää, ja vaalien välilläkin asioihin on mahdollista vaikuttaa. Valitsemalla Perussuomalaiset valitset ongelmanratkaisijat.

Ehdokkaita valitsemaan!

2009-04-29T14:34:00.000-07:00

Nyt on sitten saapunut se päivä, kun kaikki tulevien EU-vaalien ehdokkaat ovat vihdoin selvillä. Ehdokkaita on asetettu kiitettävän runsaasti, puolueet ovat olleet tässä asiassa aktiivisia. Eipä noita listoja toisaalta pitäisi olla hankala täyttääkään, kun täydelle listalle ei mahdu kuin 20 ehdokasta... Mukana on myös käsittääkseni ensimmäistä kertaa eurovaaleissa valitsijayhdistyksen ehdokas, lääkäri-homeopaatti Liisa Sulkakoski.

Sen sijaan Jussi Halla-aho (helsinkiläinen filosofian tohtori, kielitieteilijä, kaupunginvaltuutettu, maahanmuuttokriitikko, blaa-blaa-blaa), jolle tamperelaisen Juha Mäki-Ketelän organisoima valitsijayhdistys myös sai kerättyä tarvittavan määrän kannattajakortteja, yllätti hieman yllättäen jättävänsä nämä vaalit väliin. Jussi siis kieltäytyi kunniasta asettua oman valitsijayhdistyksensä ehdokkaaksi. Jussin perustelut voi jokainen käydä lukemassa hänen omalta kotisivultaan. Mielestäni perustelut ovat varsin asialliset, ja tukevat sitä käsitystä että Halla-aho on todella järkevä ja harkitseva mies, jolle hänen ja hänen kannattajiensa agendan edistyminen on tärkeämpää kuin henkilökohtainen menestys.

Tiedotteessaan Jussi Halla-aho myös ilmoitti äänestävänsä itse Perussuomalaisten Sampo Terhoa, ja kehoitti myös kannattajiaan äänestämään samoin. Sampo on varmasti mielissään saadessaan kampanjalleen näin näkyvän tukijan. Lisäksi se todistaa, että Jussi ei ole katkeroitunut Perussuomalaisia kohtaan samalla tavalla kuin osa hänen kiihkomielisemmistä kannattajistaan.

Mutta olipa valintasi sitten Sampo Terho, Timo Soini, Vesa-Matti Saarakkala (jonka äänestämiseen olen itse päätynyt) tai joku muu, kehotan uhraamaan pienen palan aikaa jonakin päivänä ehdokkaan valitsemiseen. Perussuomalaisten listalla on kymmenen hyvää ja pätevää ehdokasta, toivottavasti löydät heidän joukostaan mieleisesi. Muista äänestää kesän vaaleissa! Nyt tehdään Perussuomalaista ja Peruseurooppalaista historiaa!

Miksi EU ja kansanvalta eivät sovi yhteen?

2009-04-23T05:49:00.000-07:00

Euroopan parlamentin vaalit lähestyvät vääjäämättä, ja minä olen ilmeisesti nyt jumittunut kirjoittamaan vain yhdestä aiheesta. Mutta ei se mitään, nämä EU-vaalit tarvitsevat kaiken mahdollisen huomion, jotta EU:n kurssi voidaan vihdoin kääntää demokraatiisempaan suuntaan. Kuten olen aikaisemmin todennut, aion tulevissa Euroopan parlamentin vaaleissa antaa tukeni Perussuomalaisten nuorten puheenjohtajana toimivalle Vesa-Matti Saarakkalalle.

Vesa-Matti on omilla kotisivuillaan kirjoittanut varsin osuvasti siitä, miksi Euroopan Unioni ei voi missään olosuhteissa olla demokratian perusteilla toimiva valtioiden liitto, ja miksi kansanvalta on EU-eliitille niin vastenmielinen käsite. Kansanvaltaisena järjestelmänä EU voisi toimia ainoastaan, jos olisi olemassa jokin yhtenäinen eurooppalainen kansa. Näin ei kuitenkaan ole, joten EU:n toimivuuden kannalta on tärkeää, että Euroopan kansat pystytään päätöksenteossa ohittamaan. Jopa tämän periaatteen pohjalta luoduilla byrokraattisilla elimillä on vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen mistään, joten on suunniteltu Lissabonin sopimus mahdollistamaan harvojen ja (vaaleilla) valitsemattomien totaalisen ylivallan EU:ssa.

EU:n tavoitteet, siis ne tavoitteet joista juhlapuheissa jankutetaan väsymykseen asti, ovat kuulemma Euroopan kansoja lähentäviä ja konflikteja ehkäiseviä. Nämä ovat hienoja tavoitteita, mutta tarpeeksi moni ei ilmeisesti ole tullut ajatelleeksi, että nämä tavoitteet menettävät merkityksensä saman tien, kunhan Euroopan kansat saadaan pakotettua saman katon alle ja liittovaltio saadaan perustettua. Onhan ilmeistä, että Euroopan kansoja ei tarvitse enää lähentää keinotekoisesti, kun kansojen päätäntävalta on luovutettu eliitille. Eikä sisäisiä konflikteja juurikaan synny siinä Euroopassa, jossa vastarinnan väkivaltaisesta tukahduttamisesta vastaa EU:n oma palkka-armeija.

Omasta puolestani voisin sanoa, että minulle kaikista inhottavin piirre EU:ssa on se, miten se suhtautuu omiin kansalaisiinsa. Jos kansa ei ole jostain asiasta "oikeaa" mieltä, kansan mielipiteelle ei anneta mitään arvoa, koska asioista on mahdollista päättää kabineteissakin. Kansalle tai kansan valitsemille edustajilta ollaan Lissabonin sopimuksen kautta viemässä viimeisinkin päätäntävalta omissa asioissaan. Siis mikäli EU:n byrokraatit ja oligarkit eivät armeliaasti luovuta valtaa joissain asioissa jäsenvaltioiden parlamenteille.

Kaiken tämän tueksi voisin kehottaa lukemaan nimimerkki Turjalaisen erinomaisen kirjoituksen aiheesta. Ehkä perversseintä tässä kaikessa on se, että meidän omat poliittiset päättäjät ovat valmiita hyväksymään tämän kaiken, ilman ehtoja.

Perussuomalaiset on Suomen eduskuntapuolueista ainut, joka suhtautuu kriittisesti EU:n liittovaltiokehitykseen, EU:n epädemokraattisiin piirteisiin ja rahamarkkinoiden ylivaltaan unionin sisällä. Tällainen kriittisyys yritetään usein demonisoidan valtaapitävien taholta, ohittamalla kritiikki olankohautuksella ja kerta toisensa jälkeen tutummaksi käyvällä liturgiavastauksella "muutosvastarinnasta" ja "separatismista". No, kriittisiä ääniä ei voi tukahduttaa loputtomasti. Tue siis Perussuomalaisia tulevissa vaaleissa!

---

Perussuomalaiset on avannut uuden EU-vaaliaiheisen nettisivun, jolta löytyy paljon tärkeää ja ajankohtaista tietoa, mitä vaaleihin tulee. Suosittelen tutustumaan osoitteeseen www.peruseuro.fi.

Miten vaaleissa käy?

2009-04-19T13:01:00.000-07:00

Jälleen on ehtinyt tapahtua paljon hyvää, pahaa, ja yhdentekevää sen jälkeen kun Perussuomalaiset Sannfinländarna rp. nimesi viimeiset ehdokkaansa kesän EU-vaaleihin. Ilmassa on alkanut leijailla sitä aivan erityistä jännitettä, joka niin erottamattomasti liittyy tulossa oleviin vaaleihin. Mielipidemittauksia on teetetty, niitä on tulkittu ja niiden pohjalta on vedetty johtopäätöksiä, osin varsin pitkälle meneviäkin.

Viimeisimmät gallupit ovat toki lupailleet Perussuomalaisille hyvää, peräti 8,1 prosentin kannatusta. Kannatuksen kasvu näyttää siis jatkuvan edelleen nousujohteisena, kaikesta huolimatta. Ennen kuin vaalipäivään päästään, ehtinee teoreettinen kannatus vielä hilautua muutaman kymmenyksen suuntaan tai toiseen (toivottavasti ylös). Perussuomalaisten kohtalonkysymys onkin, kuinka tarkasti teoreettinen kannatus realisoituu vaalituloksissa. Kannattajat on saatava uurnille asti, on siis onnistuttava siinä missä edellisten EU-vaalien tapauksessa on epäonnistuttu. Tämä tulee kysymään aktiivista vaalityötä kaikilta puolueen aktiiveilta.

Puheenjohtaja Soini on tavoilleen uskollisena asettanut vaalien tavoitteet korkealle: Kymmenen prosentin kannatus ja kaksi meppiä PS/KD-vaaliliitolle, mieluiten tietysti molemmat paikat Perussuomalaisille. Kun Soini itse toimii vaaliveturina, tämä tavoite saattaa olla hieman helpompi saavuttaa. Henkilökohtaisesti toivon, että näissä vaaleissa tapahtuisi sama mikä muutamissa edellisissä vaaleissa: Että yllättyisin jälleen kerran positiivisesti vaalituloksesta. Joka tapauksessa nyt jos koskaan on Perussuomalaisilla ainutlaatuinen tilaisuus saada Euroopan parlamenttiin oma edustaja "palovaroittimeksi", kuten vaalisloganissa sanotaan. Nyt jos koskaan, puoluetoverit!

Vielä ei kuitenkaan ole yhtään ääntä annettu, ja kaikki ehdokkaat ovat toistaiseksi samalla viivalla. Koska minä en ole kovin hyvä ennustamaan vaalien lopputuloksia, tyydyn miettimään mitä tapahtuisi, jos eräät skenaariot toteutuisivat. Käytännössä PS:n ja KD:n vaaliliiton mahdolliset paikkamäärät voivat jakautua neljällä tavalla: Jos vaaliliitto saa kaksi paikkaa, voi niistä mennä yksi kummallekin puolueelle, tai sitten molemmat PS:lle. Jos taas liitto saa vain yhden paikan, se voi mennä kummalle puolueelle vain, kaikki riippuu ykkösehdokkaiden vetovoimasta.

Perussuomalaisten ykkösehdokas on kiistattomasti Timo Soini, joka on ollut valtakunnallinen ääniharava jo parissa vaaleissa. Kristillisten ykkösehdokas taas lienee Sari Essayah. En osaa sanoa, kumpi heistä saa enemmän ääniä. Soini on toki valtakunnallisesti tunnetumpi, mutta toisaalta kristillisten omassa piirissä Essayah saanee leijonanosan puolueen äänipotista. Jos kristillisten kampanja kuitenkin syystä tai toisesta epäonnistuu, on mahdollista, että PS:n "kakkosehdokas" kiriikin Essayahin ohi. Tuossa tilanteessa voitaisiin saavuttaa PS:n kannalta paras mahdollinen lopputulos, kaksi omaa meppiä.

Meidän kannaltamme huonoin vaihtoehto olisi se, jos vaaliliiton ainut läpimenijä olisi Kristillisten ehdokas. Toteutuessaan tämä skenaario olisi ikävä tahra Puolueen vaalihistoriassa ja varmasti osaltaan hidastaisi kannatuksen kasvua. Lisäksi se tarkoittaisi, että joutuisimme pärjäämään jälleen viisi vuotta ilman omaa meppiä, eli ilman Perussuomalaista palovaroitinta Brysselissä. Tämä on varsin uhkaava skenaario, ja sen välttämiseksi olisi kyettävä kääntämään täysin ympäri se trendi, mikä on kuvannut Perussuomalaisten menestystä menneissä EU-vaaleissa.

Jos taas ainut läpimenijä olisi Soini, tarkoittaisi se sitä, että seuraavien eduskuntavaalien yhteydessä katsottaisiin jakoa jälleen uudestaan: Soini palaisi todennäköisesti Helsinkiin, ja hänen lunastamansa paikka Euroopan parlamentissa olisi vaarassa valua Kristillisille! Jotta voisimme varmistaa, meppimme toimintakauden olevan täydet viisi vuotta, olisi meidän Perussuomalaisten kerättävä kahdelle ehdokkaalle enemmän ääniä kuin kristillisten paras äänisaalis olisi... Kuten sanottu, tämä on vaikeaa ja vaatii Kristillisten kampanjan epäonnistumista ainakin joltain osin.

Siitä pääsemmekin parhaaseen vaihtoehtoon, eli jos onnistuisimme haalimaan sekä kahdelle ehdokkaalle suurimmat äänimäärät, sekä yhteensä listalle tarvittavan kannatuksen, voisimme saada jopa kaksi Perussuomalaista meppiä. Koska toinen näistä olisi todennäköisesti Soini, olisi jälleen mahdollisuus menettää toinen paikoista Kristillisille, mutta ainakin saisimme pitää oman mepin koko viiden vuoden ajan. Ja tällainen voitto olisi myös suuri imagovoitto, rökälevoitot kun ovat helppoja muistaa.

Näistä skenaarioista huomaamme, että Soinin ehdokkuus toisaalta helpottaa vaalitaisteluamme, mutta toisaalta se mutkistaa asioita melkein kohtuuttomasti. Mainittakoon tässä vielä, että en koe Kristillisdemokraatteja mitenkään vastenmielisiksi vaaliliittokumppaneiksi. Olen ollut pahoillani siitä, että heillä ei ole ollut omaa meppiä, enkä luultavasti ottaisi pelkällä pahalla sitäkään, jos he sellaisen näissä vaaleissa saisivat.

---

Jussi Halla-ahon rannalle jättämisen jälkimainingeissa on keskustelunaiheeksi noussut myös maahanmuuttopolitiikka, joka ei perinteisesti ole ollut kovin pinnalla oleva teema EU-vaalien yhteydessä. Sitä on kuitenkin tarpeen käsitellä myös jonkin verran EU-tasolla, koska siellä syntyvät direktiivit, joita jäsenvaltiot parhaaksi katsomallaan tavalla toteuttavat.

Kun Halla-ahon ehdokkuudella vielä spekuloitiin, kutsui RKP muita puolueita allekirjoittamaan rasisminvastaisen julkilausuman, jonka tarkoituksena oli sulkea maahanmuuttokysymykset vaalikeskustelun ulkopuolelle. Timo Soini ei tätä sopimusta allekirjoittanut, koska hänen mielestään sillä pyrittiin vaikuttamaan Perussuomalaisten ehdokasasetteluun. Hän saattoi olla oikeassakin, eräät RKP-vaikuttajat kun olivat tuolloin jo kerinneet julkisesti ilmoittamaan, että jos Soini allekirjoittaa, ei Halla-ahoa voi listalle ottaa.

Soini teki mielestäni viisaan valinnan, sillä uskoakseni jokainen Soinin ja Perussuomalaisten kannattaja on jo saanut selvyyden siihen, että Perussuomalaisissa suhtaudutaan rasismiin yhtä jyrkästi kuin muissakin puolueissa. Olihan puolueemme mukana edellisessäkin vastaavassa sopimuksessa, jonka sisältö on käytännössä sama. Perussuomalaiset voivat kuitenkin nyt puhua vaalikampanjoissaan myös maahanmuutosta kuten ennenkin, ilman kiihkoa ja järkipohjalta, seurauksia ja käytäntöjä arvioiden.

Avoin kirje Timo Soinille

2009-03-30T03:41:00.000-07:00

Hyvä Timo,

Olen pitkään kunnioittanut poliittisia kykyjäsi ja ihaillut esiintymistaitojasi. Olen pitänyt perin selvänä sitä, että sinun henkilökohtainen karismasi on vaikuttanut vahvasti Perussuomalaisten kannatuksen jatkuvaan nousuun. Myös oma päätökseni liittyä ensin Perussuomalaisiin Nuoriin ja myöhemmin Puolueeseen syntyi osittain juuri sinun kansantajuisten, johdonmukaisten ja lahjomattomien linjaustesi ansiosta.

Viimeisintä päätöstäsi minun on kuitenkin ollut varsin hankala ymmärtää. En voi käsittää, miksi vahvassa nousussa olevan puolueen puheenjohtaja, eittämättä kyseiselle puolueelle lähes korvaamaton mies haluaa ehdoin tahdoin jättää väliaikaisesti kotimaan politiikan ja lähteä Brysseliin kokeillakseen taitojaan Euroopan parlamentissa. Eikö ole täysin ennenkuulumatonta, että vahvaa luottamusta puolueen jäsenten keskuudessa nauttiva puheenjohtaja päättää jättää jäsenet kotimaassa selviämään ilman puheenjohtajan vahvaa ohjausta?

Unohdetaan hetkeksi Jussi Halla-aho. Sähköpostiisi lienee tulvinut kaikenlaista palautetta Halla-ahon kannattajilta, ja niiden lukeminen tuskin on ollut mieltäylentävää. Minä en kuitenkaan välitä ollenkaan siitä, onko Perussuomalaisten ehdokkaana Jussi Halla-aho vai ei, kunhan listalta löytyy hyvät Perussuomalaiset arvot omaavia, päteviä ehdokkaita. Juuri näin onkin Perussuomalaisten listan tilanne, minulla oli jopa vaikeuksia päättää, valitsisinko ehdokkaakseni kenties Vesa-Matti Saarakkalan, Sampo Terhon vai sittenkin Erkki Havansin. Lista oli jo valmiiksi oikein hyvä ja varmasti sieltä löytyy ehdokas jokaiselle Perussuomalaisia kannattavalle.

Nyt kuitenkin kuulen, että listalla onkin uusi nimi: Puheenjohtaja Timo Soini. Mies joka sai viime presidentinvaaleissa yli satatuhatta ääntä. Selvästi puolueen valovoimaisin ja näkyvin ehdokas. Ykkösehdokas, kuten usein sanotaan. Ääniharava, sanotaan vielä useammin. Jos tarkoituksena on kerätä ääniä listalle, se sinulta kyllä onnistuu. Sitä en epäile hetkeäkään. Samalla vain olet tehnyt itsestäsi huomion keskipisteen ja tehnyt näistäkin vaaleista "Soinin vaalit".

Vielä enemmän minua hämmentää se, että vielä tammikuussa vakuutit, että et ole lähdössä ehdolle näissä vaaleissa. Olkoonkin, että kyse saattoi olla vain reagoinnista siihen median nostamaan meteliin, joka koski vitsailuasi mahdollisesta ehdolle lähtemisestä pelkässä äänten keräämismielessä. Sanoit lisäksi, että EU-vaalit eivät sinua henkilökohtaisesti kiinnosta. Mitä tästä pitäisi ajatella? Vaikka nyt oletkin vakuuttanut ottavasi paikan vastaan, mikäli tulet valituksi, miten tavallinen kansalainen voi tässä enää pysyä kärryillä? Miksi et voi pysyä sivussa, kun kerran olit jo niin luvannut?

Olet myös ilmoittanut pyrkiväsi jatkokaudelle puolueen puheenjohtajana, sekä pyrkiväsi eduskuntaan jälleen vuonna 2011. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että poissaolosi kestäisi kaikeksi onneksi vain noin puolitoista vuotta. Tuona aikana kotimaa jäisi Raimo Vistbackan käsiin. En epäile hänen taitojaan ollenkaan. Mutta miksi järjestää asiat näin, jos tuon poissaolon on tarkoitus kestää vain puolitoista vuotta? Mitä uskot ehtiväsi tuossa ajassa oppimaan? Ehditkö ehkä viisastumaan paljonkin EU:n asioista? Ja näyttääkö EU loppujen lopuksi läheltä yhtään sen erilaisemmalta?

Mainitsit aikaisemmin, että puolueen eurovaaliehdokaslistalle oli jopa tungosta. Tämä tarkoittanee sitä, että voidakseen asettaa sinut ehdolle, puoluehallitus on joutunut tiputtamaan listalta yhden mahdollisesti muuten pätevän ja varteenotettavan ehdokkaan. Entä miltä luulet tämän ratkaisun tuntuvan niistä puoluehallituksen jo nimeämistä ehdokkaista, jotka aikaisemmin olivat kaikki keskenään enemmän tai vähemmän samalla viivalla. Nyt he joutuvat kilpailemaan puolueen mahdollisesti ainoasta EU-parlamenttipaikasta valtakunnallisen ääniharavan ja koko kansan suosikin kanssa. Miten tällainen asetelma motivoi vaalityöhön?

Vaalityö on aina rankkaa ja kuluttavaa, varsinkin eurovaaleissa jotka eivät kansaa perinteisesti kiinnosta juuri ollenkaan. Ymmärrän hyvin, että kun sinä olet ehdokkaana, voimme saada kansan kiinnostumaan paremmin näistä vaaleista ja sillä "vetoavulla" voi vaalityömme hieman helpottua. Mutta onko todella ainut mahdollinen ratkaisu se, että sinä olet itse ehdokkaana? Etkö olisi voinut esiintyä julkisesti puhuen hyvien ehdokkaidemme puolesta? Etkö usko puolueessa asioiden tulevan tehdyksi, ellet tee niitä itse?

Joka tapauksessa toivotan menestystä vaaleissa sinulle ja ennenkaikkea Perussuomalaiselle puolueelle, meidän puolueellemme. Terveisiä myös Vesa-Matti Saarakkalalle, jota aion itse olla tukemassa matkalla Brysseliin.

-Kuopiossa 30. maaliskuuta 2009, Arttu Ojanperä

Vähemmistövaltuutettu vainoaa syyttömiä

2009-03-17T03:28:00.000-07:00

Kuka on sanan- ja ilmaisunvapauden ja vihollinen numero yksi Suomessa? Onko se mahdollisesti pääministerimme Matti Vanhanen, jonka mielestä Perussuomalaisten äänestäminen on väärä tapa ilmaista mielipiteitään? Vai onko se sittenkin oikeusministeri Tuija Brax, joka halusi Perussuomalaisten vaalivoiton säikäyttämänä kouluttaa uusia valtuutettuja oikeiden mielipiteiden saralla? Ehkä kuitenkin koko maamme nykyinen hallitus, ketään erottelematta? Ehei, näitäkin tahoja kiihkeämpi sananvapautta vastaan taisteleva uskonsoturi on vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää.

Sehän ei tietenkään riittänyt, että Suurpään mielestä suomen kielen taidottomuus ei saa olla esteenä työsuhteen solmimiselle. Eikä sekään tietysti riittänyt, että Suurpää katsoi velvollisuudekseen puuttua poliisin täysin järkiperäiseen menettelyyn rikollisen ehkäisyssä, väittäen poliisin toimien "rasistisesti". Tällä kertaa Johanna on aloittanut systemaattisen vainon yhtä ihmistä kohtaan. Ja se ihminen ei suinkaan ole Jussi Halla-ahon kaltainen julkisuuden hahmo, vaan täysin tuntematon virkamies Helsingin sosiaalivirastosta, nimeltään Harri Eerikäinen.

Mikä sitten oli Eerikäisen rikos, joka sai Suurpään mukin tulvimaan? Eerikäinen oli lähettänyt henkilökohtaisesta sähköpostiosoitteestaan eteenpäin ketjuviestiä, joka sisälsi nimimerkillä Reino tunnetun bloggaajan kirjoittaman pakinan. Siinä kaikki. Henkilökohtainen sähköpostiviesti, joka oli jollain tapaa päätynyt vähemmistövaltuutetun käsiin, riitti syyksi aloittaa varoitusmenettely Eerikäistä vastaan. Pahimmassa tapauksessa häntä uhkaa irtisanominen.

Kyseisen sähköpostin sisältämän pakinan voi lukea nimimerkki Reinon blogista, ja luettuaan sen voi jokainen päätellä itse, onko tällaisen kirjoituksen eteenpäin välittäminen tarpeeksi raskauttava syy aloittaa Eerikäistä vastaan yhtään mitään toimia, saati sitten irtisanoa häntä. Kyseessä on vain ja ainoastaan Suurpään omien intressien ajaminen, jonka keinona hän käyttää epämiellytävän henkilön "savustamista" ulos julkisesta virasta. On täysin ymmärrettävää, että Eerikäinen aiheuttaa Johannalle yökkäysrefleksin. Onhan hän Perussuomalaisten ja Suomen Sisun jäsen, sekä toimi aktiivisesti Jussi Halla-ahon vaalityöryhmässä viime eduskuntavaalien aikaan.

Jos lukijalle ei ole tähän mennessä vielä selvinnyt homman nimi, niin painoitettakoon vielä, että Eerikäinen ei ole tehnyt mitään laitonta, eikä myöskään mitään sellaista josta hän ansaitsisi ko. varoitusmenettelyn. Suurpään juonena oli ilmeisesti poistaa Eerikäinen virastaan hiljaisesti, ilman suurta huomiota. Mutta Eerikäinen päättikin tehdä asiasta julkisen, käyttäen julkituonnin kanavana Homma-foorumia. Tämän jälkeen tapaus onkin saanut tietyissä piireissä suurta huomiota, ja tapauksesta ovat kirjoittaneet ansiokkaasti mm. nimimerkki Kullervo Kalervonpoika ja Jiri Keronen. Tämä on erityisen tärkeää, koska vähemmistövaltuutetulle on näytettävä, että hän ei voi poistaa ikäväksi kokemiaan ihmisiä julkisista viroista hiljaisesti, yksi kerrallaan.

Humoristisen, täysin laillisen ja harmittoman pakinan lähettäminen ketjuviestinä eteenpäin omasta henkilökohtaisesta sähköpostilaatikostaan on täysin luvallista ilmaisunvapauden toteuttamista. Ilmaisunvapaus taas on eräs tärkeimmistä ihmisoikeuksista. Loukkaukset sanan- ja ilmaisunvapautta vastaan ovat erityisen vastenmielisiä, kun niiden takana on vähemmistövaltuutetun kaltainen viranomainen. Johanna, sinä olet sananvapauden vihollinen numero yksi Suomessa.

EU-vaalien pelisuunnitelma selkiytyy

2009-03-14T08:51:00.000-07:00

Aiemmin kuluneella viikolla Perussuomalaisten puoluehallitus julkisti kaksi uutta ehdokasta puolueen listalle ensi kesän eurovaaleissa. Aiemmin nimettyjen viiden ehdokkaan seuraan liittyivät nyt oikeustieteen professori Erkki Havansi Keravalta sekä filosofian maisteri, mediatutkija Sampo Terho Helsingistä. Jo aikaisemmin julkistettujen viiden nimen kohdalla olin varma siitä, että näihin vaaleihin saadaan aikaiseksi poikkeuksellisen vetovoimainen ja tasokas lista. Nämä kaksi uutta nimeä vain vahvistavat tätä uskoani.

Sampo Terho varsinkin on henkilö, jonka edesottamuksia olen seurannut jo jonkin aikaa mielenkiinnolla, lähinnä hänen omalta nettisivultaan. Sampo omaa erinomaisen kyvyn ilmaista mielipiteensä kärkevästi ja kansanomaisesti, mutta kuitenkin unohtamatta järkiperäisiä argumentteja ja vahvoja perusteluja. Suosittelen lukijoita tutustumaan ainakin hänen nettisivuiltaaan löytyviin vaalien perusteeseihin, ne ovat täyttä timanttia. Erkki Havansi ei ole minulle ennestään tuttu nimi, mutta silmäiltyäni hänen blogiaan uskallan antaa täyden luottamukseni myös hänelle, mikäli hänet valitaan edustamaan Perussuomalaisia Euroopan parlamentissa.

Itsehän olen jo aikaisemmin ilmoittanut tukevani näissä vaaleissa Perussuomalaisten Nuorten Puheenjohtajaa, Vesa-Matti Saarakkalaa. Täytyy myöntää, että Sampo Terho tarjoaa myös houkuttelevan kohteen omalle äänelle. Mutta koska jokaisella äänestäjällä on vain yksi ääni, ja koska Vesa-Matti on osoittanut sekä kykyä että selkärankaa aikaisemmissa toimissaan, aion edelleen pysyä päätöksessäni tukea häntä näissä vaaleissa. Vesa-Matin edesottamuksiin voi tutustua hänen omalla nettisivullaan.

Aikaisemmin oli vähän kummasteltu sitä, aikooko PS nimetä ehdokkaakseen paljon näkyvyyttä maahanmuuttopolitiikan kriitikkona saaneen Jussi Halla-ahon, joka keräsi kunnallisvaaleissa suuren äänisaaliin ja tienasi paikan Helsingin kaupunginvaltuustossa. Toisaalta, miksi nimitystä on viivytelty, jos se kuitenkin on tulossa? Minä en voi puhua puoluehallituksen puolesta, mutta sen vaan sanon, että vielä kolme ehdokasta on nimeämättä. Tilaa saattaa löytyä yhdelle sitoutumattomalle Halla-ahollekin.

Netissä mm. Homma-foorumilla pyörivissä "Halla-aholaisissa" tämä epäselvyys Jussin ehdokkuudesta on aiheuttanut paljon turhanaikaista meteliä ja kyräilyä. Onpa ollut havaittavissa jopa suoranaista katkeruutta Perussuomalaisia ja puheenjohtaja Timo Soinia kohtaan. Joidenkin mielestä Halla-ahon ehdokkuus on Perussuomalaisille elintärkeä, koska niin monet äänestävät PS:ää pelkästään Jussin takia. Tuota jälkimmäistä väitettähän on hankala näyttää toteen muuten kuin vaaleissa. Itse uskallan epäillä sen todenperäisyyttä.

Olipa foorumilla suunniteltu jopa jonkinlaista painostuskampanjaa, jonka seurauksena Halla-ahosta tehtäisiin valitsijayhdistyksen ehdokas, jos PS hänet ohittaa. Se nyt ei ainakaan mielestäni ole järkevää. Halliksella kun ei olisi yksinään pienintäkään mahdollisuutta päästä läpi. Voi olla, että monet PS:n äänestäjistä ovat Halla-aholaisia, mutta toisaalta monet Halla-ahon äänestäjistä lienevät Perussuomalaisia, jotka tuollaisissa tilanteissa valitsevat ehdokkaansa mieluummin puolueen listalta. Perussuomalaisia ei ole myöskään mahdollista kaapata, joten kaikenlainen painostaminen on tuhoontuomittua.

Perussuomalaisten kannatus huiteli viime mittauksissa jossain yhdeksän prosentin tuntumassa. Se on paljon se. Tätä kannatusta on rakennettu työllä ja vaivalla, ja käytännöllisesti katsoen nollasta on noustu nykytilanteeseen. Kaikki tämä reilun kymmenen vuoden aikana. Uskon, että tämä verraten nopeasti rakennettu kannatus tulee realisoitumaan tulevissa vaaleissa ainakin yhtenä Perussuomalaisena meppinä. Luottamukseni ehdokkaisiin on jo nyt kova, mutta on toki mielenkiintoista nähdä, kenelle lankeavat ne jäljellä olevat kolme ehdokaspaikkaa. Käsittääkseni loput ehdokkaat julkistetaan kuukauden loppuun mennessä. Sen jälkeen voidaan aloittaa vaalityö oikein toden teolla. Tällä kertaa Perussuomalaiset menevät Euroopan parlamenttiin!

Hallitus hyväksyi sittenkin tosiasiat

2009-03-11T02:33:00.000-07:00

Kuten sanotaan, yksi viisauden määritelmistä on se, että uskaltaa muuttaa kantaansa, kun vain esitetään tarpeeksi hyvät perustelut. Matti Vanhasen hallitus on tänään osoittanut varsin yllättävää viisautta ja harkintakykyä pienen potkimisen jälkeen. Tämän päivän uutisten mukaan Hallitus on todellakin luopunut järjettömästä päämäärästään pidentää työuria pakolla, nostamalla eläkeikää 65:een.

Eikä se loppujen lopuksi paljoa vaatinutkaan, ainoastaan työntekijäjärjestöjen ankaran vastustuksen, opposition järjestämän välikysymysuhan, massiivisen kansalaisvastustuksen nettiadresseineen ja pari kahvipöytäpuhetta lakonuhasta. Näillä keinoilla saatiin siis valtakunnan virallisen jästipään, Vanhas-Masan kelkka kääntymään.

Nyt Vanhanen tietysti paikkailee arvovaltaansa revenneitä mökinmentäviä aukkoja ja koettaa pelastaa itsetunnostaan sen mitä pelastettavissa on. Se hänelle suotakoon. Vanhanen oikoo hallituksen linjaa puhumalla "keskimääräisen työelämästä poistumisiän korotettamisesta kolmella vuodella 59,4:stä vuodesta vuoteen 2025 mennessä." Aivan kuin se olisi hänen oma ajatuksensa. Aivan kuin tätä samaa eivät olisi toitottaneet tähän mennessä oppositiopuolueet ja työntekijäjärjestöt suureen ääneen.

Kuten aikaisemmin on jo todettu, eläkeiän nostamisesta ja muusta samankaltaisesta pakottamisesta ei ole mitään hyötyä, ellei tuota nimenomaista keskimääräistä työelämästä poistumisikää saada samalla nostettua. Tästä seuraa loogisesti, että ensin tulee kinnittää huomiota työssä jaksamiseen ja työkykyyn, ja kun näillä keinoilla kansa saadaan eläköitymään vanhempana, voidaan eläkeikää korjata vastaamaan tätä tilannetta. Työelämän muokkaamisessa pikavoittojen tavoittelu ei ole mahdollista, vaan on pyrittävä kestävään nousujohtoiseen kehitykseen. Tämä on ilmeisesti nyt saatu taottua hallituksenkin kaaliin.

Mutta kaiketi tällä kaikella on hyvätkin seurauksensa. Nyt hallituksella näyttäisi oikeasti olevan tavoitteen tuo työurien pidentäminen, tällä kertaa oikeilla keinoilla. Se on positiivista, enkä ole varma oltaisiinko tähän tilanteeseen päästy, jos Vanhanen ei olisi tuota älytöntä ehdotustaan alunperin julki tuonut. Nyky-yhteiskunnassa vain on niin, että vaarallisen usein tuon kaltaiset älyttömät ehdotukset tulevatkin laeiksi...

Tällä kertaa kansalaiset ja työntekijät onnistuivat mallikkaasti tehtävässään vallan vahtikoirina. Tällaisia tapauksi toivon paljon lisää, että valtaa pitävät eivät pääse liikaa ylpistymään.

Tuleva eläkeläinen avautuu eläkeiästä

2009-03-02T00:41:00.000-08:00

Viime päivien kiistatta kuumin puheenaihe on ollut hallituksen aie korottaa yleistä vanhuuseläkeikää nykyisestä 63:sta vuodesta jopa 65:een. Tarkoituksena on tietenkin pitää suomalaiset kauemmin kiinni työn syrjässä, millä oletettavasti korjataan hieman vinoutunuttta huoltosuhdetta, paikataan työvoimapulaa, lisätään verotuloja, helpotetaan valtion velkojien elämää ja ties mitä muuta vielä.

Oppositiopoliitikot ja ay-miehet ja naiset ovat olleet järjestään tyrmistyneitä tästä esityksestä, eivätkä aivan syyttä. Vanhasen hiihtolenkillä syntyneessä ideassa ja sen toteutuksessa on niin paljon mätää, että en oikein tiedä mistä tätä sotkua olisi hyvä lähteä purkamaan.

Ilmeisesti Vanhanen on pääministerinä saavuttanut sellaisen arvovallan, että hän voi hetken mielijohteesta, hiihtolenkillä syntyneen idean perusteella, täysin ilmoitusasiana runnoa henkilökohtaisella sananvallallaan läpi näin suuren uudistuksen jossain hallituksen riihessä, kysymättä mielipiteitä muilta kuin Kataisen Jyrkiltä. Ennen vanhaan tällaiset päätökset tavattiin tehdä kolmikannassa, ja hyvässä yhteistyössä. Nykyinen hallitus on kuitenkin päättänyt haistattaa kolmikannalle pitkät, koska "oli odotettavissa, että ammattiyhdistyksistä ei kuitenkaan tukea löydy." Tämä on kohtalokasta demokratian kannalta.

Hallituksen kaavailemat hyödyt eläkeiän nostosta toimivat kyllä paperilla, mutta käytännössä asia on hieman monimutkaisempi. Jos todella kuvitellaan, että näinä vuosina eläkeikään ehtivät kituuttavat kiltisti töissä samalla kun vuosikymmeniä odotettu eläkeaika karkaa hiljalleen kauemmaksi, niin ehkä olisi syytä miettiä uudestaan. Todennäköisesti suuri osa juuri tällä hetkellä eläkeikää lähestyvistä järjestää itsensä eläkkeelle, ennen kuin tuo nosto tulee kokonaisuudessaan voimaan. Näin hallituksen suunnitelmalla on itse asiassa täysin päinvastainen vaikutus, kuin oli tarkoitus.

Pakottaminen tuntuu muutenkin olevan ainoa motivointikeino, jonka Vanhanen-Katainen-korporaatio osaa. Tällä hetkellä Suomessa keskimääräinen eläköitymisikä on alle nykyisen eläkeiän. Eläköitymisikää ei saada merkittävästi nostettua pakottamalla, jos samalla ei kiinnitetä huomiota työssä jaksamiseen. On aivan sama, mikä se yleinen eläkeikä paperilla on, jos totuus on kuitenkin se että suomalainen ei jaksa työssään siihen asti. Varmasti tässäkin asiassa oltaisiin voitu saavuttaa haluttu tulos, jos oltaisiin kiinnitetty huomiota eläköitymisikään eläkeiän sijasta.

Media odottaa tämän asian tiimoilta kieli pitkällä SAK:n masinoimaa yleislakkoa. Sellaista tuskin tulee, mutta opposition välikysymys on ilmeisesti tulossa. Välikysymys saattaisi purrakin, jos hallituspuolueista löytyisi tarpeeksi selkärankaisia poliitikkoja, jolla olisi kanttia asettua Vanhasen ja Kataisen jyrän eteen. Nykyisessä parlamentarismin tilassa sellaista ihmettä vain ei ikävä kyllä taida tapahtua.

Musiikkikevennys: Faith No More palaa lavoille!

2009-02-25T23:34:00.000-08:00

Tällä hetkellä näyttäisi vahvasti siltä, että mahdoton on tapahtumassa. Jos helvetin piti jäätyä, ennen kuin Eagles tekisi paluun, niin tällä hetkellä lämpötila tuonpuoleisessa on varmaankin laskenut alle nollan kelvinin. Nimittäin, tuoreiden uutistietojen mukaan Faith No More, bändi joka aikoinaan laittoi stopin hajoamishuhuille hajoamalla, suunnittelee paluuta keikkalavoille! Yksi 1990-luvun legendaarisimmista rock-yhtyeistä, alternativen uranuurtaja haluaa siis tarjota minullekin vielä mahdollisuuden nähdä tämä elämää suurempi yhtye livenä.

Ilmeisesti voimme luottaa siihen, että FNM nähdään Euroopan-kiertueella tänä vuonna. Tämän on NME.comin mukaan vahvistanut bändin tiedottaja. Tämä on varsinaista mannaa ainakin minulle. Täytyykin laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin, ja toivoa niin hartaasti kuin vain osaa, että FNM nähtäisiin myös Suomessa asti. Kesäfestivaaleista on ollut ilmeisesti jo puhetta. Minulle kelpaisi mikä tahansa festari Suomessa, mutta paras vaihtoehto olisi tietysti Seinäjoen Provinssirock, koska satun silloin muutenkin olemaan Etelä-Pohjanmaan maisemissa.

Minä ja kaikki muutkin musadiggarit jäämme innolla odottamaan lisätietoja. Ja jos Faith No More ei ole vielä tuttu, suosittelen kahta toimenpidettä: 1. Häpeä! ja 2. Aloita tutustuminen esimerkiksi kappaleesta Midlife Crisis.

Urpilainen tällä kertaa lääkärien kimpussa

2009-02-24T01:28:00.000-08:00

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on valinnut varsin omituisen ajan avautua siitä, että osa lääkäreistä tekee kahta työtä. Samaan aikaan kun julkinen sektori kärsii lääkäripulasta, terveyspalvelujen kysyntä kasvaa jatkuvasti ja terveydenhuoltosektori ollessa jotakuinkin ainut ala, jolla ei ole odotettavissa irtisanomisia, päättää Jutta ruveta urputtamaan lääkärien mahdollisuudesta työskennellä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Kysymys on siitä, että monet lääkärit työskentelevät osan päivästä julkisella sektorilla esimerkiksi terveyskeskuksessa, ja toisen puolen päivästä (tai illasta) jonkin yksityisen terveydenhuoltoyhtiön palveluksessa. Muunkinlaisia työaikajärjestelyjä lienee käytössä, mutta periaate on sama. Lääkärithän ovat tunnetusti hyväpalkkaisia, joten minun on hyvin vaikea ymmärtää miksi kukaan tekee näin, mutta nyt ei olekaan kysymys minusta. Minä en silti lähtisi tällaista menettelyä suoralta kädeltä kieltämään.

Oikeastihan tämä tilanne ei ole ongelma kenellekään muulle kuin Jutalle. Työnantajille tämä tuntuu sopivan, niin kunnille kuin firmoillekin. Lääkärien kannalta taas työajan järjestely eri työpaikkojen välillä tuo vaihtelua. Ja jos joku haluaa välttämättä tehdä töitä 12 tai 16 tuntia päivässä, tehköön. Kovin terveellistä se ei varmasti ole, mutta miksi sen pitäisi olla laitonta? Minä en ainakaan keksi yhtään syytä, miksi lääkärien pitäisi orjallisesti pysyä yhdessä työpaikassa, kun kerran meillä on pulaakin lääkäreistä.

Varsinaisiin älyttömyyksiin Urpilainen menee yrittäessään havainnollistaa ehdotustaan esimerkillä. "En usko, että hyväksyttäisiin, jos Nokian insinööri menisi illaksi Ericssonin palvelukseen", Urpilainen toteaa. Esimerkki on tietysti vähintäänkin ontuva. Nokia ja Ericsson ovat kilpailevia firmoja, kun taas julkinen ja yksityinen terveydenhuolto eivät niinkään. Samoja palveluja tarjotaan molemmissa, eikä varjeltavia salaisuuksia juuri ole. Parhaassa tapauksessa yksityisen ja julkisen terveydenhuollon yhteistyö toimii sitä jouhevammin, mitä enemmän näitä molemmille töitä tekeviä lääkäreitä on.

Eihän tämä Urpilaisen ehdotus oikeastaan kerro mistään muusta kuin Jutan omasta poliittisen tilannetajun puutteesta. Kuvitteleeko Jutta ehdottamallaan kiellolla luovansa työpaikkoja terveydenhuoltoon, siis alalle joka jo valmiiksi kärsii työvoimapulasta? Mitä järkeä siinä olisi? Tätä on vaikea käsittää jopa demarilogiikalla. Järjen ääntä HS:n jutussa käyttää Suomen lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve. Pälve huomauttaa, että Urpilaisen ehdotuksen toteutuessa "lääkärit valitsisivat helposti yksityisen puolen. Jo nyt lääkäripulan kanssa painiva julkinen sektori olisi tällöin entistä suuremmissa vaikeuksissa."

Lääkärin työ on paitsi vastuullista, myös vaativaa. On varsin kohtuullista, että työn mielekkyyttä ja vaihtelevuutta lisätäkseen lääkärin on mahdollista toimia "kahdella sektorilla" jos näin haluaa ja kykenee työnantajien kanssa järjestämään. Itse asiassa on jokaisen veronmaksajan onni, että molemmilla sektorilla toimijoita löytyy. He ovat osaltaan mahdollistamassa julkisten ja yksityisten palvelujen rinnakkaiseloa.

Muuten olen sitä mieltä, ettei terveydenhuoltoalaa vaivaavan työvoimapulan poistamiseen ole olemassa oikoreittejä. Koulutuksen lisääminen on yksi tärkeä tekijä, mutta myös työn houkuttelevuuteen tulisi kiinnittää huomiota.

Katainen vihdoin oikeilla jäljillä

2009-02-21T02:04:00.000-08:00

Samaan aikaan, kun eduskunnassa asiallisen keskustelun sijaan itketään ja vaahdotaan uuden ulkomaalaislain tiimoilta, näyttää maahanmuuttokeskustelussa yleisesti kuitenkin tapahtuneen varsin merkittävä muutos. Merkittävä siksi, että nyt jopa hallituspuolue Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on ilmaissut mielipiteensä siitä, miten maahanmuutosta todellakin saa keskutella myös kriittisin äänenpainoin. Tämä on varsin käänteentekevä irtiotto hallituksen aiemmasta linjasta, jota voitiin kuvailla vaikkapa näin: "Maahanmuutto on ehdoton rikkaus ja siitä ei saa sanoa mitään pahaa. Jos joku puhuu pahaa maahanmuutosta, hän on rasisti. Perussuomalaiset eivät ole rasisteja, mutta heitä ei kuitenkaan saa äänestää."

Mielestäni varsin kuvaavaa on se, että tämän uuden linjauksen takana on nimenomaan Jyrki Katainen. Hänen motiiveikseen kun ei välttämättä voida katsoa huolta Perussuomalaisten noususta ja siinä sivussa oman kannatuksen hupenemisesta, onhan Kokoomus galluppien mukaan edelleen valtakunnan suurin puolue. Jos tämän Jyrkin lausunnon olisikin esittänyt pääministeri Vanhanen, oltaisiin se voitu välittömästi tulkita osaksi Keskustalaista imagonpaikkausta, aivan kuten Vanhasen taannoiset NATO-lausunnot.

Mutta olipa Kataisen motiivi mikä hyvänsä, on hienoa havaita hänen vihdoin puhuvan järkeä. Jyrki on aivan oikeassa siinä, että keskustelun estäminen ainoastaan lisää paineita. Maahanmuuton ongelmat ovat kansalaisten nähtävissä joka päivä, mutta tähän asti niistä ei ole saanut juuri ääneen puhua, kun on joutunut pelkäämään rasistiksi leimautumista. Tällainen tilanne on toki kestämätön, ja sen täytyy ennen pitkää purkautua jollain ikävällä tavalla. Tätä Katainenkin arvatenkin tarkoittaa kun hän puhuu "kasvavasta joukosta ihmisiä, jotka puristelevat nyrkkiä taskussaan".

Jos tämän avauksen ja sitä toivon mukaan seuraavan hallituksen uuden linjauksen myötä saadaan keskustelu maahanmuutosta oikeasti toimimaan, voidaan tulevaisuuden ongelmat mahdollisesti ratkaista ennen kuin niitä pääsee syntymäänkään. Juuri tähän tähtää Perussuomalainen maahanmuuttopolitiikka. Se marginaalinen (ikävä kyllä) ilmiö, joka tunnetaan työperäisenä maahanmuuttona on meidänkin ohjelmamme mukaan Suomelle varsinainen voimavara, ja työperäisen maahanmuuton lisäämiseen pitäisikin pyrkiä, etupäässä tietenkin niille aloille, jotka kärsivät työvoimapulasta. Tämän on myös Katainen huomannut.

Meillä on myös osaltamme humaani vastuu kotimaassaan vainotuista ihmisistä, kuten Katainen totesi. Tätä varten on olemassa Geneven sopimuksen mukainen pakolaisstatus ja sen edellyttämät menettelyt. Toisaalta vaikeuksissa olevien ihmisten (jotka eivät kuitenkaan ole varsinaisia pakolaisia) joukkosiirtäminen länsimaihin on huono tapa auttaa kolmatta maailmaa, koska sillä tavalla emme ikinä pysty ratkaisemaan mitään pysyvästi. Esimerkiksi sotaa käyvien tai sodan jäljiltä raunioituneiden maiden asukkaita tulee auttaa ennen kaikkea heidän kotimaassaan.

Työperäistä ja humanitaarista maahanmuuttoa ei saa sekoittaa keskenään. Työvoimapulamme ei ole ratkaistavissa humanitaarisella maahanmuutolla. Tästä aiheesta on kirjoittanut varsin ansiokkaasti aikaisemmin Jussi Halla-aho, joten tyydyn tässä vaiheessa tarjoamaan linkin (1, 2) hänen teksteihinsä. Kuten olen varmaankin aikaisemmin todennutkin, en ole Halla-ahon kanssa kaikesta samaa mieltä, mutta hänen lähestymistapansa näiden asioiden kanssa on rationaalisuudessaan vertaansa vailla.

Että näin. Suomalaisessa politiikassa näyttää vallitsevan tällä hetkellä sääntö "Mitä pienet edellä, sitä isot perässä". Ensin Vanhasen Masa äityi komppaamaan Perussuomalaisia siinä mielessä, että uhkasi pitää Suomen ulkona NATO:sta vielä ainakin kymmenen vuotta. Heti perään Kataisen Jyrki osoittaa hyväksyntäänsä Perussuomalaisten retoriikalle, ja penää järkeä maahanmuuttokeskusteluun. Tämä kaikki siksi, että Perussuomalaisten jatkuva nousu aiheuttaa hallituksen päämiehille happamia röyhtäisyjä.

