Bisneshai haluaa lopettaa kehitysavun

Björn Wahlroos on yksi niistä ihmisistä, johon olen vuosien varrella ruvennut suhtautumaan varsin nihkeästi. Se ei johdu millään tavalla kateudesta, sillä minulla ei ole mitään syytä olla kateellinen Wahlroosille. Onhan hänellä toki enemmän omaisuutta kuin minä voisin edes kuvitella hankkivani miljoonassa vuodessa, onhan hän varmasti etuoikeutetumpi kuin minä ja totta kai hän saa enemmän arvostusta osakseen kuin minä tai kukaan tuttuni, mutta nuo ovat katoavia asioita. Kateus ei sitäpaitsi ole minulle ominainen synti, tämän kykenen sanomaan täysin kirkkain silmin.

Miksi siis tämä syvä inho? Miksi refleksinomainen halu oksentaa aina kun näen "Nallen" omahyväisen naaman? Suurimmaksi osaksi siinä on kyse siitä, että Wahlroos on osoittanut arvostavansa vain itseään ja itsensä kaltaisia koko sen ajan, kun olen ollut hänen olemassaolostaan tietoinen. Hän ei välitä yhteiskunnan hierarkian portailla alempana olevista eikä heidän hyvinvoinnistaan. Saalistajan etiikalla hän pyrkii maksimoivaan voitot ja varmistamaan vahvimman voiton ja heikkojen tuhon. Tästä huolimatta, tai pikemminkin juuri tästä syystä, häntä pidetään jonkinlaisena bisnesnerona ja oraakkelina, mitä talousasioihin tulee.

Björn Wahlroos on osa globaalia eliittiä, joiden valta on raha ja joiden ase on pelko. Hänen pyöreiden silmälasiensa takaa paljastuu tappajan vaistojen varassa toimiva mieli, joka alentaa ihmiset kauppatavaraksi. Hänen hillitty hymynsä kätkee vallanhimoisissa harhoissaan omatuntonsa tukehduttaneen miehen, jonka mielestä tavalliset ihmiset on luotu hänenkaltaistensa orjiksi. Hänen suurin unelmansa on nähdä sinut ja minut tekemässä töitä hänelle ja muulle eliitille, heidän ehdoillaan. Björn Wahlroos edustaa kaikkea sitä, mikä on pielessä nykyisen talousmaailman etiikassa.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin hänen kanssaan samaa mieltä. Se on kehitysapu. Nalle on nimittäin sitä mieltä, että nykyisenkaltainen kehitysapu ei toimi, vaan raha päätyy siinä "kankkulan kaivoon". Minä olen täysin samaa mieltä, ja olen puhunut tästä aiemminkin. On täysin järjetöntä ajatella, että kehitysmaiden ongelmiin tulisi jonkinlaista oleellista muutosta sillä, että Suomen BKT:stä siirretään 0,5% kulloinkin vallassa olevien gepardisuikkadiktaattorien henkilökohtaisille pankkitileille. Afrikan kansoille tämä tekee vain ja ainoastaan vahinkoa, ja tällainen vahingonteko onkin lopetettava.

Nalle esittää kehitysavun lopettamista jopa keinona tasapainotta Suomen taloutta. En tiedä riittäisikö se, ei varmasti yksinään. Kehitysapurahat eivät ole määrältään mitään uskomattoman suuria, mutta ainakin minua korpeaa vetää vuosittain vaatimatonkin summa vessasta alas. Kehitysavun reformoinnissa onkin kyse lähinnä periaatteesta. Jos haluamme todella auttaa kolmannen maailman kansalaisia, emmekä vain ostaa täysin hyödyttömiä, jopa vahingollisia aneita, meidän on tarkasteltava kriittisesti kehitysapujärjestelmäämme.

En usko, että yksikään poliitikoistamme nielee puremattaa tällaista radikaalia ratkaisumallia, jossa kehitysapu yksipuolisesti lopetetaan, eikä tilalle tarjota yhtään mitään. Meille ja varsinkin päättäjillemme on opetettu vuosikymmenten ajan, että me olemme syyllisiä esim. monien Afrikan maiden kurjaan tilanteeseen, jos emme muuten niin ainakin suomalaisella tervalla siveltyjen orjalaivojen kautta. Tätä velkaa olemme tuomittuja maksamaan ilmeisesti maailman tappiin asti. Ja vaikka mitään velkaa ei olisikaan (niinkuin ei oikeasti ole), emme voi kieltäytyä kuulemasta kaukana asuvien lähimmäistemme hätää.

Nuo edellä mainitut ovat vetoavia argumentteja, mutta ikävä kyllä ne kaikki kalpenevat sen rinnalla, että nykyisenkaltainen kehitysapu ei oikeasti auta yhtään ketään, vaan tosiasiassa ainoastaan pitkittää ja pahentaa kärsimyksiä. Ainakin minun omatuntoni olisi puhtaampi, ja kehitysmaiden asukkailla olisi parempi olla, jos kehitysapua uudistettaessa muistettaisiin antiikin viisaan sanat: "Anna miehelle kala, ja olet ruokkinut häntä yhden päivän. Opeta mies kalastamaan, ja olet ruokkinut häntä koko elämän ajan."