Miten vaaleissa käy?

Jälleen on ehtinyt tapahtua paljon hyvää, pahaa, ja yhdentekevää sen jälkeen kun Perussuomalaiset Sannfinländarna rp. nimesi viimeiset ehdokkaansa kesän EU-vaaleihin. Ilmassa on alkanut leijailla sitä aivan erityistä jännitettä, joka niin erottamattomasti liittyy tulossa oleviin vaaleihin. Mielipidemittauksia on teetetty, niitä on tulkittu ja niiden pohjalta on vedetty johtopäätöksiä, osin varsin pitkälle meneviäkin.

Viimeisimmät gallupit ovat toki lupailleet Perussuomalaisille hyvää, peräti 8,1 prosentin kannatusta. Kannatuksen kasvu näyttää siis jatkuvan edelleen nousujohteisena, kaikesta huolimatta. Ennen kuin vaalipäivään päästään, ehtinee teoreettinen kannatus vielä hilautua muutaman kymmenyksen suuntaan tai toiseen (toivottavasti ylös). Perussuomalaisten kohtalonkysymys onkin, kuinka tarkasti teoreettinen kannatus realisoituu vaalituloksissa. Kannattajat on saatava uurnille asti, on siis onnistuttava siinä missä edellisten EU-vaalien tapauksessa on epäonnistuttu. Tämä tulee kysymään aktiivista vaalityötä kaikilta puolueen aktiiveilta.

Puheenjohtaja Soini on tavoilleen uskollisena asettanut vaalien tavoitteet korkealle: Kymmenen prosentin kannatus ja kaksi meppiä PS/KD-vaaliliitolle, mieluiten tietysti molemmat paikat Perussuomalaisille. Kun Soini itse toimii vaaliveturina, tämä tavoite saattaa olla hieman helpompi saavuttaa. Henkilökohtaisesti toivon, että näissä vaaleissa tapahtuisi sama mikä muutamissa edellisissä vaaleissa: Että yllättyisin jälleen kerran positiivisesti vaalituloksesta. Joka tapauksessa nyt jos koskaan on Perussuomalaisilla ainutlaatuinen tilaisuus saada Euroopan parlamenttiin oma edustaja "palovaroittimeksi", kuten vaalisloganissa sanotaan. Nyt jos koskaan, puoluetoverit!

Vielä ei kuitenkaan ole yhtään ääntä annettu, ja kaikki ehdokkaat ovat toistaiseksi samalla viivalla. Koska minä en ole kovin hyvä ennustamaan vaalien lopputuloksia, tyydyn miettimään mitä tapahtuisi, jos eräät skenaariot toteutuisivat. Käytännössä PS:n ja KD:n vaaliliiton mahdolliset paikkamäärät voivat jakautua neljällä tavalla: Jos vaaliliitto saa kaksi paikkaa, voi niistä mennä yksi kummallekin puolueelle, tai sitten molemmat PS:lle. Jos taas liitto saa vain yhden paikan, se voi mennä kummalle puolueelle vain, kaikki riippuu ykkösehdokkaiden vetovoimasta.

Perussuomalaisten ykkösehdokas on kiistattomasti Timo Soini, joka on ollut valtakunnallinen ääniharava jo parissa vaaleissa. Kristillisten ykkösehdokas taas lienee Sari Essayah. En osaa sanoa, kumpi heistä saa enemmän ääniä. Soini on toki valtakunnallisesti tunnetumpi, mutta toisaalta kristillisten omassa piirissä Essayah saanee leijonanosan puolueen äänipotista. Jos kristillisten kampanja kuitenkin syystä tai toisesta epäonnistuu, on mahdollista, että PS:n "kakkosehdokas" kiriikin Essayahin ohi. Tuossa tilanteessa voitaisiin saavuttaa PS:n kannalta paras mahdollinen lopputulos, kaksi omaa meppiä.