Tuskinpa tällaiset korjausliikkeet pystyvät kuitenkaan Perussuomalaisten nousua taittamaan. Minulle tämä todistaa ainakin yhden asian: Perussuomalainen oppositiopolitiikka toimii! Puhumalla järkeä, vetoamalla kansalaisten tuntoihin ja pysymällä rehellisinä itsellemme ja äänestäjillemme, me voimme pakottaa vallanpitäjät myönnytyksiin. Pienessä puolueessa pelottavinta on juuri se, että se ei aio jäädä pieneksi.

Jyrki J.J. Kasvi pitäisi valita Vihreiden puheenjohtajaksi

2009-02-13T02:28:00.000-08:00

Tämän kertainen kirjoitukseni on tarkoitettu lähinnä huomioksi siitä, että myös sellaisessa idealistisessa puolueessa kuin Vihreät on jäljellä täyspäisiä vaikuttajia. Koska en usko, että kovin moni Vihreiden kannattaja lukee tätä blogia, ei tätä avausta voida laskea sekaantumiseksi toisen puolueen sisäisiin asioihin. Perussuomalaisten joukossa on kuitenkin valitettavan paljon heitä, jotka ovat valmiit tuomitsemaan esimerkiksi Jyrkin suoralta kädeltä, ainoastaan siitä syystä että hän on valinnut poliittiseksi viiteryhmäkseen Vihreät. Tämä on kuitenkin epäreilu tuomio. Aion nimittäin osoittaa, että Jyrki J.J. Kasvi on varsin varteenotettava poliittinen kyky ja sitä paitsi omaa joitakin suhteellisen fiksuja mielipiteitä.

Hämmentävintä Jyrki J.J. Kasvin persoonassa on kieltämättä se, että ainakaan minä en keksi kovin monta hyvää syytä sille, miksi Jyrki kuuluu juuri Vihreisiin. Onhan hänellä toki oma painava sanansa sanottavana ympäristönsuojelusta ja ilmastonmuutoksesta, mutta niin tuntuu nykyään olevan kaikilla. Jos olen hänen puheistaan oikein ymmärtänyt, Kasvi jotenkin ajautui Vihreisiin.

Miksi minä sitten pidän häntä epätyypillisenä Vihreänä? No, hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja tekniikan tohtori. Varsin "epävihreä" sivistys, siis. Häntä voisi luonnehtia jopa tyypilliseksi nörtiksi, mutta ilman sosiaalista uusavuttomuutta. Koulutuksensa myötä hänellä on myös äärimmäisen realistinen kuva sähköisistä viestimistä ja niiden mahdollisista sovelluksista. Hän on laillisuusmies ja kontrolliyhteiskunnan vastustaja. Ehkäpä silmiinpistävin piirre, joka erottaa Jyrkin lopullisesti edukseen muista Vihreistä, on hänen terävä "maalaisjärkensä". Jyrkillä on selvä kuva siitä, mikä on mahdollista ja mikä mahdotonta, siksi en ole koskaan saanut häntä kiinni vaatimassa mahdottomia.

Jos nyt joku ei vieläkään ole vakuuttunut, kehotan lukemaan Jyrkin blogia. Esimerkiksi hänen mielipiteensä viime aikojen kuumimmasta poliittisesta puheenaiheesta, Lex Nokiasta, ovat varsin viiltävää tekstiä. Jyrki on elämänsä aikana tehnyt ilmeisesti niin paljon toimittajan ja kolumnistin hommia, että hän osaa muotoilla sanomisensa ytimekkääseen ja nasevaan muotoon, unohtamatta tietenkään tukevia perusteluja. Juuri tällaista poliitikon ulosannin tuleekin olla.

Siitä pääsemmekin otsikon ilmoittamaan asiaan. Mielestäni Jyrki J.J. Kasvi on paras vaihtoehto Vihreiden puheenjohtajaksi. Tähän mennessä ainut kisaan ilmoittautunut taitaa olla Anni Sinnemäki. Minä en haluaisi nähdä Annia Vihreiden johdossa kahdesta syystä. Ensinnäkin, Annin poliittiset agendat ovat paljon idealistisemmat ja enemmän irrallaan todellisuudesta kuin Jyrkillä. Toiseksi, Annin ulosanti on surkeaa. Hänen äänensä on vain sellainen, että sen kuunteleminen ärsyttää. Hänen johdollaan Vihreät tuskin tulisi etenemään kovin valtavasti. Toisaalta Jyrkin valitseminen toisi Vihreille ennennäkemättömän määrän poliittista uskottavuutta. Silloin koko kansa huomaisi, että kaikki Vihreät eivät olekaan "ituhippejä ja kettutyttöjä".

Loppuun voisi vielä liittää vastuuvapauslausekkeen: Olen käyttänyt tämän puheenvuoron vain ja ainoastaan antaakseni hieman julkista arvostusta poliitikolle, jota ihailen vaikka olenkin monissa asioissa hänen kanssaan eri mieltä. Tätä puheenvuoroa ei pidä tulkita tuen osoituksena Vihreille, sillä heidän politiikkansa sopii huonosti yhteen Perussuomalaisen politiikan kanssa. Loppujen lopuksi minulle on aivan samantekevää, kuka Vihreitä johtaa.

Suvi Lindén omassa elementissään

2009-02-12T04:23:00.000-08:00

Lex Nokiasta on jo taidettu sanoa kaikki oleellinen, mutta uusia epäolennaisuuksia ja suoranaisia absurdiuksia putkahtelee edelleen pintaan. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittakoon viestintäministeri Suvi Lindénin käsittämätön kommentti, jonka innoitti ilmeisesti eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja Heidi Hautalan (vihr.) vaatimus Lex Nokian jäädyttämisestä toistaiseksi. Hautala kuunteli tässä asiassa keskusrikospoliisia, joka oli älähtänyt siitä että Lex Nokian myötä julkisyhteisöt saisivat suuremmat valtuudet kuin poliisi (tämä on yksi varsin painava Lex Nokiaa vastustava argumentti, jota ei tähän asti ole eduskunnassa huomioitu).

Suvi Lindén oli kuitenkin sitä mieltä, että lain jäädyttämiselle ei ole olemassa perusteita, koska mahdolliset puutteet poliisin valtuuksissa selvitetään, kun pakkokeinolakia uudistetaan maaliskuussa. Niinikään Lindén intoutuu kommentoimaan valtuuksia, joita työnantajilla jo nykyisin on tietoturvallisuuden hallinnassa. Lindénin mukaan "Yritys voi vaatia työntekijäänsä vaikka riisumaan alasti, kun tämä lähtee työpaikalta." Tämä väite on epätosi, ja osoittaa Lindénin olevan täysin pihalla omasta tehtävästään. Mutta siinähän ei ole mitään uutta.

Jos Suomen kansan poliittinen muisti olisi yhtään pidemi, niin kansa varmasti muistaisi miten nolosti Suvi Lindén joutui eroamaan kulttuuriministerin virastaan Lipposen toisessa hallituksessa, kesällä 2002. Se saattaisi jopa muistaa, miten hanakasti Lindén tuki internet-sensuuria viime vuonna, ja miten tuhannet vaativat hänen eroaan. Se ehkäpä muistaisi jopa, miten käsittämättömiä lausuntoja Lindén on kerta toisensa jälkeen päästellyt milloin mistäkin asiasta, miten hän on ollut täysin ulkona omien tehtäviensä hoidosta ja miten väärin hän on aina tulkinnut itseensä kohdistuneen kritiikin. Mistä meitä rangaistaan sillä, että joudumme sietämään Suvi Lindéniä Oulun kaupunginvaltuustossa, eduskunnassa ja jo toista kertaa hallituksessakin?

Ei ole mikään ihme, että Lex Nokiaa ollaan runttaamassa läpi eduskunnassa, vaikka tasan tarkkaan kaikki asiantuntijat ja oikeusoppineet unohtamatta myöskään KRP:tä ja kansalaisjärjestö EFFI ry:tä ovat olleet sitä vastaan. Hallituksen kortit ovat sellaisten ihmisten käsissä, joilta voi odottaa ihan mitä vain.

Puolustusvoimat ja taantuma

2009-02-11T05:40:00.000-08:00

Miten talouden taantuma tai lama, kuten jotkut sitä kutsuvat, vaikuttaa Suomen puolustusvoimiin? Heijastuvatko nämä vaikutukset suoraan tai välillisesti Suomen sotilaalliseen puolustautumiskykyyn? Näitä kysymyksiä on viime päivinä pähkäilty eduskunnassa, kun siellä käsiteltiin uutta turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Tämä hallituksen selvitys lupaa korotuksia puolustusmäärärahoihin inflaation mukaisten korjausten lisäksi siten, että määrärahoihin tulisi kahden prosenti vuotuiset korotukset vuodesta 2011 alkaen. Tämä tietää suurta rahamäärää, ja sellaisena se on omiaan herämään kiivasta keskustelua eduskunnassakin.

Oppositiopuolueista odotetusti vasemmistopuolueet eivät voi hyväksyä hallituksen esitystä määrärahojen korotuksesta. Heitä on ryhtynyt tukemaan hallituspuolue Vihreät, joka aikaisemmin oli vielä hyväksymässä selontekoa hallituksessa. Myös maanpuolustusasioihin yleensä positiivisesti suhtautuvat Perussuomalaiset ovat esittäneet kriittisiä näkökulmia. Varsin yleinen argumentti on, että nykyisen kaltaisessa talouden tilanteessa on yhteiskunnan menot priorisoitava ihan toisin, puolustusmäärärahojen korotus yli inflaation on kestämätöntä kun valtio joutuu muutenkin ottamaan miljardikaupalla velkaa, ja niin edelleen.

Meidän Perussuomalaisten on tässä tilanteessa varsin ymmärrettävästi hankalaa löytää mitään yksiselitteisen hyvää kantaa tähän asiaan. Toisaalta asevelvollisuus on meille tärkeä asia ja katsomme sen säilyttämisen olevan hyvä suomalainen arvovalinta. Myös NATO-jäsenyyden hivuttaminen osaksi puolustusratkaisuamme pelätään. Toisaalta halveksumme "tuhlaamista" valtiotasolla, ja suurten rahamäärien käyttämistä näennäisesti tuottamattomaan toimintaan, varsinkin talouden kriisiaikana.

Puolustusministeri Jyri Häkämies ehti jo pelotella, että määrärahojen korotuksen hylkääminen johtaa jonkun varuskunnan sulkemiseen vuonna 2012 ja sitä kautta yleisen asevelvollisuuden romuttamiseen, ehkä jo vuonna 2015. Häkämiehen uhkailuissa saattaa hyvinkin olla perää. Onhan PV kituuttanut aivan liian pienellä budjetilla jo vuosia, itse asiassa niin kauan että amiraali Kaskealakin ehti useasti ehdottaa reservin pienentämistä. Häkämiehen mainitsemat seuraukset olisivat Perussuomalaisen puolustuspolitiikan kannalta katastrofi. Me emme halua tukea politiikkaa, joka johtaa oman puolustuksen romuttamiseen ja sotilaalliseen liittoutumiseen.

Puolustus on yksi niistä asioista, joiden kanssa on yleensä parempi katsoa kuin katua. Tässä tapauksessa pelissä on paljon, ja riskien torjunta tällä saralla on tärkeämpää kuin perusvasemmistolainen kaikkeen sotilaalliseen liittyvän halveksunta. Kerran menetettyä itsenäistä puolustusratkaisua emme tule saamaan koskaan takaisin. Siispä nyt on toimittava ongelman edellyttämällä tavalla, vaikka se saattaakin hetken kirpaista. Puolustusvoimat ei saa unohtua lamankaan aikana.

Pelisuunnitelma eurovaaleihin

2009-02-09T03:22:00.000-08:00

Viime viikolla saatiin viimeinkin vähän vihiä siitä, minkälaisilla korteilla Perussuomalaiset aikovat ensi kesän eurovaaleissa pelata. Kun aiemmin puhuttiin siitä, että PS asettaisi itse täyden listan eli 20 ehdokasta, päädyttiinkin nyt vaaliliittoon Kristillisdemokraattien kanssa, jossa molemmat puolueet asettavat 10 ehdokasta. Vaaliliitto on puhtaasti tekninen, josta molemmat osapuolet voivat realistisesti hyötyä. Lisäksi se vaikeuttaa olennaisesti RKP:n mahdollisuuksia saada tällä kertaa omaa ehdokastaan läpi. Vasemmistoliittoon luultavasti pätee sama.

Perussuomalaiset julkaisi tässä yhteydessä puolet eli viisi ehdokasnimitystään. Listalla on jo nyt oikein vakuuttavia nimiä, ja lisää on varmasti keväällä luvassa. Nyt nimettyjä ehdokkaita ovat viihdetaiteilija Kike Elomaa, filosofian tohtori Lauri Heikkilä, filosofian maisteri ja puolueen varapuheenjohtaja Pirkko Mattila, Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja ja kansanedustaja Soinin avustaja Vesa-Matti Saarakkala ja kansanedustaja Pertti Virtanen. Puheenjohtaja Soini ei siis aio toteuttaa ilmeisesti hieman huumorilla hahmoteltua sunnitelmaansa lähteä itse ääniharavaksi vaaleihin, ja hyvä niin. Virtanenkin vakuutti kyllä ottavansa paikan varmasti vastaan, jos ääniä tarpeeksi tulee.

Listalta puuttuu vielä pari odotettua nimeä, joista spekuloiduin on varmasti helsinkiläinen filosofian tohtori ja kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho. YLE:n uutisetkin yltyi taannoin arvailemaan, että Perussuomalaisille helpoin tapa päästä eroon "kiusallisesta rotutohtorista" olisi lähettää hänet Brysseliin. Tämä lausunto on mielestäni YLE:n uutisissa esitettynä törkeä, ja Jussi on kuulemani mukaan ryhtynytkin toimenpiteisiin sen johdosta.

Halla-aho on muutenkin saanut viime aikoina osakseen epäilyttävän paljon median huomiota. Tuon huomion tarkoitus on kuitenkin ollut etupäässä mustamaalaus, minkä osoitti varsin hyvin mm. taannoinen Pressiklubi-ohjelma, jossa Halla-aho oli vieraana. Ohjelma vastasi varsin kattavasti omaan kysymykseensä "Eikö maahanmuutosta voida keskustella asiallisesti?" Ei ilmeisesti voida, ainakaan YLE:ssä. Se nimenomainen "keskustelu" oli niin tuskallista henkilöön käymistä, panettelua, älyllistä epärehellisyyttä ja suoranaisia valheita, että hävettää vähän itseäkin. Parhaat palat voit katsoa tästä videosta.

Mutta takaisin eurovaaleihin. En tällä kertaa sattuneesta syystä ole itse ehdolla, joten minun on valittava joku Perussuomalaisten nimeämistä ehdokkaista. Tehtävä ei ole ollenkaan vaikea. Minun ehdokkaani Euroopan parlamenttiin on ilman muuta Vesa-Matti Saarakkala. Hän on ikäisekseen varsin varteenotettava poliittinen lahjakkuus, jolta ei varmasti mene sormi suuhun vaativassakaan asemassa. Lisäksi hän on Timo Soinin avustajana toimiessaan saanut arvokasta kokemusta myös eduskuntatyöstä. Hän on toiminut pitkään Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajana, joten hän tuntee myös järjestötyön salat. Ja mikä parasta, hän on perussuomalainen mies sanojen varsinaisessa merkityksessä, kotoisin Kurikasta, Etelä-Pohjanmaalta.

Annan siis täyden tukeni Vesa-Matille, ja aion käyttää vastaisuudessakin palstatilaa tästä blogistani hänen vaalityönsä tukemiseen. Voitte varautua siihen.

Totaalikieltäytyjän turvapaikka

2009-01-30T03:57:00.000-08:00

Eilen tiedotusvälineet tiesivät kertoa, että taas yksi suomalainen totaalikieltäytyjä on hakenut turvapaikka Belgiasta. HS:n mukaan kyseessä on 21-vuotias jyväskyläläinen Tuukka Masalin. Hänelle langetettiin elokuussa vankeusrangaistus, jonka piti alkaa tammikuussa. Masalin kuitenkin hyppäsi Belgian koneeseen ja on nyt Suomen viranomaisten tavoittamattomissa.

