Musiikkikevennys: Faith No More palaa lavoille!

Tällä hetkellä näyttäisi vahvasti siltä, että mahdoton on tapahtumassa. Jos helvetin piti jäätyä, ennen kuin Eagles tekisi paluun, niin tällä hetkellä lämpötila tuonpuoleisessa on varmaankin laskenut alle nollan kelvinin. Nimittäin, tuoreiden uutistietojen mukaan Faith No More, bändi joka aikoinaan laittoi stopin hajoamishuhuille hajoamalla, suunnittelee paluuta keikkalavoille! Yksi 1990-luvun legendaarisimmista rock-yhtyeistä, alternativen uranuurtaja haluaa siis tarjota minullekin vielä mahdollisuuden nähdä tämä elämää suurempi yhtye livenä.

Ilmeisesti voimme luottaa siihen, että FNM nähdään Euroopan-kiertueella tänä vuonna. Tämän on NME.comin mukaan vahvistanut bändin tiedottaja. Tämä on varsinaista mannaa ainakin minulle. Täytyykin laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin, ja toivoa niin hartaasti kuin vain osaa, että FNM nähtäisiin myös Suomessa asti. Kesäfestivaaleista on ollut ilmeisesti jo puhetta. Minulle kelpaisi mikä tahansa festari Suomessa, mutta paras vaihtoehto olisi tietysti Seinäjoen Provinssirock, koska satun silloin muutenkin olemaan Etelä-Pohjanmaan maisemissa.

Minä ja kaikki muutkin musadiggarit jäämme innolla odottamaan lisätietoja. Ja jos Faith No More ei ole vielä tuttu, suosittelen kahta toimenpidettä: 1. Häpeä! ja 2. Aloita tutustuminen esimerkiksi kappaleesta Midlife Crisis.

Urpilainen tällä kertaa lääkärien kimpussa

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on valinnut varsin omituisen ajan avautua siitä, että osa lääkäreistä tekee kahta työtä. Samaan aikaan kun julkinen sektori kärsii lääkäripulasta, terveyspalvelujen kysyntä kasvaa jatkuvasti ja terveydenhuoltosektori ollessa jotakuinkin ainut ala, jolla ei ole odotettavissa irtisanomisia, päättää Jutta ruveta urputtamaan lääkärien mahdollisuudesta työskennellä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Kysymys on siitä, että monet lääkärit työskentelevät osan päivästä julkisella sektorilla esimerkiksi terveyskeskuksessa, ja toisen puolen päivästä (tai illasta) jonkin yksityisen terveydenhuoltoyhtiön palveluksessa. Muunkinlaisia työaikajärjestelyjä lienee käytössä, mutta periaate on sama. Lääkärithän ovat tunnetusti hyväpalkkaisia, joten minun on hyvin vaikea ymmärtää miksi kukaan tekee näin, mutta nyt ei olekaan kysymys minusta. Minä en silti lähtisi tällaista menettelyä suoralta kädeltä kieltämään.

Oikeastihan tämä tilanne ei ole ongelma kenellekään muulle kuin Jutalle. Työnantajille tämä tuntuu sopivan, niin kunnille kuin firmoillekin. Lääkärien kannalta taas työajan järjestely eri työpaikkojen välillä tuo vaihtelua. Ja jos joku haluaa välttämättä tehdä töitä 12 tai 16 tuntia päivässä, tehköön. Kovin terveellistä se ei varmasti ole, mutta miksi sen pitäisi olla laitonta? Minä en ainakaan keksi yhtään syytä, miksi lääkärien pitäisi orjallisesti pysyä yhdessä työpaikassa, kun kerran meillä on pulaakin lääkäreistä.

Varsinaisiin älyttömyyksiin Urpilainen menee yrittäessään havainnollistaa ehdotustaan esimerkillä. "En usko, että hyväksyttäisiin, jos Nokian insinööri menisi illaksi Ericssonin palvelukseen", Urpilainen toteaa. Esimerkki on tietysti vähintäänkin ontuva. Nokia ja Ericsson ovat kilpailevia firmoja, kun taas julkinen ja yksityinen terveydenhuolto eivät niinkään. Samoja palveluja tarjotaan molemmissa, eikä varjeltavia salaisuuksia juuri ole. Parhaassa tapauksessa yksityisen ja julkisen terveydenhuollon yhteistyö toimii sitä jouhevammin, mitä enemmän näitä molemmille töitä tekeviä lääkäreitä on.

Eihän tämä Urpilaisen ehdotus oikeastaan kerro mistään muusta kuin Jutan omasta poliittisen tilannetajun puutteesta. Kuvitteleeko Jutta ehdottamallaan kiellolla luovansa työpaikkoja terveydenhuoltoon, siis alalle joka jo valmiiksi kärsii työvoimapulasta? Mitä järkeä siinä olisi? Tätä on vaikea käsittää jopa demarilogiikalla. Järjen ääntä HS:n jutussa käyttää Suomen lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve. Pälve huomauttaa, että Urpilaisen ehdotuksen toteutuessa "lääkärit valitsisivat helposti yksityisen puolen. Jo nyt lääkäripulan kanssa painiva julkinen sektori olisi tällöin entistä suuremmissa vaikeuksissa."

Lääkärin työ on paitsi vastuullista, myös vaativaa. On varsin kohtuullista, että työn mielekkyyttä ja vaihtelevuutta lisätäkseen lääkärin on mahdollista toimia "kahdella sektorilla" jos näin haluaa ja kykenee työnantajien kanssa järjestämään. Itse asiassa on jokaisen veronmaksajan onni, että molemmilla sektorilla toimijoita löytyy. He ovat osaltaan mahdollistamassa julkisten ja yksityisten palvelujen rinnakkaiseloa.

Muuten olen sitä mieltä, ettei terveydenhuoltoalaa vaivaavan työvoimapulan poistamiseen ole olemassa oikoreittejä. Koulutuksen lisääminen on yksi tärkeä tekijä, mutta myös työn houkuttelevuuteen tulisi kiinnittää huomiota.

Katainen vihdoin oikeilla jäljillä

Samaan aikaan, kun eduskunnassa asiallisen keskustelun sijaan itketään ja vaahdotaan uuden ulkomaalaislain tiimoilta, näyttää maahanmuuttokeskustelussa yleisesti kuitenkin tapahtuneen varsin merkittävä muutos. Merkittävä siksi, että nyt jopa hallituspuolue Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on ilmaissut mielipiteensä siitä, miten maahanmuutosta todellakin saa keskutella myös kriittisin äänenpainoin. Tämä on varsin käänteentekevä irtiotto hallituksen aiemmasta linjasta, jota voitiin kuvailla vaikkapa näin: "Maahanmuutto on ehdoton rikkaus ja siitä ei saa sanoa mitään pahaa. Jos joku puhuu pahaa maahanmuutosta, hän on rasisti. Perussuomalaiset eivät ole rasisteja, mutta heitä ei kuitenkaan saa äänestää."

Mielestäni varsin kuvaavaa on se, että tämän uuden linjauksen takana on nimenomaan Jyrki Katainen. Hänen motiiveikseen kun ei välttämättä voida katsoa huolta Perussuomalaisten noususta ja siinä sivussa oman kannatuksen hupenemisesta, onhan Kokoomus galluppien mukaan edelleen valtakunnan suurin puolue. Jos tämän Jyrkin lausunnon olisikin esittänyt pääministeri Vanhanen, oltaisiin se voitu välittömästi tulkita osaksi Keskustalaista imagonpaikkausta, aivan kuten Vanhasen taannoiset NATO-lausunnot.

