Yleistä angstausta

Nojoo, eihän tämä bloggaaminen kesätauon jälkeen lähtenytkään käyntiin aivan niin liukkaasti kuin oli alun perin tarkoitus. Mutta se johtuu vain siitä, että nykyään eletään varsin synkkiä aikoja. Tällä hetkellä on ankeaa olla poliittinen bloggaaja. Sitä voi käyttää aikaansa vaikka minkälaiseen vaahtoamiseen yhteiskunnan epäkohdista, mutta siltikin Matti Vanhanen hiihtelee omassa pienessä "vahvan luottamuksen" valtakunnassaan, EU:n eliitti taistelee voitokkaasti sammuttaakseen Euroopasta viimeisetkin demokratian valonpilkahdukset, tiedotusvälineet mustamaalaavat todellisia isänmaanystäviä, kuten Tsekin presidentti Vaclav Klausia ja kaiken tämän dystopisen järjettömyyden alla vallitsee talouden taantuman alati jatkuva tuhkanharmaa pohjavire.

Jos nykyisestä maailmanmenosta, ja kaikesta siitä mikä siinä on pielessä yrittäisi pienintä yksityiskohtaa myöten merkitä kaiken muistiin, niin luulenpa että koko maailmassa ei olisi tilaa niille kirjoille, jotka täytyisi kirjoittaa. Mutta yritetäänpä raapaista vähän pintaa.

Lissabonin sopimuksena tunnettu pyhäinhäväistys näyttää nyt sitten olevan Euroopan tulevaisuus. Irlantilaisilla ei ollut kanttia sanoa enää toista kertaa "ei", mutta turha heitä on siitä syyttää. EU-eliitillä olisi kyllä riittänyt keinoja pakottaa irlantilaiset lausumaan "kyllä", vaikka sitten verisen korinan seasta. Demokraattisen EU:n kannattajat olivat asettaneet toivonsa Irlantiin ja sen jälkeen Tsekin presidentti Vaclav Klausiin, mutta irlantilaiset alistuivat naurettavassa uusintaäänestyksessä (Mitä demokratiaa on se, että äänestetään samasta asiasta niin kauan, että saadaan haluttu tulos?) ja yhden miehen varaan on turha laskea sitä taakkaa, joka oligarkkien poliittisille vastustajille vastuttamattomasti lankeaa.

Siispä tulevaisuudessa esimerkiksi Suomella on omiin asioihinsa vähemmän valtaa kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen osavaltioilla on omiin asioihinsa! Jos ei haluta puhua asioista niiden oikeilla nimillä, niin silloin on vain oletettava että "Euroopan Unioni" tarkoittaa Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä "Euroopan liittovaltiota" tai "Euroopan Yhdysvaltoja". Ajatus siitä, että esimerkiksi suomalaisesta maatalouspolitiikasta päätää tulevaisuudessa joku vaaleilla valitsematon puolalaisista, briteistä, ranskalaisista, saksalaisista ja italialaisista koostuva työryhmä on niin vastenmielinen, että tekisi mieli huutaa ääneen.

Vielä pahempaa on se, miten tavallisia suomalaisia yritetään tiedotusvälineiden taholta huijata kuvittelemaan musta valkoiseksi uutisoimalla päivästä toiseen milloin Paavo Lipposen tai Olli Rehnin, milloin presidentti Martti Ahtisaaren mahdollisuuksista tulla valituksi uuteen EU:n presidentin virkaan. Ilmeisesti nämä päätökset (kuten kaikki muukin päätökset siinä Euroopan kansojen yhteisessä syövässä, joka on EU) tehdään kabineteissa suljettujen ovien takana, joten minä olen aivan väärä henkilö arvioimaan suomalaisten kandidaattien mahdollisuuksia tulla valituiksi. Mutta olisiko minun uskottava, että kaikki on sitten taas hyvin, kunhan Lipposen Paavo, sentään "meidän oma Paavo" on EU:n presidentti? Käsittämätöntä, miten tyhmäksi sitä voikaan media tavallisen ihmisen kuvitella.

Voin kertoa ihan suoraan, että EU:n tuleva presidentti ei parhaimmillaankaan ole muuta kuin "arvojohtaja" ja valtiovierailuiden maskotti, huippukokousillallisten isäntä ja korkeapalkkainen tyhjäntoimittaja kaukaisessa virka-asunnossaan. Vielä paljon todennäköisempää kuitenkin on, että presidentti tulee toimimaan EU-eliitin sätkynukkena, joka konemaisesti legitimoi suurimpien jäsenmaiden vaaleilla valitsemattomien virkamiesten epädemokraattiset päätökset. Ne, jotka odottavat EU:n presidentistä komission ja salaisten työryhmien "vallan vahtikoiraa" ja demokratian eteenpäinviejää, tulevat pettymään karvaasti.

Samaan aikaan täällä kotona Suomessa kukaan ei tunnu enää luottavan poliitikoihin (paitsi Sauli Niinistöön). Vaalirahakohun edetessä kävi selväksi, että jotakuinkin joka ikinen kolmen suuren puolueen kansanedustaja on ottanut vastaan enemmän tai vähemmän hämärää rahaa. Näin on, ne kolme puoluetta jotka maassamme vuorottelevat hallitusvuoroissa, seisovat korviaan myöten korruptiossa. Miten tällainen poliittinen järjestelmä voi säilyttää uskottavuutensa? Matti Vanhanen saattaa kuvitella nauttivansa suurempaa luottamusta kuin kukaan valtionjohtaja koskaan, mutta todellisuuden kanssa näillä kuvitelmilla on hyvin vähän tekemistä.

Suomessa poliittinen kehitys on kuitenkin tuskastuttavan hidasta, pääosin siitä syystä että kansalaisten aktiivinen demokratian toteuttaminen realisoituu ainoastaan kerran neljässä vuodessa. Mitä hätää täysin mädillä poliitikoilla on? Vaalithan ovat vasta 2011, ja siihen mennessä koko tämä sotku on varmasti jo unohdettu. Kansakunnan lyhyt poliittinen muisti tuomitsee suomalaiset elämään ja selviämään näiden umpikierojen, egoististen "politiikan ammattilaisten" kanssa vaaleista toiseen.

Sitä paitsi valtiosääntömme ei nykyisin edes mahdollista pääministerin tai koko hallituksen eroamista kesken kauden. Meidän hallituksellamme on kaikki valta Hangosta Utsjoelle, ja väärinkäytösten edistämiseksi hallituksen erottaminen tapahtuu aina hallituksen itsensä aloitteesta! Sen voin kertoa, että nykypoliitikoista alle kaksi prosenttia luopuisi vapaaehtoisesti tuosta asemasta sen kerran saavutettuaan. Ja Matti Vanhanen & Kumppanit ei tuohon fraktioon kuulu, se on varma.

Mutta kaiken tämän tuiman itseruoskinnan päätteeksi lienee paikallaan todeta, että kaikki on sittenkin ihan okei! Elämä ei ole ollenkaan surkeaa, koska Suomi on maailman paras! Niin että kaikki tämä vaahtoaminen onkin ollut ihan turhaa, hei!