Masalinin nuoren miehen idealismi on siivittänyt hänet aika moiselle karkumatkalle. Belgiasta käsin hän sitten ihmettelee, että "eikö Suomen kaltaisessa demokraattisessa hyvinvointiyhteiskunnassa saa sanoa 'ei' joutumatta vankilaan." Hyvä kysymys, johon vastaus on tietenkin varsin yksiselitteinen: Ei saa. Itse asiassa en tiedä yhtäkään maata, jossa lakien noudattamiselle ei saisi sanoa ei joutumatta vankilaan. Jos lakia ei noudata, siitä seuraa rangaistus. Mielestäni tämä on yksi oikeusvaltion keskeisiä piirteitä.

Siitä, onko Suomen puolustus järjestetty nykyisin järkevästi, voidaan olla monta mieltä. Tilanne on kuitenkin se, että laki asevelvollisuudesta on aivan yhtä kansalaisia velvoittava kuin muutkin lait. Tällä hetkellä Suomen puolustus on järjestetty asevelvollisuuden kautta. On myös hyvä huomioida, että Suomen järjestelmässä ketään ei pakoteta tappamaan. Aseeton armeijapalvelus ja siviilipalvelus ovat varteenotettavia vaihtoehtoja, vaikka niiden pidemmällä kestolla pyritäänkin takaamaan aseellisen palveluksen etulyöntiasema.

Kun meidän yhteiskunnassamme järjestystä täytyy pitää yllä ja rajoja täytyy kriisitilanteissa puolustaa, on mielestäni varsin anteliasta valtiovallalta tarjota kolme vaihtoehtoa jokaiselle miehelle, joka todetaan palvelukseen kelvolliseksi. Venäjällä esimerkiksi ei ole toivoakaan päästä siviilipalvelukseen, se tosin ei ole oikeusvaltio samassa mielessä kuin Suomi.

Pienelle kansalle, jonka rajat ovat kuitenkin pitkät, asevelvollisuusarmeija on elintärkeä. Se on kustannustehokas tapa tuottaa tarpeeksi suuri reservi, joka kykenee suoriutumaan maanpuolustuksen kolmesta pääulottuvuudesta: Ensiksi konfliktien ennaltaehkäisy pelotevaikutuksella, tämän pettäsessä hyökkääjän torjuminen aseellisesti rajaseuduilla, käyttäen konventionaalisia sodankäyntikeinoja ja viimeisenä vaihtoehtona miehittäjän pakottaminen poistumaan maasta käyttäen epäkonventionaalisia sodankäyntikeinoja. Varsinkin tuo kolmas ulottuvuus vaatii suuren reservin sodankäyntitaitoista kansaa.

Asevelvollisuus voitaisiin rinnastaa veronmaksuun tai muuhun kaikkia kansalaisia automaattisesti koskevaan velvollisuuteen. Koska yhteiskunta kollektiivisesti tarjoaa niin paljon jäsenilleen, on mielestäni varsin oikeutettua myös vaatia kansalaisilta joitain palveluksia yhteiskunnalle. Muuten meidän valtiomallimme ei toimi. Hyvinvointiyhteiskunnassa luottamus on tärkeää. Jokainen totaalikieltäytyjä, talonvaltaaja, anarkisti nakertaa tätä luottamusta, ja tuottaa siten hallaa myös lainkuuliaisille kansalaisille.

Pohdintaa talouskriisistä

2009-01-28T05:27:00.000-08:00

Viime vuodesta lähtien uutisia on hallinnut ja dominoinut yksi aihe: kansainvälinen talouskriisi. Yleisesti tunnutaan olevan sitä mieltä, että tämä nykyinen kriisi lähti liikkeelle rahoitusmarkkinoille syntyneestä luottamuspulasta Yhdysvalloissa, syöksi Yhdysvaltojen talouden syvään kriisiin yhdessä pitkään alijäämäisinä pysytelleiden budjettien kanssa, levisi viennin tyrehtymisen kautta ulkomaille ja aiheutti maailmanlaajuisen talouden taantuman, jonka vaikutukset ovat vaihtelevia eri maissa ja jonka kestosta kukaan ei osaa esittää juuri minkäänlaista arviota. Näin se kai osapuilleen meni.

Aina vain synkemmiksi muuttuneet ennusteet ovat syöneet talouden luottamusta Suomessakin ennätyksellisen nopeasti. Poskettoman positiivisista lausunnoistaan ("Taantuma ei koske Suomea") vauhdilla pakittanut valtionvarainministerimme Jyrki Katainenkin on nyttemmin myöntänyt, että Suomen taloutta ei pelasta enää mikään. Ei se Jyrki-boy nyt varsinaisesti niin sanonut, mutta kyllä tyhmäkin ymmärtää että ylivelkaantumisesta seuraa vaikeuksia pitkälle ajalle. Kipeää tuo velkaantuminen tekee erityisesti siksi, että edellisen laman laskujen maksaminen oli vielä pahasti kesken.

Globaali markkinatalous on paradoksaalisesti varsin hauras ja haavoittuva järjestelmä. Pienistä puroista kasvaa virta ennennäkemättömän nopeasti. Koko maailman markkinat huutavat hoosiannaa suhteellisen pienen joukon ahneuden ja harkitsemattomuuden vuoksi. Tämä on uuden maailman ilmiö, joka ikävä kyllä on tullut jäädäkseen. Talouden sääntelyyn ei varmasti ole palaamista, siinä määrin markkinoiden ehdoilla nyky-yhteiskunnat toimivat. Toisaalta perusveronmaksaja on velvollinen pelastamaan pankit, jotka on vaikeuksiin vienyt vain ja ainoastaan talousväen nopeiden voittojen tavoittelu.

Kipeimmin tämä taantuma iskee tietysti suurissa kansainvälisissä yrityksissä työskenteleviin suomalaisiin. Heidän työpaikkansa ovat uhattuna, kukaan ei ole turvassa. Tammikuun aikana lähes joka päivä on kerrottu uusista yt-neuvotteluista Suomessa. Vientiyritykset taistelevat viennin supistumisen ja tuotannon uudelleenmitoittamisen kanssa. Toisaalta valoa risukasassa näyttävät pienet ja keskisuuret yritykset. Kun tuotteiden kysyntä on pääosin kotimaista, ei ulkomaiden tilanne vaikuta läheskään samalla tavalla ja vaikutukset työvoimaan ovat huomattavasti pienemmät. Näillä firmoilla siis on vielä toivoa, toisin kuin viime laman aikana, jolloin lakaistiin jalat alta elinkelpoisiltakin yrityksiltä.

Minä ja kaikki muutkin varmasti toivovat, että tämä taantuma jäisi mahdollisimman lyhyeksi, ja kasvu alkaisi uudelleen jo ensi vuonna tai sitä seuraavana vuonna. Uutisten trendi kuitenkin lupailee jotain ihan muuta. Pessimistisimmät arviot puhuvat kymmenistä vuosista. Kysymys kuuluu, minkälainen maailma ja suomalainen yhteiskunta on taantuman jälkeen? Mistä kaikesta joudumme luopumaan? Onko pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli leikkauslistalla? Kuinka suureksi työttömyys voi kasvaa? Entä inflaatio? Näihin kysymyksiin tulemme saamaan vastaukset tulevina vuosina. Toivon tosissani, että vastaukset eivät ole liian tuskallisia.

Urheilukevennys jälleen

2009-01-26T05:54:00.000-08:00

Viime viikonloppuna tein varsin merkittävän havainnon. Ei ole mitenkään merkityksetöntä huomata, että vielä kahdenkymmenenkahden kypsässä iässäkin sitä kykenee innostumaan uusista asioista. Tässä kyseisessä tapauksessa tuohon kiihkeään maniaan minut siivitti yleisesti taitoluistelu, tuo minulle ennestään varsin tuntematon lajien keisarinna ja erikseen tämän lajin Helsingissä järjestetys EM-kisat. Vähän sattuman kaupalla satuin juuttumaan television eteen lauantaina juuri kun kisattiin suomalaisittain jännittävimmässä lajissa, naisten vapaaohjelmassa.

Tiesin etukäteen mukana olevan kolme suomalaista, joten silkasta mielenkiinnosta ja myös syystä että televisiosta ei juuri sillä hetkellä tullut mitään parempaakaan, päätin katsoa mitä ohjelmassa seuraa. Täytyy tunnustaa, että olin hetkessä myyty. Taitoluistelun täytyy olla juuri niin vaikeaa kuin miltä se näyttääkin, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu, ja lisäksi puhtaan estetiikan kannalta ajateltuna piruetit ja lutzit sun muut ovat henkeäsalpaavan kaunista katseltavaa (enkä nyt puhu pelkästään urheilijoiden ulkoisesta olemuksesta, köh köh).

Tietysti tässä vaiheessa näistä kisoista on sanottu jo melkein kaikki mahdollinen. Laura Lepistön 110 ja risat saivat minut huutamaan järjettömänä, mutta Susanna Pöykiön kolmatta sijaa osasin jo odottaa. Kiira Korven viides sija kruunasi kisan ja Maamme-laulun kuunteleminen palkintojenjaossa tuntui aivan yhtä hienolta kuin aina. Suomalaismenestys näissä kisoissa oli jotain aivan mahtavaa, juuri tällaista toivotaan jokaisen urheilulajin harrastajien ja katsojien keskuudessa tapahtuvaksi omilla areenoilla.

Ai niin, mieleenpainuvin hetki tässä kilpailussa, hetki joka hyppyytti sydäntäni pari kertaa tyhjäkäynnillä, oli tietysti Kiira Korven kaatuminen, raju laitaa vasten törmääminen, esityksen keskeyttäminen, itsensä kokoaminen ja lopulta ohjelman loppuun vieminen aluksi hieman hapuillen mutta sitten - yleisön raivokkaasti tukiessa ja itsevarmuuden selvästi palautuessa - varsin mallikkaasti. Kiira osoitti aivan valtavaa suomalaista sisua nostaessaan sijoitustaan vielä lyhytohjelman jälkeen kaksi pykälää, vaikka vapaaohjelma alkoikin pahimmalla mahdollisella tavalla. Joku heikompi kilpasisko olisi voinut luovuttaakin, se laitaan törmääminen nimittäin aivan selvästi sattui.

Mutta mitäpä tässä sen enempää jaarittelemaan. Uskallan haastaa kaikki pahimmatkin äijänköriläät tutustumaan taitoluisteluun. Itse en ainakaan millään malttaisi odottaa MM-kisoja...

Tämänhän Stubbista jo tiesimmekin

2009-01-21T06:07:00.000-08:00

Viime vuonna kun europarlamentaarikko Alexander Stubb (kok.) korvasi Ilkka Kanervan (kok.) Suomen ulkoministerinä, häntä tentattiin ensi alkuun ankarasti mm. Suomen Nato-kannasta. Erittäin innokkaana Naton kannattajana tunnettu Stubb joutui silloin hieman toppuuttelemaan toimittajia, ja vakuutti hänen seuraavan myös Nato-asiassa hallituksen linjaa. Hallituksen linjaanhan sisältyy tämä kuuluisa Nato-optio, jonka tarkoituksena on kiemurrella irti kaikista kannanotoista puoleen tai toiseen. Suomi toimii ahkerasti Naton rauhankumppanina, mutta ei "toistaiseksi" aio hakea täysjäseneksi.

Tänään ilmestyneessä Dagens Nyheter-lehden haastattelussa Stubb jälleen kerran vakuuttaa jämähtäneen Nato-politiikan jatkuvan - ainakin vuoteen 2011. Vaikuttaa siis siltä, että Stubb tässä vain jälleen kerran tasapainoilee kansalaisten kielteisen Nato-kannan ja toisaalta oman Nato-kiimansa välillä. Koska tapanani kuitenkin on kaivella tällaisista näennäisen mitäänsanomattomista lausunnoista mahdollisia kätkettyjä merkityksiä, olen pakotettu tarttumaan tuohon vuosilukuun 2011.

Äkkiseltään Stubbin määrittelemän takarajan asian uudelleenharkinnalle voisi tulkita johtuvan yksinomaan vuonna 2011 suoritettavista eduskuntavaaleista. Ja näinhän asia varmasti onkin. Muodostettavan uuden hallituksen Nato-kanta ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla sen liittymismyönteisempi kuin nykyisenkään hallituksen kanta. Näihin vaaleihin on kuitenkin kaksi vuotta aikaa, ja sinä aikana ehtii tapahtua paljon. Kuten aiemmin on todettu, tällä hetkellä lähes koko kansa uskoo seuraavan pääministerin tulevan Kokoomuksesta. On selvää, että näin uskovat myös useimmat Kookoomuspoliitikot, Stubb mukaanlukien. Voi jopa olla, että hän puoliksi salaa toivoo myös seuraavan presidentin olevan Kokoomuksesta.

Jäsenyyden hakemisen ehdoista ulkoministeri mainitsee, että presidentin ja hallituksen tulisi olla asiasta samaa mieltä. Tämä ehto saattaa hyvinkin toteutua, jos kokoomus valtaa seuraavien eduskunta- ja presidentinvaalien jälkeen sekä pääministerin että presidentin pestit. Tuossa tilanteessa ei jäsenyyden hakeminen olisi enää kiinni kuin yhdestä äänestyksestä eduskunnassa. Jos hallitusohjelmassa oltaisiin liittoutumisesta päätetty, ei eduskuntakaan voisi nykyparlamentarismissa torpata Kokoomusvetoisen hallituksen aikeita. Kansalta ei välttämättä tarvitsisi kysyä mitään.

Kansalaismielipide on muutenkin tässä asiassa vähän kuuma peruna. Presidentti Tarja Halonen on ilmoittanut vastustavansa Suomen Nato-jäsenyyttä vedoten lähinnä kielteiseen kansalaismielipiteeseen. Myös Stubb myöntää, että kansalaisten asenteiden olisi oltava myönteisemmät ennen kuin jäsenyyttä voitaisiin harkita. Stubb ei kuitenkaan ilmoita olevansa sitä mieltä, että kansan enemmistön tulisi olla liittoutumisen kannalla, kansanäänestyksistä nyt puhumattakaan. Tästä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä.

Joka tapauksessa Stubbin juoni näyttää olevan ujuttaa kansalaisten mieliin kuva väistämättömänä edessä häämöttävästä Nato-jäsenyydestä, ehkä jopa aivan lähitulevaisuudessa. Ehkäpä hän laskelmoidusti pyrkii tällä tavalla kaatamaan kansalaisten henkisiä suojamuureja, ja pakottamaan kansalaiset hiljaiseen alistumiseen. Jos jollain Matti Virtasella on sellainen käsitys, että Natoon mennään, kävi mitä kävi, hän ei varmaankaan ole yhtä hanakka ilmaisemaan eriäviä mielipiteitään kansallisen puolustuksen alasajosta ja sotilaallisiin klikkeihin sekaantumisesta.

Mutta vaalithan näyttävät, kuka lopulta määrittelee Suomen turvallisuuspolitiikan. Kaksi vuotta on todellakin pitkä aika, eikä mikään asia tulevaisuudesta ole vielä kiveen hakattu. Paitsi talouden taantuma. Se on, ikävä kyllä, täysin väistämätön tosiasia.

Muutoksen päivä

2009-01-20T05:27:00.000-08:00

Tätä päivää on odotettu pitkään ja hartaasti, osittain pelonsekaisinkin tuntein. Yhdysvaltain 44. presidentti Barack Hussein Obama vannoo tänään virkavalansa. Valtaan astuva presidentti nauttii tällä hetkellä varsin massiivista kansansuosiota, minkä odotetaan näkyvän Washingtoniin seremoniaa seuraamaan saapuvassa ihmismäärässä. Obaman odotetaan tuovan muutoksen ainakin tuhoisaksi äityneeseen talouskriisiin, Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan ja Irakin sotaan. Ensi töikseen Obaman uumoillaan tekevän rauhanaloitteen Lähi-Idässä.

Barack Obamalla on nyt ainakin neljä vuotta aikaa toteuttaa lupaamaansa muutosta. Kuitenkin maailman ja Yhdysvaltojen tilanne on nyt niin ratkaisevasti erilainen kuin vielä viime vuoden alussa, että pelkään ettei aika riitä. Barack on varmasti aikaansaava poliitikko, mutta pystyykö hänkään hallintoineen korjaamaan neljässä vuodessa George W. Bushin hallinnon kahdeksan vuoden aikana tekemät virheet? Ainakin toivon, että Obamalle annetaan Yhdysvalloissa ja maailmallakin reilu mahdollisuus, eikä häntä heti tekopyhästi tuomita, jos kaikki ei sujukaan täysin suunnitelmien mukaan. Obamalle on annettava aikaa, koska Yhdysvaltojen maineen palauttaminen ja talouden korjaaminen Lähi-idän rauhantyöstä puhumattakaan ovat pitkiä prosesseja.

---

Samaan aiheeseen liittyen, viime viikolla väistyvä presidentti George W. Bush piti presidenttikautensa viimeisen julkisen puheen. Presidentin esiintyminen vaikutti parhaat päivänsä nähneeltä, hän ei saanut ajatustaan oikein kulkemaan ja takelteli sanoissaan. Olisikohan ollut niin, että George W. olikin kirjoittanut tämän viimeisen puheensa ihan itse, vastoin sitä presidenttien yleistä käytäntöä, että avustajat kirjoittavat puheet.

Varsin kuvaavaa oli myös se, että Bush nuorempi mainitsi esimerkkinä tekemistään virheistä tämän kuuluisan "Tehtävä Suoritettu" -lipun sillä lentotukialuksella Irakin rannikolla. Kyllä, näin se täytyy olla. Muuten George W. Bushin kaudet olivat yhtä riemuvoittoa, mutta se ainoa kivi mikä kaikkien kengässä hiertää, on joku surkuhupaisa lippu lentotukialuksella. Ei näin, George, ei näin.

Kimmo Sasi ja harvainvalta

2009-01-19T05:33:00.000-08:00

Kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) esitti tänään kansanedustajalle varsin epätyypillisen lausunnon kansanedustajien määrästä ja valtionhallinnon tehokkuudesta. Hänen mukaansa kansanedustajia voitaisiin jo vuoden 2015 vaaleissa valitakin vain 150. Sasin mukaan Suomessa voitaisiin ottaa mallia Tanskasta (179 edustajaa) ja Norjasta (169 edustajaa). Tämä tehostaisi hallintoa.

Sasin lausunto on yllättävä. Kansanedustajat ovat yleensä varsin tehokkaasti pitäneet turpansa kiinni, jos heidän mielestään edustajia onkin ollut liikaa. Onhan selvää, että 150-paikkaiseen eduskuntaan on huomattavasti hankalampi pyrkiä ja päästä kuin 200-paikkaiseen. Toisaalta Sasi pitkän linjan poliitikkona ja vahvassa nousussa olevan puolueen edustajana kokee asemansa ilmeisesti niin turvatuksi, että hän voi esittää tällaista "tehostamista".

Tehokas hallinto on muuutenkin mielenkiintoinen asia. Mielestäni varsin hyvin toimivan nykyjärjestelmän muuttamisen perusteleminen "tehostamisella" on vähintäänkin vaarallista. Tehokkuus ei nimittäin valtionhallinnossa ole mikään itseisarvo. Tätä näkökulmaa voidaan havainnollistaa parhaiten esimerkillä: Jos edustajien vähentäminen tehostaa hallintoa, on varmaankin tehokkain mahdollinen järjestelmä sellainen, jossa on vain yksi edustaja! Itse asiassa Hitler oli malliesimerkki tehokkaasta lainsäätäjästä, hän kun pystyi sanelemaan lakeja vaikka joka päivä.

Yksi Timo Soinin lentävistä lauseista on "Demokratia ei lisäänny, jos se vähenee". On selvää, että kansanedustajien määrän vähentäminen kanavoi suuren määrän valtaa yhä pienemmälle joukolle. Tässä demokratia kärsii. Jos toisessa vaakakupissa on valtionhallinnon tehokkuus ja toisessa demokratia, mielestäni demokratia painaa paljon enemmän. Kansan oikeutta ja mahdollisuutta valita mieleisiään edustajia eduskuntaan ei tule alasajaa kevyin perustein.

Uskon kuitenkin, että Sasi on sen verran älykäs mies, että hän huomaa suunnitelmassaan ammottavat aukot ajan kanssa. Politiikka kun on kansan mielentilojen mukaan muuttuvaista, ei tälläkään uudistuksella saavutettaisi kuin hetkellistä hyötyä Kokoomukselle ja Kimmo Sasille, koska Kokoomus ei suurimpana puolueena ikuisesti säily.

Voi kuitenkin olla, että Sasin motiivina onkin ensisijaisesti tehdä hallaa pienemmille puolueille. Supistettuun eduskuntaan nouseminen olisi uudelle puolueelle jopa vielä hankalampaa kuin mitä se nyt on. Toisaalta suuret puolueet voisivat käyttää pienempiä pelinappuloinaan vielä paljon enemmän kuin nykyjärjestelmässä. Esimerkiksi Kokoomus nykyisellä 25 prosentin kannatuksellaan (150 paikan eduskunnassa tämä tietäisi ehkä jopa kolmannesta paikoista, kun pienet puolueet kärsisivät) saisi aivan suhteettoman valtaapitävän aseman. Sasi haluaakin siis minimoida pienten puolueiden merkityksen, jotta kolme suurta voisi keskenään päättää Suomen asioista.

Loppujen lopuksi Sasin ehdotus onkin siis pitkään eduskunnassa istuneelle, vallasta humaltuneelle, kansasta ja demokratiasta vieraantuneelle oligarkille hyvin tyypillinen. Tämä sama tendenssi on nähty presidentin vallan karsimisena: Koska presidentti on suoralla vaalilla valittuna este puoluediktatuurille, karsitaan koko instituutio merkityksestään. Ja koska kansa äänestää enenevässä määrin muita kuin kolmea suurinta puoluetta, tehdään uusien puolueiden nousu ja vaikuttaminen pienistä puolueista käsin mahdottomaksi. Toivottavasti kansa herää tähän todellisuuteen, ennenkuin valtiosääntömme muutetaan muotoon "Valta Suomessa kuuluu puolueille, joita edustavat puoluehallitukset."

Matti Vanhanen ja rasismi

2009-01-14T05:07:00.001-08:00

Joululomat on nyt sitten lusittu. Viime kuussa tapahtui paljon mielenkiintoisia asioita. Meillä oli Kuopiossa Pohjois-Savon Perussuomalaisten kokous, jossa tapasin kansanedustajat Pentti Oinosen ja Timo Soinin.

Juuri tällä hetkellä maailman uutisotsikoissa on lähinnä talouskriisi, sekä Israel ja Gaza. Voisin kirjoittaa näistä aiheista piakkoin, kunhan ehdin.

Tämän päivän aiheen tarjoaa kuitenkin idearikas pääministerimme Matti Vanhanen. Matilla esittää Huvfudstadsbladetissa huolensa siitä, että valtakunnan luisuessa väistämättä taantumaan tulee pintaan nousemaan heikolle taloustilanteelle ominaisia ikäviä lieveilmiöitä, kuten esimerkiksi yleinen rasismi ja yleinen muukalaisvihamielisyys.

Jo Hitler aikoinaan tiesi, miten kääntää kansan tyytymättömyys omaan elintasoon vihaksi jotain ulkopuolista ryhmää kohtaan. Yleisen mielipideilmaston muuttuminen astetta suvaitsemattomammaksi saattaa olla jopa taloudelliseen lamaan ja taantumaan kuuluva erottamaton osa. Voidaankin ennustaa näin tapahtuvan myös Suomessa ja Euroopassa tulevan taantuman aikana. Siinä mielessä Matti on huolineen aivan oikeassa.

Vanhaselle tyypilliseen poliittinen motiivi tällekin lausunnolle paljastuu kuitenkin haastattelussa: "Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusiota, että he voivat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa äänestämällä esimerkiksi perussuomalaisia", Vanhanen sanoo lehdelle. Tästähän ei oikeasti seuraisi muuta kuin Perussuomalaisten kannatuksessa lievä nousu. Perussuomalaisten politiikkaan se ei vaikuttaisi, ja sitä paitsi Vanhanenkin myöntää, että PS:n ulkomaalaispolitiikka on "linjassa" muiden eduskuntapuolueiden kanssa. Eli Vanhasen erityinen huolenaihe ei siis ollutkaan rasismin kasvu, vaan Perussuomalaisten kasvu!

Ehkäpä Vanhanen ei ole pysähtynyt lainkaan miettimään, miksi joku muukalaisvihamielinen äänestäisi mieluummin Perussuomalaisia kuin esimerkiksi Keskustaa. Sille ei löydy oikeasti mitään syytä, paitsi ehkä hieman jyrkempi ulkomaalaispolitiikka. Tässä yhteydessä "jyrkempi" ei siis tarkoita mitään kovin jyrkkää. Enkä jaksa uskoa, että pinttyneinkään rasisti äänestäisi pelkästään sen mukaan.

Minua ja suurinta osaa Perussuomalaisista inhottaa varmasti vähintään yhtä paljon kuin Vanhas-Masaakin ajatus siitä, että Perussuomalaisen Puolueen sisälle muodostuisi avoimen rasistisia kuppikuntia. Mutta lähes yhtä paljon minua inhottaa Vanhasen kaksinaamaisuus. Tuskinpa Mattia huolettaisi rasismi yhtään niin paljon, jos hän ei pelkäisi, että kaikki rasistit äityvät äänestämään Perussuomalaisia. Jos olisi jostain syystä odotettavissa, että rasistit äänestävät yleisesti Keskustaa, pitäisi Matti varmasti turpansa tukossa. Mutta ilmeisesti mikään temppu ei ole tarpeeksi likainen, kun kyse on PS:n kannatuksesta.

No, Perussuomalaisten kannatus jatkaa joka tapauksessa kasvuaan, äänestivät rasistit meitä tai ei. Myöskään Perussuomalaisesta Puolueesta ei tule muodostumaan rasismin kehtoa suomalaisessa puoluepolitiikassa. Vanhasen tekaistu huoli rasismista on siis aiheeton, mutta piilotettu, aito huoli Perussuomalaisten noususta on varsin aiheellinen!

Tervemenoa, sähköinen äänestys!

2008-12-10T02:59:00.000-08:00

Tämän päivän Helsingin Sanomat tietää kertoa, että sähköistä äänestämistä ei jatketa ensi vuoden eurovaaleissa. Tämä on tietysti hyvä uutinen, ja voinemme toivoa, ettei sähköisen äänestyksen kanssa olla haihattelemassa enää, ainakaan toistaiseksi. Kuten aiemmin totesin, sähköinen äänestys on uhka demokratian toteutumiselle, joten tässä mielessä oikeusministeriön päätös on demokratian voitto. "Itsenäisyys on päivän lähempänä", sanoisi Timo Soini varmaan...

Suomelleko EU:n löysin ulkomaalaislaki?

2008-12-10T02:06:00.000-08:00

Tällä viikolla uutisvuon katkeamaton virta nosti pinnalle presidentti Ahtisaaren Nobel-juhlien lisäksi maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin ideoiman ehdotuksen Suomen uudeksi ulkomaalaislaiksi. Tämä lakiehdotus, johon puuduttavaa lakitekstiä pelkäämättömät voivat tutustua täällä, on jopa Thorsin ehdotukseksi suorastaan pöyristyttävä. Tiivistyksenä voidaan todeta, että Thorsin ehdotus tekee maahanmuuttajan karkottamisen käytännössä mahdottomaksi. Jota kuinkin kaikille Suomen maaperälle ehtineille myönnettäisiin pysyvä oleskelulupa. Perheenyhdistämisestä tulisi melkeinpä automaatio. Ja tätä materiaalia kyllä riittää.

Thorsin lakiehdotus on röyhkeydessään hämmentävä. Ilmeisesti suomalaisen parlamentarismin tila on nykyään sellainen, että ministeri voi ehdottaa laiksi mitä roskaa tahansa, ja hallituspuolueet runnovat sen määräenemmistönsä turvin läpi, välittämättä pätkääkään kriittisistä arvioista, tulivat ne sitten oppositiopuolueilta tai asiantuntijoilta. Tämän varaan todellisuudesta vieraantunut Thorskin ilmeisesti pelaa. Hän ei välitä kansalaisista tippaakaan, eikä varsinkaan kansan mielipiteistä. Ne mielipiteet muuten käyvät harvinaisen selväksi lukiessa mitä tahansa tämän lakiehdotuksen kirvoittamaa keskustelua internetissä.

Laki ei kuitenkaan ole voimassa, ennen kuin eduskunta on siitä äänestänyt. Ja tämän lain kohdalla voin toiveikkaana todeta, että myös hallituspuolueiden konsensuksessa on havaittavissa huomattavia säröjä. Vielä löytyy niistäkin puolueista porukkaa, jotka ovat valmiit laittamaan oman asemansa peliin kritisoidakseen täysin päätöntä ehdotusta. Meidän kansalaisten on niin ollen toivottava hartaasti, että järki voittaa tässä tapauksessa.

Sen lisäksi voimme toki tehdä asialle myös jotain konkreettista. Yhteyden ottaminen oman alueen kansanedustajaan on aliarvostettu, mutta toisinaan tehokaskin keino vaikuttaa asioihin. Niitä, jotka uskovat adressien voimaan, suosittelen allekirjoittamaan tämän adressin. Lisäksi on syytä tarkkailla oman edustajan äänestyskäyttäytymistä tulevassa äänestyksessä. Jokainen, joka äänestää lakimuutoksen puolesta tai tyhjää, äänestää Suomen muuttamisesta Euroopan viimeiseksi turvapaikkashoppailun reservaatiksi. On syytä muistaa nämä nimet, ja vaihtaa heidät viimeistään seuraavissa vaaleissa. Itse tiedän ainakin yhden puolueen, jonka yksikään edustaja ei tule äänestämään ministeri Thorsin kammottavan tekeleen puolesta.

Suomalaisen uraanin ajankohtaisuus

2008-12-08T00:02:00.001-08:00

Yksi vuoden arvokkaimmista juhlista, Suomen itsenäisyyspäivä, juhlittiin menneenä viikonloppuna. 91 vuotta keskeytyksettä jatkunut valtiollinen itsenäisyytemme on kieltämättä juhlan arvoinen asia. Itse otin ensimmäistä kertaa osaa ylioppilaiden soihtukulkueeseen täällä Kuopiossa. Se oli varsin juhlava kokemus, ja valaisi hyvin itsenäisyyden ja ylioppilaiden suhdetta.

Mutta siirtykäämme sitten tämän päivän varsinaiseen aiheeseen. Kuopion kaupunginvaltuusto päätti taannoin torpata hankkeen, jonka perimmäisenä tarkoituksena oli mahdollisesti perustaa Kuopioon uraanikaivos. Ilmeisesti viimeistä sanaa asiassa ei ole vielä puhuttu, joten suhtaudun päätökseen varauksellisen myönteisesti.

Nykyisessä energiatilanteessa kaivoksesta olisi Kuopiolle enemmän haittaa kuin hyötyä. Uraanikaivos, kuten kaikki kaivostoiminta, aiheuttaisi merkittäviä ympäristöllisiä ja maisemallisia haittoja. Tällaista emme kaipaa alueelle, jolla sijaitsee paljon loma-asuntoja.

Kaivoshankkeen estäminen oli siinäkin mielessä viisas päätös, että uraanin ja ydinpolttoaineen hinnat eivät ole vielä niin korkealla, että Suomen maaperästä löytyvän uraanin tehokas hyödyntäminen olisi mitenkään ajankohtaista. Suomalainen ydinvoima voidaan toistaiseksi tuottaa järkevillä kustannuksilla valmiina ostetun ydinpolttoaineen turvin.

Nykytilanteessa uraanimalmin louhinta Suomessa johtaisi siihen, että suomalainen uraanimalmi kuljetettaisiin kauas rajojemme ulkopuolelle rikastettavaksi, ja sitten jälleen tuotaisiin ulkomailta ydinpolttoaineena takaisin. Tällaisessa toiminnassa ei ole mitään ekologista, vaikka ydinsähkö varsin "puhdasta" onkin.

Jos kuitenkin tulevaisuudessa ydinpolttoaineen hinta nousee tietyn kipurajan yli, on Suomessakin ruvettava harkitsemaan uraanimalmin louhintaa. Tämä tulee kuitenkin yhdistää sellaiseen malliin, että kykenisimme jo kotimaassa myös rikastamaan uraanin, niin että ydinvoimalamme voisivat käyttää täysin suomalaista polttoainetta.

Itä-Suomen hovioikeus iskee jälleen

2008-11-21T03:35:00.000-08:00

Pari päivää sitten Helsingin Sanomat kertoi, että Itä-Suomen hovioikeus on jälleen kerran päättänyt alentaa seksuaalirikokseen syyllistyneiden tuomioita. Tohmajärvellä vuonna 2000 silloin 15-vuotiaan tytön porukalla raiskanneet miehet todettiin hovioikeudessa syyllisiksi seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, ei törkeään raiskaukseen, kuten Joensuun käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut. Samalla hovioikeus karkeasti ottaen puolitti kaikkien tuomittujen vankeustuomiot.