Mutta olipa Kataisen motiivi mikä hyvänsä, on hienoa havaita hänen vihdoin puhuvan järkeä. Jyrki on aivan oikeassa siinä, että keskustelun estäminen ainoastaan lisää paineita. Maahanmuuton ongelmat ovat kansalaisten nähtävissä joka päivä, mutta tähän asti niistä ei ole saanut juuri ääneen puhua, kun on joutunut pelkäämään rasistiksi leimautumista. Tällainen tilanne on toki kestämätön, ja sen täytyy ennen pitkää purkautua jollain ikävällä tavalla. Tätä Katainenkin arvatenkin tarkoittaa kun hän puhuu "kasvavasta joukosta ihmisiä, jotka puristelevat nyrkkiä taskussaan".

Jos tämän avauksen ja sitä toivon mukaan seuraavan hallituksen uuden linjauksen myötä saadaan keskustelu maahanmuutosta oikeasti toimimaan, voidaan tulevaisuuden ongelmat mahdollisesti ratkaista ennen kuin niitä pääsee syntymäänkään. Juuri tähän tähtää Perussuomalainen maahanmuuttopolitiikka. Se marginaalinen (ikävä kyllä) ilmiö, joka tunnetaan työperäisenä maahanmuuttona on meidänkin ohjelmamme mukaan Suomelle varsinainen voimavara, ja työperäisen maahanmuuton lisäämiseen pitäisikin pyrkiä, etupäässä tietenkin niille aloille, jotka kärsivät työvoimapulasta. Tämän on myös Katainen huomannut.

Meillä on myös osaltamme humaani vastuu kotimaassaan vainotuista ihmisistä, kuten Katainen totesi. Tätä varten on olemassa Geneven sopimuksen mukainen pakolaisstatus ja sen edellyttämät menettelyt. Toisaalta vaikeuksissa olevien ihmisten (jotka eivät kuitenkaan ole varsinaisia pakolaisia) joukkosiirtäminen länsimaihin on huono tapa auttaa kolmatta maailmaa, koska sillä tavalla emme ikinä pysty ratkaisemaan mitään pysyvästi. Esimerkiksi sotaa käyvien tai sodan jäljiltä raunioituneiden maiden asukkaita tulee auttaa ennen kaikkea heidän kotimaassaan.

Työperäistä ja humanitaarista maahanmuuttoa ei saa sekoittaa keskenään. Työvoimapulamme ei ole ratkaistavissa humanitaarisella maahanmuutolla. Tästä aiheesta on kirjoittanut varsin ansiokkaasti aikaisemmin Jussi Halla-aho, joten tyydyn tässä vaiheessa tarjoamaan linkin (1, 2) hänen teksteihinsä. Kuten olen varmaankin aikaisemmin todennutkin, en ole Halla-ahon kanssa kaikesta samaa mieltä, mutta hänen lähestymistapansa näiden asioiden kanssa on rationaalisuudessaan vertaansa vailla.

Että näin. Suomalaisessa politiikassa näyttää vallitsevan tällä hetkellä sääntö "Mitä pienet edellä, sitä isot perässä". Ensin Vanhasen Masa äityi komppaamaan Perussuomalaisia siinä mielessä, että uhkasi pitää Suomen ulkona NATO:sta vielä ainakin kymmenen vuotta. Heti perään Kataisen Jyrki osoittaa hyväksyntäänsä Perussuomalaisten retoriikalle, ja penää järkeä maahanmuuttokeskusteluun. Tämä kaikki siksi, että Perussuomalaisten jatkuva nousu aiheuttaa hallituksen päämiehille happamia röyhtäisyjä.

Tuskinpa tällaiset korjausliikkeet pystyvät kuitenkaan Perussuomalaisten nousua taittamaan. Minulle tämä todistaa ainakin yhden asian: Perussuomalainen oppositiopolitiikka toimii! Puhumalla järkeä, vetoamalla kansalaisten tuntoihin ja pysymällä rehellisinä itsellemme ja äänestäjillemme, me voimme pakottaa vallanpitäjät myönnytyksiin. Pienessä puolueessa pelottavinta on juuri se, että se ei aio jäädä pieneksi.

