keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Musiikkikevennys: Faith No More palaa lavoille!

Tällä hetkellä näyttäisi vahvasti siltä, että mahdoton on tapahtumassa. Jos helvetin piti jäätyä, ennen kuin Eagles tekisi paluun, niin tällä hetkellä lämpötila tuonpuoleisessa on varmaankin laskenut alle nollan kelvinin. Nimittäin, tuoreiden uutistietojen mukaan Faith No More, bändi joka aikoinaan laittoi stopin hajoamishuhuille hajoamalla, suunnittelee paluuta keikkalavoille! Yksi 1990-luvun legendaarisimmista rock-yhtyeistä, alternativen uranuurtaja haluaa siis tarjota minullekin vielä mahdollisuuden nähdä tämä elämää suurempi yhtye livenä.

Ilmeisesti voimme luottaa siihen, että FNM nähdään Euroopan-kiertueella tänä vuonna. Tämän on NME.comin mukaan vahvistanut bändin tiedottaja. Tämä on varsinaista mannaa ainakin minulle. Täytyykin laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin, ja toivoa niin hartaasti kuin vain osaa, että FNM nähtäisiin myös Suomessa asti. Kesäfestivaaleista on ollut ilmeisesti jo puhetta. Minulle kelpaisi mikä tahansa festari Suomessa, mutta paras vaihtoehto olisi tietysti Seinäjoen Provinssirock, koska satun silloin muutenkin olemaan Etelä-Pohjanmaan maisemissa.

Minä ja kaikki muutkin musadiggarit jäämme innolla odottamaan lisätietoja. Ja jos Faith No More ei ole vielä tuttu, suosittelen kahta toimenpidettä: 1. Häpeä! ja 2. Aloita tutustuminen esimerkiksi kappaleesta Midlife Crisis.

Ei kommentteja: