Itä-Suomen hovioikeus iskee jälleen

Pari päivää sitten Helsingin Sanomat kertoi, että Itä-Suomen hovioikeus on jälleen kerran päättänyt alentaa seksuaalirikokseen syyllistyneiden tuomioita. Tohmajärvellä vuonna 2000 silloin 15-vuotiaan tytön porukalla raiskanneet miehet todettiin hovioikeudessa syyllisiksi seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, ei törkeään raiskaukseen, kuten Joensuun käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut. Samalla hovioikeus karkeasti ottaen puolitti kaikkien tuomittujen vankeustuomiot.

Tämä meidän hovioikeutemme on nyt alentanut niin monen seksuaalirikollisen tuomiota, että minua alkaa ihan oikeasti suututtaa. On ollut monta vuotta tiedossa, että Itä-Suomen hovioikeus kohtelee raiskaajia silkkihansikkain, mutta asialle ei ole kukaan pystynyt mitään tekemään. Miksi tällaisia uutisia ylipäätään tulee, ja miksi ne tulevat poikkeuksetta aina tästä osasta Suomea?

Mutta kaikki vika ei tässä tapauksessa lankea hovioikeudelle. Myös laissa on vikaa. Miten ihmeessä törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on lievempi rikos kuin törkeä raiskaus? Ainakin minun maalaisjärkeni sanoo, että se voisi olla jopa suurempi rikos. Uskoisin suuren osan kansasta olevan kanssani samaa mieltä siitä, että kyseessä on ainakin törkeää raiskausta vastaava rikos. Tuomiot pitäisi säätää sen mukaan. Laissa on siis vikaa, lakia tulee muuttaa.

Maahanmuutosta vihdoin keskustelua?

Satuin menneenä viikonloppuna ostamaan junalukemiseksi kioskilta sekä viikonlopun Iltalehden että Ilta-Sanomat. Lehdissä oli toki paljon mielenkiintoisia juttuja (vaikka iltapäivälehdet uutisarvoltaan aikamoista höttöä ovatkin), mutta mielenkiintoni kiinnittyi erityisesti siihen, että molemmissa lehdissä oli maahanmuuttoa sivuava artikkeli. Iltalehden Viikonvaihde-liite tarjoili vertailua suomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten työttömien välillä, ja Ilta-Sanomat esitteli PS-sivuillaan (sic) kokoelman Jussi Halla-ahon blogista poimittuja otteita, toimittajan kommenteilla varustettuna.

Tarkastellaanpa hetkisen Halla-ahosta ja hänen teksteistään Sanna Ukkolan kirjoittamaa artikkelia. Jussi Halla-aho on vaalien jälkeen noussut huomion keskipisteeseen yhtenä Helsingin ääniharavista ja miehenä, joka uskaltaa puhua suunsa puhtaaksi maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista sortumatta kuitenkaan epä-älylliseen räyhäämiseen. Parin viime viikon aikana mm. Vihreät Naiset ovat harkinneet oikeustoimia Jussia vastaan, ilmeisesti perusteita tutkintapyynnön tekemiselle ei kuitenkaan ollut. Jussi on itse kommentoinut asiaa. Tämä Vihreiden Naisten nostattama kohu ja toisaalta Ilta-Sanomien lehtijuttu osuivat molemmat erittäin sopivaan hetkeen. Kotisivunsa mukaan Jussi on nimittäin tällä hetkellä pitkällä ulkomaanmatkalla eikä ymmärrettävistä syistä pysty täysipainoisesti reagoimaan rikosilmoitukseen eikä ainakaan kirjoittamaan järkevässä ajassa Ilta-Sanomille vastinetta (johon hänellä hyvän lehtimiestavan mukaisesti olisi täysi oikeus) jutusta, jossa häntä siteerataan estottomasti varsin yksipuolisessa valossa. Kieltämättä epäilyttävää.