Jyrki J.J. Kasvi pitäisi valita Vihreiden puheenjohtajaksi

Tämän kertainen kirjoitukseni on tarkoitettu lähinnä huomioksi siitä, että myös sellaisessa idealistisessa puolueessa kuin Vihreät on jäljellä täyspäisiä vaikuttajia. Koska en usko, että kovin moni Vihreiden kannattaja lukee tätä blogia, ei tätä avausta voida laskea sekaantumiseksi toisen puolueen sisäisiin asioihin. Perussuomalaisten joukossa on kuitenkin valitettavan paljon heitä, jotka ovat valmiit tuomitsemaan esimerkiksi Jyrkin suoralta kädeltä, ainoastaan siitä syystä että hän on valinnut poliittiseksi viiteryhmäkseen Vihreät. Tämä on kuitenkin epäreilu tuomio. Aion nimittäin osoittaa, että Jyrki J.J. Kasvi on varsin varteenotettava poliittinen kyky ja sitä paitsi omaa joitakin suhteellisen fiksuja mielipiteitä.

Hämmentävintä Jyrki J.J. Kasvin persoonassa on kieltämättä se, että ainakaan minä en keksi kovin monta hyvää syytä sille, miksi Jyrki kuuluu juuri Vihreisiin. Onhan hänellä toki oma painava sanansa sanottavana ympäristönsuojelusta ja ilmastonmuutoksesta, mutta niin tuntuu nykyään olevan kaikilla. Jos olen hänen puheistaan oikein ymmärtänyt, Kasvi jotenkin ajautui Vihreisiin.

Miksi minä sitten pidän häntä epätyypillisenä Vihreänä? No, hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja tekniikan tohtori. Varsin "epävihreä" sivistys, siis. Häntä voisi luonnehtia jopa tyypilliseksi nörtiksi, mutta ilman sosiaalista uusavuttomuutta. Koulutuksensa myötä hänellä on myös äärimmäisen realistinen kuva sähköisistä viestimistä ja niiden mahdollisista sovelluksista. Hän on laillisuusmies ja kontrolliyhteiskunnan vastustaja. Ehkäpä silmiinpistävin piirre, joka erottaa Jyrkin lopullisesti edukseen muista Vihreistä, on hänen terävä "maalaisjärkensä". Jyrkillä on selvä kuva siitä, mikä on mahdollista ja mikä mahdotonta, siksi en ole koskaan saanut häntä kiinni vaatimassa mahdottomia.

Jos nyt joku ei vieläkään ole vakuuttunut, kehotan lukemaan Jyrkin blogia. Esimerkiksi hänen mielipiteensä viime aikojen kuumimmasta poliittisesta puheenaiheesta, Lex Nokiasta, ovat varsin viiltävää tekstiä. Jyrki on elämänsä aikana tehnyt ilmeisesti niin paljon toimittajan ja kolumnistin hommia, että hän osaa muotoilla sanomisensa ytimekkääseen ja nasevaan muotoon, unohtamatta tietenkään tukevia perusteluja. Juuri tällaista poliitikon ulosannin tuleekin olla.

Siitä pääsemmekin otsikon ilmoittamaan asiaan. Mielestäni Jyrki J.J. Kasvi on paras vaihtoehto Vihreiden puheenjohtajaksi. Tähän mennessä ainut kisaan ilmoittautunut taitaa olla Anni Sinnemäki. Minä en haluaisi nähdä Annia Vihreiden johdossa kahdesta syystä. Ensinnäkin, Annin poliittiset agendat ovat paljon idealistisemmat ja enemmän irrallaan todellisuudesta kuin Jyrkillä. Toiseksi, Annin ulosanti on surkeaa. Hänen äänensä on vain sellainen, että sen kuunteleminen ärsyttää. Hänen johdollaan Vihreät tuskin tulisi etenemään kovin valtavasti. Toisaalta Jyrkin valitseminen toisi Vihreille ennennäkemättömän määrän poliittista uskottavuutta. Silloin koko kansa huomaisi, että kaikki Vihreät eivät olekaan "ituhippejä ja kettutyttöjä".

