Katainen vihdoin oikeilla jäljillä

Samaan aikaan, kun eduskunnassa asiallisen keskustelun sijaan itketään ja vaahdotaan uuden ulkomaalaislain tiimoilta, näyttää maahanmuuttokeskustelussa yleisesti kuitenkin tapahtuneen varsin merkittävä muutos. Merkittävä siksi, että nyt jopa hallituspuolue Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on ilmaissut mielipiteensä siitä, miten maahanmuutosta todellakin saa keskutella myös kriittisin äänenpainoin. Tämä on varsin käänteentekevä irtiotto hallituksen aiemmasta linjasta, jota voitiin kuvailla vaikkapa näin: "Maahanmuutto on ehdoton rikkaus ja siitä ei saa sanoa mitään pahaa. Jos joku puhuu pahaa maahanmuutosta, hän on rasisti. Perussuomalaiset eivät ole rasisteja, mutta heitä ei kuitenkaan saa äänestää."

Mielestäni varsin kuvaavaa on se, että tämän uuden linjauksen takana on nimenomaan Jyrki Katainen. Hänen motiiveikseen kun ei välttämättä voida katsoa huolta Perussuomalaisten noususta ja siinä sivussa oman kannatuksen hupenemisesta, onhan Kokoomus galluppien mukaan edelleen valtakunnan suurin puolue. Jos tämän Jyrkin lausunnon olisikin esittänyt pääministeri Vanhanen, oltaisiin se voitu välittömästi tulkita osaksi Keskustalaista imagonpaikkausta, aivan kuten Vanhasen taannoiset NATO-lausunnot.

Mutta olipa Kataisen motiivi mikä hyvänsä, on hienoa havaita hänen vihdoin puhuvan järkeä. Jyrki on aivan oikeassa siinä, että keskustelun estäminen ainoastaan lisää paineita. Maahanmuuton ongelmat ovat kansalaisten nähtävissä joka päivä, mutta tähän asti niistä ei ole saanut juuri ääneen puhua, kun on joutunut pelkäämään rasistiksi leimautumista. Tällainen tilanne on toki kestämätön, ja sen täytyy ennen pitkää purkautua jollain ikävällä tavalla. Tätä Katainenkin arvatenkin tarkoittaa kun hän puhuu "kasvavasta joukosta ihmisiä, jotka puristelevat nyrkkiä taskussaan".

Jos tämän avauksen ja sitä toivon mukaan seuraavan hallituksen uuden linjauksen myötä saadaan keskustelu maahanmuutosta oikeasti toimimaan, voidaan tulevaisuuden ongelmat mahdollisesti ratkaista ennen kuin niitä pääsee syntymäänkään. Juuri tähän tähtää Perussuomalainen maahanmuuttopolitiikka. Se marginaalinen (ikävä kyllä) ilmiö, joka tunnetaan työperäisenä maahanmuuttona on meidänkin ohjelmamme mukaan Suomelle varsinainen voimavara, ja työperäisen maahanmuuton lisäämiseen pitäisikin pyrkiä, etupäässä tietenkin niille aloille, jotka kärsivät työvoimapulasta. Tämän on myös Katainen huomannut.

Meillä on myös osaltamme humaani vastuu kotimaassaan vainotuista ihmisistä, kuten Katainen totesi. Tätä varten on olemassa Geneven sopimuksen mukainen pakolaisstatus ja sen edellyttämät menettelyt. Toisaalta vaikeuksissa olevien ihmisten (jotka eivät kuitenkaan ole varsinaisia pakolaisia) joukkosiirtäminen länsimaihin on huono tapa auttaa kolmatta maailmaa, koska sillä tavalla emme ikinä pysty ratkaisemaan mitään pysyvästi. Esimerkiksi sotaa käyvien tai sodan jäljiltä raunioituneiden maiden asukkaita tulee auttaa ennen kaikkea heidän kotimaassaan.

Työperäistä ja humanitaarista maahanmuuttoa ei saa sekoittaa keskenään. Työvoimapulamme ei ole ratkaistavissa humanitaarisella maahanmuutolla. Tästä aiheesta on kirjoittanut varsin ansiokkaasti aikaisemmin Jussi Halla-aho, joten tyydyn tässä vaiheessa tarjoamaan linkin (1, 2) hänen teksteihinsä. Kuten olen varmaankin aikaisemmin todennutkin, en ole Halla-ahon kanssa kaikesta samaa mieltä, mutta hänen lähestymistapansa näiden asioiden kanssa on rationaalisuudessaan vertaansa vailla.

Että näin. Suomalaisessa politiikassa näyttää vallitsevan tällä hetkellä sääntö "Mitä pienet edellä, sitä isot perässä". Ensin Vanhasen Masa äityi komppaamaan Perussuomalaisia siinä mielessä, että uhkasi pitää Suomen ulkona NATO:sta vielä ainakin kymmenen vuotta. Heti perään Kataisen Jyrki osoittaa hyväksyntäänsä Perussuomalaisten retoriikalle, ja penää järkeä maahanmuuttokeskusteluun. Tämä kaikki siksi, että Perussuomalaisten jatkuva nousu aiheuttaa hallituksen päämiehille happamia röyhtäisyjä.

Tuskinpa tällaiset korjausliikkeet pystyvät kuitenkaan Perussuomalaisten nousua taittamaan. Minulle tämä todistaa ainakin yhden asian: Perussuomalainen oppositiopolitiikka toimii! Puhumalla järkeä, vetoamalla kansalaisten tuntoihin ja pysymällä rehellisinä itsellemme ja äänestäjillemme, me voimme pakottaa vallanpitäjät myönnytyksiin. Pienessä puolueessa pelottavinta on juuri se, että se ei aio jäädä pieneksi.