Tämä meidän hovioikeutemme on nyt alentanut niin monen seksuaalirikollisen tuomiota, että minua alkaa ihan oikeasti suututtaa. On ollut monta vuotta tiedossa, että Itä-Suomen hovioikeus kohtelee raiskaajia silkkihansikkain, mutta asialle ei ole kukaan pystynyt mitään tekemään. Miksi tällaisia uutisia ylipäätään tulee, ja miksi ne tulevat poikkeuksetta aina tästä osasta Suomea?

Mutta kaikki vika ei tässä tapauksessa lankea hovioikeudelle. Myös laissa on vikaa. Miten ihmeessä törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on lievempi rikos kuin törkeä raiskaus? Ainakin minun maalaisjärkeni sanoo, että se voisi olla jopa suurempi rikos. Uskoisin suuren osan kansasta olevan kanssani samaa mieltä siitä, että kyseessä on ainakin törkeää raiskausta vastaava rikos. Tuomiot pitäisi säätää sen mukaan. Laissa on siis vikaa, lakia tulee muuttaa.

Maahanmuutosta vihdoin keskustelua?

2008-11-18T01:42:00.000-08:00

Satuin menneenä viikonloppuna ostamaan junalukemiseksi kioskilta sekä viikonlopun Iltalehden että Ilta-Sanomat. Lehdissä oli toki paljon mielenkiintoisia juttuja (vaikka iltapäivälehdet uutisarvoltaan aikamoista höttöä ovatkin), mutta mielenkiintoni kiinnittyi erityisesti siihen, että molemmissa lehdissä oli maahanmuuttoa sivuava artikkeli. Iltalehden Viikonvaihde-liite tarjoili vertailua suomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten työttömien välillä, ja Ilta-Sanomat esitteli PS-sivuillaan (sic) kokoelman Jussi Halla-ahon blogista poimittuja otteita, toimittajan kommenteilla varustettuna.

Tarkastellaanpa hetkisen Halla-ahosta ja hänen teksteistään Sanna Ukkolan kirjoittamaa artikkelia. Jussi Halla-aho on vaalien jälkeen noussut huomion keskipisteeseen yhtenä Helsingin ääniharavista ja miehenä, joka uskaltaa puhua suunsa puhtaaksi maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista sortumatta kuitenkaan epä-älylliseen räyhäämiseen. Parin viime viikon aikana mm. Vihreät Naiset ovat harkinneet oikeustoimia Jussia vastaan, ilmeisesti perusteita tutkintapyynnön tekemiselle ei kuitenkaan ollut. Jussi on itse kommentoinut asiaa. Tämä Vihreiden Naisten nostattama kohu ja toisaalta Ilta-Sanomien lehtijuttu osuivat molemmat erittäin sopivaan hetkeen. Kotisivunsa mukaan Jussi on nimittäin tällä hetkellä pitkällä ulkomaanmatkalla eikä ymmärrettävistä syistä pysty täysipainoisesti reagoimaan rikosilmoitukseen eikä ainakaan kirjoittamaan järkevässä ajassa Ilta-Sanomille vastinetta (johon hänellä hyvän lehtimiestavan mukaisesti olisi täysi oikeus) jutusta, jossa häntä siteerataan estottomasti varsin yksipuolisessa valossa. Kieltämättä epäilyttävää.

Itse artikkeli on lähes täynnä lyhyitä sitaatteja Halla-ahon kotisivulta. Toimittaja kommentoi välillä tyyliin "Ai kun kauheaa! Eikö teistäkin!" ja vetää selkeästi mutkat suoriksi tulkitessaan Halla-ahon mielenliikkeitä näiden sitaattien pohjalta. Halla-aho ei ole mikään järin diplomaattinen persoona, ja siksi satunnainen lukija saattaakin kauhistua. Minun taas on jostain syystä hirveän vaikea nähdä Jussi Halla-aho sellaisena demonina, kuin toimittaja hänet esittää. Tämä johtuu siitä, että olen ollut Halla-ahon blogin säännöllinen lukija vuodesta 2006 ja tiedän mitä hän sanoo niissä kirjoituksissa, joista nämä sitaatit on otettu. Tiedän myös, että Jussilla on aina kirjoituksissaan varsin looginen ja tärkeä punainen lanka, riippumatta tekstin kielellisestä muodosta. Lisäksi olen huomannut olevani melko usein hänen kanssaan samaa mieltä käsiteltävistä asioista.

Yksi Jussi Halla-ahon usein käsittelemistä aiheista liittyy maahanmuuttajien työttömyyteen. Perusargumentti on se, että työttömistä maahanmuuttajista koituu Suomen valtiolle suuret ja täysin itse aiheutetut kustannukset. Iltalehti teilaa tämän näkemyksen Tommi Parkkosen toimesta artikkelissa, joka varsin ansiokkaasti vertailee suomalaisten työttömien ja työttömien maahanmuuttajien Suomelle aiheuttamia kustannuksia. Artikkeli on ansiokas siinä mielessä, että sen informaatioarvo on pyöreä nolla. Siinä ei sanota yhtään mitään.

Tommi Parkkosen mielestä on turhaa puhua maahanmuuttajien työttömyydestä, koska suomalaiset työttömät aiheuttavat valtiolle paljon suuremmat kustannukset, suomalaisia työttömiä kun on Suomessa merkittävästi enemmän. Tämän nyt pitäisi lapsenkin ymmärtää. Parkkonen ennakoi jatkokysymyksen, ja paljastaa, että maahanmuuttajien työllisyysaste on suomalaisiin verrattuna korkea. Joissakin ryhmissä työttömyysaste huitelee jopa viidenkymmennen prosentin tienoilla. Tämä ei kuitenkaan ilmeisesti ole millään tavalla merkittävää, sillä nämä työttömät muodostavat kaikista työttömistä vain noin prosentin. Lisäksi eräissä maahanmuttajaryhmissä (mm. kiinalaiset ja intialaiset) työttömyysaste on kantaväestöä pienempi. Lisäksi Parkkonen paljastaa meille ikäänkuin valtion salaisuuden, että työttömät maahanmuuttajat oikeasti haluaisivat käydä töissä. Järkeenkäypää. Uskon itse asiassa, että suurin osa kaikista työttömistä haluaisi käydä töissä, työttömyys kun ei ole kovin motivoiva tila.

Tommi Parkkonen on onkinut tietonsa tilastokeskuksen työssäkäyntitilastosta. Mistään ei käy ilmi, minkälaisia kriteerejä näiden lukujen saamiseksi on sovellettu. Onko esimerkiksi jo Suomen kansalaisuuden saaneet työttömät maahanmuuttajat laskettu suomalaisiksi työttömiksi? Hyvin mahdollista. Ja mitä tarkoittaa "työvoimaan kuuluvien" määrä? Olisi varsin mielenkiintoista tietää vertailevia prosenttilukuja eri kansallisuuksien välillä: Kuinka suuri osa työikäisistä kuuluu työvoimaan kussakin ryhmässä? Tämä artikkeli selvästi herättää enemmän kysymyksiä kuin mihin se vastaa.

Barack Obama, Yhdysvaltain presidentti

2008-11-12T02:04:00.001-08:00

Yhdysvaltojen vaaleista on kulunut jo jokusen aikaa, ja suurimman uutisaallon mentyä ohi on minullakin ollut hetkisen aikaa ajatella demokraattien Barack Obamaa Yhdysvaltojen presidenttinä.

Yhdysvaltojen demokraatithan ei missään nimessä ole vasemmistolainen puolue, vaikka joskus kuuleekin tällaista väitettävän. Monet poliittiset ryhmittymät ovat Suomessakin yrittäneet omia demokraatteja ja Obamaa tituleeraamalla heitä "sisarpuolueidensa" jäseniksi. Totuus kuitenkin on, että poliittiselta agendaltaan Yhdysvaltojen demokraattinen puolue muistuttaa suomalaisista puolueista lähinnä Kokoomusta. Republikaaneille taas ei konservatiivisuudessaan taida Suomen poliittisesta kentästä löytyä viiteryhmää lainkaan! Niin erilainen on politiikan kirjo rapakon takana.

Itse olen ottanut Obaman valinnan vastaan varovaisen tyytyväisenä. Tulevan neljän vuoden aikana hänellä tulee olemaan varsin vaativa ja epäkiitollinen työsarka. Kahdeksan vuotta George W. Bushin valtaa on jättänyt jälkeensä valtavan budjettialijäämän, talouskriisin ja kaksi ratkaisematonta sotaa. Siksi Obaman kädet sisäpolitiikassa ovatkin lähes sidotut, mutta sisäpolitiikkaan voidaan saada lisää liikkumavaraa harjoittamalla järkevää ulkopolitiikkaa ja näin hankkimalla luottamusta kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla.

Toisin kuin vastaehdokkaansa John McCain, Obama on puhunut Yhdysvaltojen joukkojen vetämisestä pois Irakista, mikä mielestäni on aivan välttämätön korjausliike alun perinkin hankalalle sodalle. Afganistanin rauhoittaminen lisäjoukoilla taas on epävarmempi ajatus. Kuitenkin minusta on mukavaa elätellä ajatusta, että Barack Obama tulee olemaan se presidentti, joka lopettaa nämä pattitilanteeseen juuttuneet sodat ja keskittää kansakuntansa huomion jälleen omiin kansalaisiinsa.

Sähköisen äänestämisen ongelmista

2008-11-06T05:21:00.001-08:00

Kolmessa kunnassa Uudellamaalla oli juuri käydyissä kuntavaaleissa käytössä kokeilumielessä sähköinen äänestysmetodi. En tiedä tarkalleen, miten sähköinen äänestäminen käytännössä hoituu, mutta käsittääkseni kyse on siitä, että äänestyspaikalla oma ääni näppäillään tietokoneen päätteellee, johon se rekisteröityy ainoastaan sähköisesti. Paperijälkeä ei siis jää.

Tämä kokeilu viime vaaleissa johti 232 äänen "katoamiseen". Vaikka äänestyslaitteet oli suunniteltu helppokäyttöisiksi, 232 tapauksessa epäonnistuttiin rekisteröimään annettu ääni. Tämä tarkoittaa siis sitä, että äänestyslaitteen takia 232 äänioikeutettua kansalaista menetti mahdollisuutensa vaikuttaa kunnallisesti. Yksikin olisi ollut liikaa, mutta ottaen huomioon kokeilun pienimuotoisuuden, on luku todella merkittävä.

Perinteisessä lippuäänestyksessä voi toki käydä niinkin, että kynästä katkeaa terä kriittisellä hetkellä tai epäselvä ykkönen tulkitaan seiskaksi. Kuitenkin mahdollisuus siihen, että jo annettu validi ääni katoaa äänestyslipun mukana on häviävän pieni. Lisäksi demokratian luotettavuutta lisää eri puolueiden edustajista koostuvat lautakunnat, joissa ääniä laskettaessa samalla vahditaan, että naapuri toimii rehellisesti. Sähköinen ääni sen sijaan ei ole fyysinen esine, sitä ei voi nähdä, ja laskennan suorittaa kone. En ole teknologiakammoinen, mutta tärkeintä kansalaisoikeuttani en kovin mielelläni koneen varaan laske.

Sähköisen äänestämisen käyttöönottoa on tuettu varsin köykäisillä argumenteilla. Minulle on lähinnä jäänyt sellainen kuva, että sähköistä äänestystapaa pitää käyttää, koska se on uusi ja hieno systeemi, ja sellaisenaan paljon perinteistä lippuäänestystä "mediaseksikkäämpi". Minä en usko tällaisiin uudistuksiin pelkästään uudistuksen vuoksi. Suomalaisen demokratian 90-vuotisessa historiassa jokainen vaali on saatu toteutettua varsin jouhevasti ja ongelmattomasti käyttämällä kynää ja paperia. Se on paitsi helppoa, myös varsin luotettavaa, mitä ei aina voida sanoa sähköisistä metodeista. Siitä ei myöskään aiheudu ylitsepääsemätöntä määrää työtä, koska annettujen äänien määrä on maailman mittakaavassa pieni.

Sähköisen äänestämisen ongelmista on saatu näyttöä jo vuosien ajan mm. Yhdysvaltojen vaaleista. Tämän vuoden presidentinvaalitkaan eivät sujuneet sähköisen äänestämisen osalta täysin ongelmitta. Siksi suhtaudun erittäin varovasti sähköisen äänestämisen käyttöönottoon Suomessa laajemmin.

PS: Suosittelen myös katsomaan erinomaisen dokumentin Hacking Democracy.

Rökälevoitto!

2008-10-27T05:56:00.000-07:00

No niin. Vaalit on nyt sitten käyty, ja voimme syystäkin hyvillä mielin jatkaa vaalienvälisen ajan politiikan tekoa. Perussuomalaiset saavutti valtakunnallisella tasolla massiivisen voiton, joka näkyi myös Kuopiossa: Listaltamme kolme ehdokasta pääsi uuteen valtuustoon. Onneksi olkoon heille!

Oma äänisaaliini (55) jäi hieman liian vaatimattomaksi siihen, että oltaisiin oltu melkein aika lähellä varavaltuutetun paikkaa. Joka tapauksessa olen tyytyväinen myös omaan suoritukseeni. Ensikertalainen ei voi muuta kuin määrittää tason, joka seuraavissa vaaleissa ylittyy!

Koska Perussuomalaiset on nyt varsin merkittävä puolue valtakunnan tasolla, koska kokemukseni näistä vaaleista ovat olleet yksinomaan positiivisia, ja koska en aio kadota Perussuomalaisten riveistä mihinkään, saatan hyvinkin jatkaa tämän blogin pitämistä. Joten palaan asiaan jo ennen ensi vaaleja.

Viimeiset psyykkaukset

2008-10-23T04:28:00.000-07:00

No niin, nyt on sitten ennakkoäänet tulleet ja jäämme odottelemaan vaalipäivän äänivyöryä. Kaikilla meillä Kuopion seudun Perussuomalaisilla on vahva luottamus siihen, että nämä vaalit tulevat olemaan meille varsin voitokkaat. Uskoa tarvitaan, mutta tarvitaan myös tekoja. Vaalikampanja on ollut varsin intensiivinen, ja jos minä tai joku muu meistä pääsee valtuustoon, tulee toiminta valtuustossa olemaan vähintään yhtä intensiivistä.

Jos et ole vielä käynyt ennakkoon äänestämässä, älä unohda saapua vaalipäivänä uurnalle! Me Perussuomalaiset tarvitsemme nousevana puolueena kaiken mahdollisen tuen. Annetaan näissä vaaleissa suurille puolueille vähän pähkäiltävää... Ja teidän äänestäjien tuella me pystymme rakentamaan Kuopiosta paremman kaupungin.

Ilmeisesti meillä on vielä yksi toritapahtuma jäljellä. Jos minun saamani tiedot pitävät paikkansa, suuri osa meistä Kuopion ehdokkaista on tavattavissa Kuopion torilla tänä lauantaina eli vaalipäivän aattona klo 11-13. Tule paikalle, jos joku asia on vielä epäselvää.

Kuopion turvallisuus

2008-10-14T01:33:00.000-07:00

Kuopiossa sattui ja tapahtui viime yönä kaikenlaista. Savon Sanomat uutisoi tänään, että Humalaiset varastivat tavara-auton Päivärannassa. Tässä tapauksessa vakava liikenneonnettomuus oli lähellä. Petosen suunnassa taas Ryöstäjät uhkailivat pesäpallomailalla ohikulkijoita. Ryöstösaalista eivät nämä nuoret kuitenkaan saaneet. Ohikulkijoiden uhkailu päättyi lopulta poliisin väliintuloon.

Kuopion kokoisessa kaupungissa tämän tapaiset uutiset ovat arkipäivää. Aina joku koheltaa humalassa vaarantaen itsensä ja muiden terveyden. Aina joku kaahailee taajamassa sataaviittäkymppiä. Aina joku ryöstää, raiskaa, pahoinpitelee tai uhkailee. Läheskään aina ei selvitä säikähdyksellä tai mustelmilla.

Joten mitä tästä kaikesta pitäisi oppia? Minä ainakin opin sen, että niin kauan kuin lainvalvonnan resurssit pysyvät nykyisellä tasolla, kannattaa omaisuudestaan pitää tiukasti kiinni, ja välttää yksin liikkumista pimeäntulon jälkeen.