Loppuun voisi vielä liittää vastuuvapauslausekkeen: Olen käyttänyt tämän puheenvuoron vain ja ainoastaan antaakseni hieman julkista arvostusta poliitikolle, jota ihailen vaikka olenkin monissa asioissa hänen kanssaan eri mieltä. Tätä puheenvuoroa ei pidä tulkita tuen osoituksena Vihreille, sillä heidän politiikkansa sopii huonosti yhteen Perussuomalaisen politiikan kanssa. Loppujen lopuksi minulle on aivan samantekevää, kuka Vihreitä johtaa.

Suvi Lindén omassa elementissään

Lex Nokiasta on jo taidettu sanoa kaikki oleellinen, mutta uusia epäolennaisuuksia ja suoranaisia absurdiuksia putkahtelee edelleen pintaan. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittakoon viestintäministeri Suvi Lindénin käsittämätön kommentti, jonka innoitti ilmeisesti eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja Heidi Hautalan (vihr.) vaatimus Lex Nokian jäädyttämisestä toistaiseksi. Hautala kuunteli tässä asiassa keskusrikospoliisia, joka oli älähtänyt siitä että Lex Nokian myötä julkisyhteisöt saisivat suuremmat valtuudet kuin poliisi (tämä on yksi varsin painava Lex Nokiaa vastustava argumentti, jota ei tähän asti ole eduskunnassa huomioitu).

Suvi Lindén oli kuitenkin sitä mieltä, että lain jäädyttämiselle ei ole olemassa perusteita, koska mahdolliset puutteet poliisin valtuuksissa selvitetään, kun pakkokeinolakia uudistetaan maaliskuussa. Niinikään Lindén intoutuu kommentoimaan valtuuksia, joita työnantajilla jo nykyisin on tietoturvallisuuden hallinnassa. Lindénin mukaan "Yritys voi vaatia työntekijäänsä vaikka riisumaan alasti, kun tämä lähtee työpaikalta." Tämä väite on epätosi, ja osoittaa Lindénin olevan täysin pihalla omasta tehtävästään. Mutta siinähän ei ole mitään uutta.

Jos Suomen kansan poliittinen muisti olisi yhtään pidemi, niin kansa varmasti muistaisi miten nolosti Suvi Lindén joutui eroamaan kulttuuriministerin virastaan Lipposen toisessa hallituksessa, kesällä 2002. Se saattaisi jopa muistaa, miten hanakasti Lindén tuki internet-sensuuria viime vuonna, ja miten tuhannet vaativat hänen eroaan. Se ehkäpä muistaisi jopa, miten käsittämättömiä lausuntoja Lindén on kerta toisensa jälkeen päästellyt milloin mistäkin asiasta, miten hän on ollut täysin ulkona omien tehtäviensä hoidosta ja miten väärin hän on aina tulkinnut itseensä kohdistuneen kritiikin. Mistä meitä rangaistaan sillä, että joudumme sietämään Suvi Lindéniä Oulun kaupunginvaltuustossa, eduskunnassa ja jo toista kertaa hallituksessakin?

Ei ole mikään ihme, että Lex Nokiaa ollaan runttaamassa läpi eduskunnassa, vaikka tasan tarkkaan kaikki asiantuntijat ja oikeusoppineet unohtamatta myöskään KRP:tä ja kansalaisjärjestö EFFI ry:tä ovat olleet sitä vastaan. Hallituksen kortit ovat sellaisten ihmisten käsissä, joilta voi odottaa ihan mitä vain.