Itse artikkeli on lähes täynnä lyhyitä sitaatteja Halla-ahon kotisivulta. Toimittaja kommentoi välillä tyyliin "Ai kun kauheaa! Eikö teistäkin!" ja vetää selkeästi mutkat suoriksi tulkitessaan Halla-ahon mielenliikkeitä näiden sitaattien pohjalta. Halla-aho ei ole mikään järin diplomaattinen persoona, ja siksi satunnainen lukija saattaakin kauhistua. Minun taas on jostain syystä hirveän vaikea nähdä Jussi Halla-aho sellaisena demonina, kuin toimittaja hänet esittää. Tämä johtuu siitä, että olen ollut Halla-ahon blogin säännöllinen lukija vuodesta 2006 ja tiedän mitä hän sanoo niissä kirjoituksissa, joista nämä sitaatit on otettu. Tiedän myös, että Jussilla on aina kirjoituksissaan varsin looginen ja tärkeä punainen lanka, riippumatta tekstin kielellisestä muodosta. Lisäksi olen huomannut olevani melko usein hänen kanssaan samaa mieltä käsiteltävistä asioista.

Yksi Jussi Halla-ahon usein käsittelemistä aiheista liittyy maahanmuuttajien työttömyyteen. Perusargumentti on se, että työttömistä maahanmuuttajista koituu Suomen valtiolle suuret ja täysin itse aiheutetut kustannukset. Iltalehti teilaa tämän näkemyksen Tommi Parkkosen toimesta artikkelissa, joka varsin ansiokkaasti vertailee suomalaisten työttömien ja työttömien maahanmuuttajien Suomelle aiheuttamia kustannuksia. Artikkeli on ansiokas siinä mielessä, että sen informaatioarvo on pyöreä nolla. Siinä ei sanota yhtään mitään.

Tommi Parkkosen mielestä on turhaa puhua maahanmuuttajien työttömyydestä, koska suomalaiset työttömät aiheuttavat valtiolle paljon suuremmat kustannukset, suomalaisia työttömiä kun on Suomessa merkittävästi enemmän. Tämän nyt pitäisi lapsenkin ymmärtää. Parkkonen ennakoi jatkokysymyksen, ja paljastaa, että maahanmuuttajien työllisyysaste on suomalaisiin verrattuna korkea. Joissakin ryhmissä työttömyysaste huitelee jopa viidenkymmennen prosentin tienoilla. Tämä ei kuitenkaan ilmeisesti ole millään tavalla merkittävää, sillä nämä työttömät muodostavat kaikista työttömistä vain noin prosentin. Lisäksi eräissä maahanmuttajaryhmissä (mm. kiinalaiset ja intialaiset) työttömyysaste on kantaväestöä pienempi. Lisäksi Parkkonen paljastaa meille ikäänkuin valtion salaisuuden, että työttömät maahanmuuttajat oikeasti haluaisivat käydä töissä. Järkeenkäypää. Uskon itse asiassa, että suurin osa kaikista työttömistä haluaisi käydä töissä, työttömyys kun ei ole kovin motivoiva tila.

Tommi Parkkonen on onkinut tietonsa tilastokeskuksen työssäkäyntitilastosta. Mistään ei käy ilmi, minkälaisia kriteerejä näiden lukujen saamiseksi on sovellettu. Onko esimerkiksi jo Suomen kansalaisuuden saaneet työttömät maahanmuuttajat laskettu suomalaisiksi työttömiksi? Hyvin mahdollista. Ja mitä tarkoittaa "työvoimaan kuuluvien" määrä? Olisi varsin mielenkiintoista tietää vertailevia prosenttilukuja eri kansallisuuksien välillä: Kuinka suuri osa työikäisistä kuuluu työvoimaan kussakin ryhmässä? Tämä artikkeli selvästi herättää enemmän kysymyksiä kuin mihin se vastaa.

Barack Obama, Yhdysvaltain presidentti

Yhdysvaltojen vaaleista on kulunut jo jokusen aikaa, ja suurimman uutisaallon mentyä ohi on minullakin ollut hetkisen aikaa ajatella demokraattien Barack Obamaa Yhdysvaltojen presidenttinä.

Yhdysvaltojen demokraatithan ei missään nimessä ole vasemmistolainen puolue, vaikka joskus kuuleekin tällaista väitettävän. Monet poliittiset ryhmittymät ovat Suomessakin yrittäneet omia demokraatteja ja Obamaa tituleeraamalla heitä "sisarpuolueidensa" jäseniksi. Totuus kuitenkin on, että poliittiselta agendaltaan Yhdysvaltojen demokraattinen puolue muistuttaa suomalaisista puolueista lähinnä Kokoomusta. Republikaaneille taas ei konservatiivisuudessaan taida Suomen poliittisesta kentästä löytyä viiteryhmää lainkaan! Niin erilainen on politiikan kirjo rapakon takana.