Miten sijoittaa marketit?

2008-10-07T01:24:00.000-07:00

Täyttelin hetki sitten Ylen vaalikonetta, ja törmäsin siinä varsin kummalliseen kysymykseen. Pitäisikö isojen automarkkettien perustamista kauas taajamista vastustaa ja keskittää kaupat kaupunkien keskustaan? Entä jos tämä johtaisi tuotevalikoiman pienenemiseen ja hintojen nousuun?

Mielestäni ainoat vaihtoehtomme eivät ole joko kauppojen sitominen tiukasti keskustan läheisyyteen tai sitten "ideaparkkeilu". Vaikka olenkin sitä mieltä, että Kuopion laitamille ei mitään Ideaparkkia kaivata maisemaa pilaamaan ja ruuhkia aiheuttamaan, en myöskään kannata markettien sijoittamista vain keskustan lähistölle.

Kuopion kokoisella kaupungilla on paljon enemmän valinnanvaraa tehdä luovia kaavoitusratkaisuja tämän asian suhteen. Kaupunginosien välille jää usein paljonkin tyhjää tilaa, mihin mahtuisi parikin markettia. Tämä pätee erityisesti keskustasta etelään kuljettaessa. On myös hienoa, että ainakin neulamäkeläisten ja petoslaisten välittömässä toimintaympäristössä on saatavilla välttämättömiä palveluita, kuten pari pienempää markettia ja apteekki. Tällaiset lähiöpalvelut tulee säilyttää.

Kouluja uhkaillaan

2008-10-06T04:30:00.000-07:00

Joudun palaamaan hetkeksi varsin epämiellyttävään aiheeseen, josta puhuminen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeätä. Ympäri Suomea sijaitsevia kouluja kohtaan on viime aikoina Kauhajoen tragedian jälkimainingeissa tehty erilaisia uhkauksia. Koululaisia on peloteltu milloin pommiuhalla, milloin epämääräisillä vihjailuilla esim. hautakynttilöistä koulun lähellä. Kauhajoen tapahtumista muistuttavia ja koulujen toimintaa hankaloittavia viestejä on kierrellyt ainakin Tampereella, Jyväskylässä ja myös Kuopiossa.

Mitä tästä tulisi siis päätellä? Mieleni tekisi ohittaa nämä uhkaukset lapsellisina piloina, koululaisten kyseenalaisen huumorintajun tuotoksena, ehkä jopa yrityksenä luistaa koulunkäynnistä. Kuitenkin tarkempi miettiminen paljastaa varsin ajankohtaisen kysymyiksen: Mitä jos uhkailujen alkuunpanijat pyrkivät johonkin? Yrittävätkö he kenties välittää jonkinlaisen viestin? Voidaanko jopa puhua avunhuudosta?

Pahin asia mitä voimme tehdä, on ohittaa nämä tapahtumat olankohautuksella. Niin paljon kun haluaisinkin, minä en ainakaan kykene pitämään tätä ohimenevänä pilana. Olen vakuuttunut siitä, että valheellisten kouluihin kohdistuneiden uhkausten takana on viesti siitä, että koululaiset eivät Suomessa ole niin hyvinvoivia kuin meille on uskoteltu. Uhkaukset voidaan nähdä jopa varoituksena: Jos nuorten ja kouluikäisten terveyteen ja hyvinvointiin ei pian aleta kiinnittää huomiota, joudumme jälleen todistamaan uutta tragediaa.

Jokelan ja Kauhajoen tapahtumien välillä oli aikaa alle vuosi. Sinä aikana olisi ollut mahdollista toimia ennaltaehkäisevästi, jos olisi haluttu. Puuttui vain poliittista tahtoa. Tällä kertaa poliittinen tahto on löydyttävä. Jokainen panostus nuoriin on panostus tulevaisuuteen.

Urheilukevennys

2008-09-29T04:11:00.000-07:00

Lauantain SM-liigakierros nosti KalPan tasapisteisiin liigaa johtavien Oulun Kärppien kanssa. KalPa on aloittanut kauden todella vahvasti ja ennakkoluulottomasti, mikä on varmasti ollut monille yllätys.

On hienoa, että Kuopiossakin on yksi kotimaan pääsarjassa menestyvä urheilujoukkue. Onhan urheilu yksi merkittävä nuorten harrastusmuoto, ja varsinkin KalPa tunnetaan nimenomaan erinomaisena kasvattajaseurana. Tästä kertoo myös viime vuoden A-nuorten suomenmestaruus.

Liikunta ja urheilu ovat hienoja ja kehittäviä asioita, joita kuntien kannattaa tukea mahdollisuuksien mukaan. Se on tulevaisuuteen sijoittamista.

Politiikka ei kiinnosta kansalaisia?

2008-09-29T03:56:00.000-07:00

Verkkolehti UUSI SUOMI uutisoi tänään suomalaisten huolestuttavan heikosta poliittisesta tietämyksestä. Jutun mukaan kolme neljäsosaa suomalaisista ei osaa nimetä hallituspuolueita. Pääministerin nimi oli kuitenkin suurimmalle osalle tuttu. Myös oikeiston ja vasemmiston välinen raja oli osalle hämärä.

Kansa ei siis ole tietoinen siitä, kuka sen asioista päättää. Tämä tarkoittaa sitä, että kansalaisia ei yksinkertaisesti kiinnosta. En ihmettele yhtään. Meininki tuntuu olevan sama ja alati kurjistuva, vaikka vallassa olisi kuka. Omalla äänestämisellä ei katsota voivan vaikuttaa ollenkaan, koska valitut edustajat puhuvat kuitenkin yhtä ja tekevät toista. Vähempikin saa politiikan tuntumaan suurelta huijaukselta.

Turhaan ei Soini ole usein puheissaan viitannut kolmeen suurimpaan puolueeseen sanoilla "Tupu, Hupu ja Lupu". Viimeisen parinkymmenen vuoden ajan ne ovat kaikki toteuttaneet samanlaista politiikkaa aina hallituksessa ollessaan. Jos satut olemaan pieni- tai keskituloinen, helpotusta tilanteeseesi ei tuo näiden puolueiden johtama hallitus, vaikka koalitio olisi mikä.

Ratkaisu kansalaisten poliittiseen apatiaan ei löydy apaattisen kansan vaihtamisesta. On tarjottava oikeita vaihtoehtoja, ja toteutettava samaa politiikkaa mistä puhutaan. Tällä saralla Perussuomalaiset on kunnostautunut parhaiten. Meidän tehtävämme on osoittaa kyynikoille, että vielä tänäkin päivänä on yksi puolue, joka pitää pienen ihmisen puolta niin puheissa kuin teoissa. Perussuomalaiset on oikea ja varteenotettava vaihtoehto. Kannattaa siis edelleen äänestää.

Numerot selviksi

2008-09-26T00:56:00.000-07:00

Sattumoisin, tänään julkistettiin viimein ehdokasnumerotkin. Oma numeroni on 185.

Kuopion talousahdinko, ja miten siitä selvitään

2008-09-26T00:28:00.000-07:00

Ei ole mikään ihme, että Kuopion talous on pahasti retuperällä. Ei ole ihme, että kaupunki on velkaantunut. Ei ole ihme, että kaupungin työntekijöitä aiotaan vähentää. Kaikki tämä on suoraa seurausta kahden asteen virheestä talouspolitiikassa. Seuraavaksi aion hieman dramatisoituna esittää, kuinka tämä kaikki tapahtui.

Kun valtion aluepolitiikka petti kunnat ja jätti ne selviytymään omillaan, olisi tarvittu järkevää budjetointia kuntatasolla. Vyötä kiristämällä olisi voitu selvitä hampaiden kiristelystä. Säästäminen on kuitenkin vaikeaa varsinkin isoissa kaupungeissa, joissa kasvu- ja kehittymispaineet ovat suuret.

Kävi siis niin, että Kuopiossa ei huomioitu millään tavalla muuttuneita olosuhteita. Kulutusta jatkettiin samalla tavalla kuin ennenkin, jopa suuremman kerskailun saattelemana. Sitouduttiin yhtä aikaa moneen, täysin toissijaiseen mutta kuitenkin valtavia rahamääriä nieleviin projekteihin. Ennen pitkää rahavarat loppuivat, eikä menoja osattu tai voitu enää hillitä. Velkakierre oli valmis.

Yli varojensa eläneen kaupungin vaihtoehdot ovat harvinaisen vähissä. Säästöä on saatava aikaan, mutta millä hinnalla? Nykyiset Kuopion päättäjät tarjoavat suurin silmin ratkaisuksi kaupungin palkollisten vähentämistä lomauttamisin ja irtisanomisin. Mutta miten tämä vaikuttaa esimerkiksi työvoimapulan kanssa taistelevaan terveydenhuoltoon? Entä yleisesti hyvinvointipalvelujen saatavuuteen? Hoitojonoihin?

Säästöt ovat mahdollisia, mutta esitetty ratkaisumalli on väärä. Tämän kaltaisella lyhytnäköisellä säästämisellä aiheutamme vain lisää kuluja pitkällä tähtäimellä. Tulevina vuosina joudumme maksamaan kovan hinnan näistä "säästöistä".

Aloittakaamme realisointi hallinnosta ja byrokraateista! Ei luoda kaupungille uusia paperinpyörittelijöiden virkoja, vaan satsataan hyvinvointiin. On pidettävä mielessä periaate, että jokainen kaupungin asukas on oikeutettu vaivattomasti saatavilla oleviin peruspalveluihin. Tätä periaatetta ei sovi romuttaa, vaikka tilanteemme olisi kuinka hankala.

Vaalilupauksista

2008-09-25T04:14:00.001-07:00

Vaalien alla on tapana puhua paljon tyhjää ja lupailla suuria. Tämä on poliittikkojen helmasynti, jonka olemassaolo on tiedostettava ja jonka kanssa on osattava elää ja äänestää. Enkä voi kieltää, että myös Perussuomalaiset syyllistyvät välillä liikojen lupailemiseen. Toisaalta toistaiseksi Perussuomalaisilla on ollut myös vähemmän mahdollisuuksia toteuttaa omia agendojaan kuin hallituspuolueilla.

Olen saanut kuulla monta kertaa kyynisiä epäilyjä siitä, pystyvätkö Perussuomalaiset muka toteuttamaan kaikkia lupaamiaan asioita kunnissa, kun suuri osa kunnista potee kroonista talouden alijäämää. Mistä Perussuomalaiset keräävät kokoon ne rahat, joilla toteutetaan kaikki luvattu?

Ensiksi täytyy sanoa, että Perussuomalaiset on maalaisjärjellä ajattelevien ihmisten, ei haihattelijoiden puolue. Me emme pelkästään lupaa. Me ymmärrämme, että jos rahaa käytetään enemmän johonkin asiaan, on toisaalta jostain muusta kohteesta karsittava menoja. Kuntavaaliohjelmamme sisältää paljon toteuttamiskelpoisia säästöehdotuksia myös velkaantuneissa kunnissa.

Perussuomalaiset on myös rehellisten ihmisten puolue, jos näin raflaavasti on lupa sanoa. Me pyrimme pitämään sen mitä lupaamme, ainakin paremmin kuin muut puolueet. Käytän siitä tällaista vertausta: Äänestätkö mieluummiin ehdokasta, joka lupaa sinulle hampurilaisen ja kolan, mutta toimittaa vain hampurilaisen, vai kenties ehdokasta, joka lupaa pelkän hampurilaisen, eikä toimita sitäkään?

Kauhajoen tragediasta

2008-09-24T03:12:00.000-07:00

Aivan ensimmäikseksi haluan osoittaa syvimmät osanottoni kaikille, joita tämä kauhea tapaus on koskettanut. Sympatiani ovat uhrien omaisten, koulutovereiden, koulun työntekijöiden ja niiden kanssa, joilla oli epäonnea kokea syyskuun musta päivä henkilökohtaisesti.

Kauhajoen koulumurha toki palauttaa mieleen vajaan vuoden takaisen Jokelan tapauksen. Itse asiassa minua tämä tapaus kosketti jopa enemmän, koska se osui näin lähelle: Kauhajoki ei ole kovinkaan kaukana syntymäkaupungistani Seinäjoesta. Jälleen kerran en oikein tiedä, mitä sanoisin. Voin vain kysyä "Miksi?" kuten niin monet muutkin. Miksi yhdentoista ihmisen aika loppui kesken? Miksi ahdistunut nuori päätti purkaa pahaa oloaan näin hirveällä tavalla? Miksi tätä ei voitu estää etukäteen? Miksi tällaista tapahtuu?

Varsin ikävä totuus lienee, että noihin kysymyksiin ei ole itsestäänselviä vastauksia. Kuitenkin osatotuus lienee se, että me joudumme maksamaan nuorten asioiden ja terveyden leväperäisestä hoidosta. Nyt on korkea aika alkaa kiinnittää huomiota myös nuorten hyvinvointiin.

Vielä kerran osanottoni. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan tällaista.

Vaalien tavoitteista

2008-09-22T09:11:00.000-07:00

Useissa valtakunnan medioissa on viime päivien kuluessa noteerattu Perussuomalaisten asettamat kunnianhimoiset tavoitteet näissä vaaleissa. Esimerkiksi YLE kertoi taannoin, että Perussuomalaiset aikovat nelinkertaistaa valtuustopaikkansa ensi lokakuussa. Miltä tahansa muulta puolueelta tuollaiset puheet olisivat varmasti suuresti yliarvioituja, mutta mielestäni Perussuomalaisilla on näissä vaaleissa muita puolueita paremmat mahdollisuudet yllättää jälleen epäilijät.

Gallupit ovat koko vuoden mittaan luvanneet hyvää. Perussuomalaisten kannatus on kasvanut tasaisesti ja jokaisessa uudessa mittauksessa luvut ovat olleet edellistä kauniimmat. Kun vielä muistetaan, että Perussuomalaisilla on ollut tapana kerätä vaaleissa enemmän ääniä kuin gallupit lupaavat, voidaan neljän prosentin tavoitetta pitää jopa vaatimattomana. Toki siitä on vielä matkaa paikkamäärän nelinkertaistamiseen, mutta jo tämänkin rajan rikkominen olisi poikkeuksellisen iloinen tapaus.

Minusta on hienoa, että Timo Soini ja muu puoluehallituksen väki uskaltaa asettaa hurjan tuntuisia tavoitteita. Ei pidä olla väärällä tavalla nöyrä, kun kuitenkin puolue kasvattaa kannatustaan ja jäsenmääräänsä suomalaisista poliittisista ryhmittymistä ehdottomasti nopeiten. Korkeushyppykisaa ei voi voittaa, jos ei edes yritä hypätä korkealle. Sopivalla tavoitteiden asettamisella ja väsymättömällä työnteolla koko Suomen hyväksi säilytetään kansan suosio ja noustaan varteenotettavien poliittisten toimijoiden joukkoon.

Lopuksi kiitos kaikille puolueen ehdokashankintaan osallistuneille aktiiveille ja erikoisterveiset Kuopion porukalle. Me voitetaan nämä vaalit!

Tervetuloa vaaliblogiini!

2008-09-21T08:55:00.000-07:00

Lämpimät tervetulotoivotukset kaikille uuden blogini lukijoille!

Tämä blogi on luotu kuluvan vuoden 2008 lokakuun kuntavaalien vaalityötä varten. Olen ehdokkaana Perussuomalaisten listalla Kuopiossa, yhdessä monen muun hienon ehdokkaan kanssa. Nämä kuntavaalit ovat ensimmäiset vaalini minkään puolueen ehdokkaana. Perussuomalaiset valitsin poliittiseksi viiteryhmäkseni, koska koin tämän puolueen olevan helposti lähestyttävä, ihmisystävällinen ja ennen kaikkea agendaltaan itseäni lähellä.

Vaalityö on mielenkiintoista, mutta varsin aikaavievää työtä, varsinkin opiskelijalle jonka aika on muutenkin kortilla. Yritän kuitenkin päivittää tätä blogia mahdollisimman usein, ja niin kauan kuin asiaa riittää (ja sitähän riittää!). Mielipiteitäni siitä, kuinka kunnallisia asioita tulee hoitaa, tulen sitten esittelemään tässä blogissa. Myös kysymyksiin yritän vastata parhaani mukaan.

Ei sitten muuta kuin hyvää vaalisyksyä kaikille, ja muistakaa äänestää kunnallista Perussuomalaista!