Puolustusvoimat ja taantuma

Miten talouden taantuma tai lama, kuten jotkut sitä kutsuvat, vaikuttaa Suomen puolustusvoimiin? Heijastuvatko nämä vaikutukset suoraan tai välillisesti Suomen sotilaalliseen puolustautumiskykyyn? Näitä kysymyksiä on viime päivinä pähkäilty eduskunnassa, kun siellä käsiteltiin uutta turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Tämä hallituksen selvitys lupaa korotuksia puolustusmäärärahoihin inflaation mukaisten korjausten lisäksi siten, että määrärahoihin tulisi kahden prosenti vuotuiset korotukset vuodesta 2011 alkaen. Tämä tietää suurta rahamäärää, ja sellaisena se on omiaan herämään kiivasta keskustelua eduskunnassakin.

Oppositiopuolueista odotetusti vasemmistopuolueet eivät voi hyväksyä hallituksen esitystä määrärahojen korotuksesta. Heitä on ryhtynyt tukemaan hallituspuolue Vihreät, joka aikaisemmin oli vielä hyväksymässä selontekoa hallituksessa. Myös maanpuolustusasioihin yleensä positiivisesti suhtautuvat Perussuomalaiset ovat esittäneet kriittisiä näkökulmia. Varsin yleinen argumentti on, että nykyisen kaltaisessa talouden tilanteessa on yhteiskunnan menot priorisoitava ihan toisin, puolustusmäärärahojen korotus yli inflaation on kestämätöntä kun valtio joutuu muutenkin ottamaan miljardikaupalla velkaa, ja niin edelleen.

Meidän Perussuomalaisten on tässä tilanteessa varsin ymmärrettävästi hankalaa löytää mitään yksiselitteisen hyvää kantaa tähän asiaan. Toisaalta asevelvollisuus on meille tärkeä asia ja katsomme sen säilyttämisen olevan hyvä suomalainen arvovalinta. Myös NATO-jäsenyyden hivuttaminen osaksi puolustusratkaisuamme pelätään. Toisaalta halveksumme "tuhlaamista" valtiotasolla, ja suurten rahamäärien käyttämistä näennäisesti tuottamattomaan toimintaan, varsinkin talouden kriisiaikana.

Puolustusministeri Jyri Häkämies ehti jo pelotella, että määrärahojen korotuksen hylkääminen johtaa jonkun varuskunnan sulkemiseen vuonna 2012 ja sitä kautta yleisen asevelvollisuuden romuttamiseen, ehkä jo vuonna 2015. Häkämiehen uhkailuissa saattaa hyvinkin olla perää. Onhan PV kituuttanut aivan liian pienellä budjetilla jo vuosia, itse asiassa niin kauan että amiraali Kaskealakin ehti useasti ehdottaa reservin pienentämistä. Häkämiehen mainitsemat seuraukset olisivat Perussuomalaisen puolustuspolitiikan kannalta katastrofi. Me emme halua tukea politiikkaa, joka johtaa oman puolustuksen romuttamiseen ja sotilaalliseen liittoutumiseen.

Puolustus on yksi niistä asioista, joiden kanssa on yleensä parempi katsoa kuin katua. Tässä tapauksessa pelissä on paljon, ja riskien torjunta tällä saralla on tärkeämpää kuin perusvasemmistolainen kaikkeen sotilaalliseen liittyvän halveksunta. Kerran menetettyä itsenäistä puolustusratkaisua emme tule saamaan koskaan takaisin. Siispä nyt on toimittava ongelman edellyttämällä tavalla, vaikka se saattaakin hetken kirpaista. Puolustusvoimat ei saa unohtua lamankaan aikana.

Pelisuunnitelma eurovaaleihin

Viime viikolla saatiin viimeinkin vähän vihiä siitä, minkälaisilla korteilla Perussuomalaiset aikovat ensi kesän eurovaaleissa pelata. Kun aiemmin puhuttiin siitä, että PS asettaisi itse täyden listan eli 20 ehdokasta, päädyttiinkin nyt vaaliliittoon Kristillisdemokraattien kanssa, jossa molemmat puolueet asettavat 10 ehdokasta. Vaaliliitto on puhtaasti tekninen, josta molemmat osapuolet voivat realistisesti hyötyä. Lisäksi se vaikeuttaa olennaisesti RKP:n mahdollisuuksia saada tällä kertaa omaa ehdokastaan läpi. Vasemmistoliittoon luultavasti pätee sama.

Perussuomalaiset julkaisi tässä yhteydessä puolet eli viisi ehdokasnimitystään. Listalla on jo nyt oikein vakuuttavia nimiä, ja lisää on varmasti keväällä luvassa. Nyt nimettyjä ehdokkaita ovat viihdetaiteilija Kike Elomaa, filosofian tohtori Lauri Heikkilä, filosofian maisteri ja puolueen varapuheenjohtaja Pirkko Mattila, Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja ja kansanedustaja Soinin avustaja Vesa-Matti Saarakkala ja kansanedustaja Pertti Virtanen. Puheenjohtaja Soini ei siis aio toteuttaa ilmeisesti hieman huumorilla hahmoteltua sunnitelmaansa lähteä itse ääniharavaksi vaaleihin, ja hyvä niin. Virtanenkin vakuutti kyllä ottavansa paikan varmasti vastaan, jos ääniä tarpeeksi tulee.

Listalta puuttuu vielä pari odotettua nimeä, joista spekuloiduin on varmasti helsinkiläinen filosofian tohtori ja kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho. YLE:n uutisetkin yltyi taannoin arvailemaan, että Perussuomalaisille helpoin tapa päästä eroon "kiusallisesta rotutohtorista" olisi lähettää hänet Brysseliin. Tämä lausunto on mielestäni YLE:n uutisissa esitettynä törkeä, ja Jussi on kuulemani mukaan ryhtynytkin toimenpiteisiin sen johdosta.

Halla-aho on muutenkin saanut viime aikoina osakseen epäilyttävän paljon median huomiota. Tuon huomion tarkoitus on kuitenkin ollut etupäässä mustamaalaus, minkä osoitti varsin hyvin mm. taannoinen Pressiklubi-ohjelma, jossa Halla-aho oli vieraana. Ohjelma vastasi varsin kattavasti omaan kysymykseensä "Eikö maahanmuutosta voida keskustella asiallisesti?" Ei ilmeisesti voida, ainakaan YLE:ssä. Se nimenomainen "keskustelu" oli niin tuskallista henkilöön käymistä, panettelua, älyllistä epärehellisyyttä ja suoranaisia valheita, että hävettää vähän itseäkin. Parhaat palat voit katsoa tästä videosta.

Mutta takaisin eurovaaleihin. En tällä kertaa sattuneesta syystä ole itse ehdolla, joten minun on valittava joku Perussuomalaisten nimeämistä ehdokkaista. Tehtävä ei ole ollenkaan vaikea. Minun ehdokkaani Euroopan parlamenttiin on ilman muuta Vesa-Matti Saarakkala. Hän on ikäisekseen varsin varteenotettava poliittinen lahjakkuus, jolta ei varmasti mene sormi suuhun vaativassakaan asemassa. Lisäksi hän on Timo Soinin avustajana toimiessaan saanut arvokasta kokemusta myös eduskuntatyöstä. Hän on toiminut pitkään Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajana, joten hän tuntee myös järjestötyön salat. Ja mikä parasta, hän on perussuomalainen mies sanojen varsinaisessa merkityksessä, kotoisin Kurikasta, Etelä-Pohjanmaalta.

Annan siis täyden tukeni Vesa-Matille, ja aion käyttää vastaisuudessakin palstatilaa tästä blogistani hänen vaalityönsä tukemiseen. Voitte varautua siihen.