Meidän kannaltamme huonoin vaihtoehto olisi se, jos vaaliliiton ainut läpimenijä olisi Kristillisten ehdokas. Toteutuessaan tämä skenaario olisi ikävä tahra Puolueen vaalihistoriassa ja varmasti osaltaan hidastaisi kannatuksen kasvua. Lisäksi se tarkoittaisi, että joutuisimme pärjäämään jälleen viisi vuotta ilman omaa meppiä, eli ilman Perussuomalaista palovaroitinta Brysselissä. Tämä on varsin uhkaava skenaario, ja sen välttämiseksi olisi kyettävä kääntämään täysin ympäri se trendi, mikä on kuvannut Perussuomalaisten menestystä menneissä EU-vaaleissa.

Jos taas ainut läpimenijä olisi Soini, tarkoittaisi se sitä, että seuraavien eduskuntavaalien yhteydessä katsottaisiin jakoa jälleen uudestaan: Soini palaisi todennäköisesti Helsinkiin, ja hänen lunastamansa paikka Euroopan parlamentissa olisi vaarassa valua Kristillisille! Jotta voisimme varmistaa, meppimme toimintakauden olevan täydet viisi vuotta, olisi meidän Perussuomalaisten kerättävä kahdelle ehdokkaalle enemmän ääniä kuin kristillisten paras äänisaalis olisi... Kuten sanottu, tämä on vaikeaa ja vaatii Kristillisten kampanjan epäonnistumista ainakin joltain osin.

Siitä pääsemmekin parhaaseen vaihtoehtoon, eli jos onnistuisimme haalimaan sekä kahdelle ehdokkaalle suurimmat äänimäärät, sekä yhteensä listalle tarvittavan kannatuksen, voisimme saada jopa kaksi Perussuomalaista meppiä. Koska toinen näistä olisi todennäköisesti Soini, olisi jälleen mahdollisuus menettää toinen paikoista Kristillisille, mutta ainakin saisimme pitää oman mepin koko viiden vuoden ajan. Ja tällainen voitto olisi myös suuri imagovoitto, rökälevoitot kun ovat helppoja muistaa.

Näistä skenaarioista huomaamme, että Soinin ehdokkuus toisaalta helpottaa vaalitaisteluamme, mutta toisaalta se mutkistaa asioita melkein kohtuuttomasti. Mainittakoon tässä vielä, että en koe Kristillisdemokraatteja mitenkään vastenmielisiksi vaaliliittokumppaneiksi. Olen ollut pahoillani siitä, että heillä ei ole ollut omaa meppiä, enkä luultavasti ottaisi pelkällä pahalla sitäkään, jos he sellaisen näissä vaaleissa saisivat.

---

Jussi Halla-ahon rannalle jättämisen jälkimainingeissa on keskustelunaiheeksi noussut myös maahanmuuttopolitiikka, joka ei perinteisesti ole ollut kovin pinnalla oleva teema EU-vaalien yhteydessä. Sitä on kuitenkin tarpeen käsitellä myös jonkin verran EU-tasolla, koska siellä syntyvät direktiivit, joita jäsenvaltiot parhaaksi katsomallaan tavalla toteuttavat.

Kun Halla-ahon ehdokkuudella vielä spekuloitiin, kutsui RKP muita puolueita allekirjoittamaan rasisminvastaisen julkilausuman, jonka tarkoituksena oli sulkea maahanmuuttokysymykset vaalikeskustelun ulkopuolelle. Timo Soini ei tätä sopimusta allekirjoittanut, koska hänen mielestään sillä pyrittiin vaikuttamaan Perussuomalaisten ehdokasasetteluun. Hän saattoi olla oikeassakin, eräät RKP-vaikuttajat kun olivat tuolloin jo kerinneet julkisesti ilmoittamaan, että jos Soini allekirjoittaa, ei Halla-ahoa voi listalle ottaa.

Soini teki mielestäni viisaan valinnan, sillä uskoakseni jokainen Soinin ja Perussuomalaisten kannattaja on jo saanut selvyyden siihen, että Perussuomalaisissa suhtaudutaan rasismiin yhtä jyrkästi kuin muissakin puolueissa. Olihan puolueemme mukana edellisessäkin vastaavassa sopimuksessa, jonka sisältö on käytännössä sama. Perussuomalaiset voivat kuitenkin nyt puhua vaalikampanjoissaan myös maahanmuutosta kuten ennenkin, ilman kiihkoa ja järkipohjalta, seurauksia ja käytäntöjä arvioiden.