Itse olen ottanut Obaman valinnan vastaan varovaisen tyytyväisenä. Tulevan neljän vuoden aikana hänellä tulee olemaan varsin vaativa ja epäkiitollinen työsarka. Kahdeksan vuotta George W. Bushin valtaa on jättänyt jälkeensä valtavan budjettialijäämän, talouskriisin ja kaksi ratkaisematonta sotaa. Siksi Obaman kädet sisäpolitiikassa ovatkin lähes sidotut, mutta sisäpolitiikkaan voidaan saada lisää liikkumavaraa harjoittamalla järkevää ulkopolitiikkaa ja näin hankkimalla luottamusta kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla.

Toisin kuin vastaehdokkaansa John McCain, Obama on puhunut Yhdysvaltojen joukkojen vetämisestä pois Irakista, mikä mielestäni on aivan välttämätön korjausliike alun perinkin hankalalle sodalle. Afganistanin rauhoittaminen lisäjoukoilla taas on epävarmempi ajatus. Kuitenkin minusta on mukavaa elätellä ajatusta, että Barack Obama tulee olemaan se presidentti, joka lopettaa nämä pattitilanteeseen juuttuneet sodat ja keskittää kansakuntansa huomion jälleen omiin kansalaisiinsa.

Sähköisen äänestämisen ongelmista

Kolmessa kunnassa Uudellamaalla oli juuri käydyissä kuntavaaleissa käytössä kokeilumielessä sähköinen äänestysmetodi. En tiedä tarkalleen, miten sähköinen äänestäminen käytännössä hoituu, mutta käsittääkseni kyse on siitä, että äänestyspaikalla oma ääni näppäillään tietokoneen päätteellee, johon se rekisteröityy ainoastaan sähköisesti. Paperijälkeä ei siis jää.

Tämä kokeilu viime vaaleissa johti 232 äänen "katoamiseen". Vaikka äänestyslaitteet oli suunniteltu helppokäyttöisiksi, 232 tapauksessa epäonnistuttiin rekisteröimään annettu ääni. Tämä tarkoittaa siis sitä, että äänestyslaitteen takia 232 äänioikeutettua kansalaista menetti mahdollisuutensa vaikuttaa kunnallisesti. Yksikin olisi ollut liikaa, mutta ottaen huomioon kokeilun pienimuotoisuuden, on luku todella merkittävä.

Perinteisessä lippuäänestyksessä voi toki käydä niinkin, että kynästä katkeaa terä kriittisellä hetkellä tai epäselvä ykkönen tulkitaan seiskaksi. Kuitenkin mahdollisuus siihen, että jo annettu validi ääni katoaa äänestyslipun mukana on häviävän pieni. Lisäksi demokratian luotettavuutta lisää eri puolueiden edustajista koostuvat lautakunnat, joissa ääniä laskettaessa samalla vahditaan, että naapuri toimii rehellisesti. Sähköinen ääni sen sijaan ei ole fyysinen esine, sitä ei voi nähdä, ja laskennan suorittaa kone. En ole teknologiakammoinen, mutta tärkeintä kansalaisoikeuttani en kovin mielelläni koneen varaan laske.

Sähköisen äänestämisen käyttöönottoa on tuettu varsin köykäisillä argumenteilla. Minulle on lähinnä jäänyt sellainen kuva, että sähköistä äänestystapaa pitää käyttää, koska se on uusi ja hieno systeemi, ja sellaisenaan paljon perinteistä lippuäänestystä "mediaseksikkäämpi". Minä en usko tällaisiin uudistuksiin pelkästään uudistuksen vuoksi. Suomalaisen demokratian 90-vuotisessa historiassa jokainen vaali on saatu toteutettua varsin jouhevasti ja ongelmattomasti käyttämällä kynää ja paperia. Se on paitsi helppoa, myös varsin luotettavaa, mitä ei aina voida sanoa sähköisistä metodeista. Siitä ei myöskään aiheudu ylitsepääsemätöntä määrää työtä, koska annettujen äänien määrä on maailman mittakaavassa pieni.

Sähköisen äänestämisen ongelmista on saatu näyttöä jo vuosien ajan mm. Yhdysvaltojen vaaleista. Tämän vuoden presidentinvaalitkaan eivät sujuneet sähköisen äänestämisen osalta täysin ongelmitta. Siksi suhtaudun erittäin varovasti sähköisen äänestämisen käyttöönottoon Suomessa laajemmin.

PS: Suosittelen myös katsomaan erinomaisen dokumentin Hacking Democracy.