Kuten sanotaan, yksi viisauden määritelmistä on se, että uskaltaa muuttaa kantaansa, kun vain esitetään tarpeeksi hyvät perustelut. Matti Vanhasen hallitus on tänään osoittanut varsin yllättävää viisautta ja harkintakykyä pienen potkimisen jälkeen. Tämän päivän uutisten mukaan Hallitus on todellakin luopunut järjettömästä päämäärästään pidentää työuria pakolla, nostamalla eläkeikää 65:een.
Eikä se loppujen lopuksi paljoa vaatinutkaan, ainoastaan työntekijäjärjestöjen ankaran vastustuksen, opposition järjestämän välikysymysuhan, massiivisen kansalaisvastustuksen nettiadresseineen ja pari kahvipöytäpuhetta lakonuhasta. Näillä keinoilla saatiin siis valtakunnan virallisen jästipään, Vanhas-Masan kelkka kääntymään.
Nyt Vanhanen tietysti paikkailee arvovaltaansa revenneitä mökinmentäviä aukkoja ja koettaa pelastaa itsetunnostaan sen mitä pelastettavissa on. Se hänelle suotakoon. Vanhanen oikoo hallituksen linjaa puhumalla "keskimääräisen työelämästä poistumisiän korotettamisesta kolmella vuodella 59,4:stä vuodesta vuoteen 2025 mennessä." Aivan kuin se olisi hänen oma ajatuksensa. Aivan kuin tätä samaa eivät olisi toitottaneet tähän mennessä oppositiopuolueet ja työntekijäjärjestöt suureen ääneen.
Kuten aikaisemmin on jo todettu, eläkeiän nostamisesta ja muusta samankaltaisesta pakottamisesta ei ole mitään hyötyä, ellei tuota nimenomaista keskimääräistä työelämästä poistumisikää saada samalla nostettua. Tästä seuraa loogisesti, että ensin tulee kinnittää huomiota työssä jaksamiseen ja työkykyyn, ja kun näillä keinoilla kansa saadaan eläköitymään vanhempana, voidaan eläkeikää korjata vastaamaan tätä tilannetta. Työelämän muokkaamisessa pikavoittojen tavoittelu ei ole mahdollista, vaan on pyrittävä kestävään nousujohtoiseen kehitykseen. Tämä on ilmeisesti nyt saatu taottua hallituksenkin kaaliin.
Mutta kaiketi tällä kaikella on hyvätkin seurauksensa. Nyt hallituksella näyttäisi oikeasti olevan tavoitteen tuo työurien pidentäminen, tällä kertaa oikeilla keinoilla. Se on positiivista, enkä ole varma oltaisiinko tähän tilanteeseen päästy, jos Vanhanen ei olisi tuota älytöntä ehdotustaan alunperin julki tuonut. Nyky-yhteiskunnassa vain on niin, että vaarallisen usein tuon kaltaiset älyttömät ehdotukset tulevatkin laeiksi...
Tällä kertaa kansalaiset ja työntekijät onnistuivat mallikkaasti tehtävässään vallan vahtikoirina. Tällaisia tapauksi toivon paljon lisää, että valtaa pitävät eivät pääse liikaa ylpistymään.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti