Hyvä Timo,
Olen pitkään kunnioittanut poliittisia kykyjäsi ja ihaillut esiintymistaitojasi. Olen pitänyt perin selvänä sitä, että sinun henkilökohtainen karismasi on vaikuttanut vahvasti Perussuomalaisten kannatuksen jatkuvaan nousuun. Myös oma päätökseni liittyä ensin Perussuomalaisiin Nuoriin ja myöhemmin Puolueeseen syntyi osittain juuri sinun kansantajuisten, johdonmukaisten ja lahjomattomien linjaustesi ansiosta.
Viimeisintä päätöstäsi minun on kuitenkin ollut varsin hankala ymmärtää. En voi käsittää, miksi vahvassa nousussa olevan puolueen puheenjohtaja, eittämättä kyseiselle puolueelle lähes korvaamaton mies haluaa ehdoin tahdoin jättää väliaikaisesti kotimaan politiikan ja lähteä Brysseliin kokeillakseen taitojaan Euroopan parlamentissa. Eikö ole täysin ennenkuulumatonta, että vahvaa luottamusta puolueen jäsenten keskuudessa nauttiva puheenjohtaja päättää jättää jäsenet kotimaassa selviämään ilman puheenjohtajan vahvaa ohjausta?
Unohdetaan hetkeksi Jussi Halla-aho. Sähköpostiisi lienee tulvinut kaikenlaista palautetta Halla-ahon kannattajilta, ja niiden lukeminen tuskin on ollut mieltäylentävää. Minä en kuitenkaan välitä ollenkaan siitä, onko Perussuomalaisten ehdokkaana Jussi Halla-aho vai ei, kunhan listalta löytyy hyvät Perussuomalaiset arvot omaavia, päteviä ehdokkaita. Juuri näin onkin Perussuomalaisten listan tilanne, minulla oli jopa vaikeuksia päättää, valitsisinko ehdokkaakseni kenties Vesa-Matti Saarakkalan, Sampo Terhon vai sittenkin Erkki Havansin. Lista oli jo valmiiksi oikein hyvä ja varmasti sieltä löytyy ehdokas jokaiselle Perussuomalaisia kannattavalle.
Nyt kuitenkin kuulen, että listalla onkin uusi nimi: Puheenjohtaja Timo Soini. Mies joka sai viime presidentinvaaleissa yli satatuhatta ääntä. Selvästi puolueen valovoimaisin ja näkyvin ehdokas. Ykkösehdokas, kuten usein sanotaan. Ääniharava, sanotaan vielä useammin. Jos tarkoituksena on kerätä ääniä listalle, se sinulta kyllä onnistuu. Sitä en epäile hetkeäkään. Samalla vain olet tehnyt itsestäsi huomion keskipisteen ja tehnyt näistäkin vaaleista "Soinin vaalit".
Vielä enemmän minua hämmentää se, että vielä tammikuussa vakuutit, että et ole lähdössä ehdolle näissä vaaleissa. Olkoonkin, että kyse saattoi olla vain reagoinnista siihen median nostamaan meteliin, joka koski vitsailuasi mahdollisesta ehdolle lähtemisestä pelkässä äänten keräämismielessä. Sanoit lisäksi, että EU-vaalit eivät sinua henkilökohtaisesti kiinnosta. Mitä tästä pitäisi ajatella? Vaikka nyt oletkin vakuuttanut ottavasi paikan vastaan, mikäli tulet valituksi, miten tavallinen kansalainen voi tässä enää pysyä kärryillä? Miksi et voi pysyä sivussa, kun kerran olit jo niin luvannut?
Olet myös ilmoittanut pyrkiväsi jatkokaudelle puolueen puheenjohtajana, sekä pyrkiväsi eduskuntaan jälleen vuonna 2011. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että poissaolosi kestäisi kaikeksi onneksi vain noin puolitoista vuotta. Tuona aikana kotimaa jäisi Raimo Vistbackan käsiin. En epäile hänen taitojaan ollenkaan. Mutta miksi järjestää asiat näin, jos tuon poissaolon on tarkoitus kestää vain puolitoista vuotta? Mitä uskot ehtiväsi tuossa ajassa oppimaan? Ehditkö ehkä viisastumaan paljonkin EU:n asioista? Ja näyttääkö EU loppujen lopuksi läheltä yhtään sen erilaisemmalta?
Mainitsit aikaisemmin, että puolueen eurovaaliehdokaslistalle oli jopa tungosta. Tämä tarkoittanee sitä, että voidakseen asettaa sinut ehdolle, puoluehallitus on joutunut tiputtamaan listalta yhden mahdollisesti muuten pätevän ja varteenotettavan ehdokkaan. Entä miltä luulet tämän ratkaisun tuntuvan niistä puoluehallituksen jo nimeämistä ehdokkaista, jotka aikaisemmin olivat kaikki keskenään enemmän tai vähemmän samalla viivalla. Nyt he joutuvat kilpailemaan puolueen mahdollisesti ainoasta EU-parlamenttipaikasta valtakunnallisen ääniharavan ja koko kansan suosikin kanssa. Miten tällainen asetelma motivoi vaalityöhön?
Vaalityö on aina rankkaa ja kuluttavaa, varsinkin eurovaaleissa jotka eivät kansaa perinteisesti kiinnosta juuri ollenkaan. Ymmärrän hyvin, että kun sinä olet ehdokkaana, voimme saada kansan kiinnostumaan paremmin näistä vaaleista ja sillä "vetoavulla" voi vaalityömme hieman helpottua. Mutta onko todella ainut mahdollinen ratkaisu se, että sinä olet itse ehdokkaana? Etkö olisi voinut esiintyä julkisesti puhuen hyvien ehdokkaidemme puolesta? Etkö usko puolueessa asioiden tulevan tehdyksi, ellet tee niitä itse?
Joka tapauksessa toivotan menestystä vaaleissa sinulle ja ennenkaikkea Perussuomalaiselle puolueelle, meidän puolueellemme. Terveisiä myös Vesa-Matti Saarakkalalle, jota aion itse olla tukemassa matkalla Brysseliin.
-Kuopiossa 30. maaliskuuta 2009, Arttu Ojanperä
maanantai 30. maaliskuuta 2009
tiistai 17. maaliskuuta 2009
Vähemmistövaltuutettu vainoaa syyttömiä
Kuka on sanan- ja ilmaisunvapauden ja vihollinen numero yksi Suomessa? Onko se mahdollisesti pääministerimme Matti Vanhanen, jonka mielestä Perussuomalaisten äänestäminen on väärä tapa ilmaista mielipiteitään? Vai onko se sittenkin oikeusministeri Tuija Brax, joka halusi Perussuomalaisten vaalivoiton säikäyttämänä kouluttaa uusia valtuutettuja oikeiden mielipiteiden saralla? Ehkä kuitenkin koko maamme nykyinen hallitus, ketään erottelematta? Ehei, näitäkin tahoja kiihkeämpi sananvapautta vastaan taisteleva uskonsoturi on vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää.
Sehän ei tietenkään riittänyt, että Suurpään mielestä suomen kielen taidottomuus ei saa olla esteenä työsuhteen solmimiselle. Eikä sekään tietysti riittänyt, että Suurpää katsoi velvollisuudekseen puuttua poliisin täysin järkiperäiseen menettelyyn rikollisen ehkäisyssä, väittäen poliisin toimien "rasistisesti". Tällä kertaa Johanna on aloittanut systemaattisen vainon yhtä ihmistä kohtaan. Ja se ihminen ei suinkaan ole Jussi Halla-ahon kaltainen julkisuuden hahmo, vaan täysin tuntematon virkamies Helsingin sosiaalivirastosta, nimeltään Harri Eerikäinen.
Mikä sitten oli Eerikäisen rikos, joka sai Suurpään mukin tulvimaan? Eerikäinen oli lähettänyt henkilökohtaisesta sähköpostiosoitteestaan eteenpäin ketjuviestiä, joka sisälsi nimimerkillä Reino tunnetun bloggaajan kirjoittaman pakinan. Siinä kaikki. Henkilökohtainen sähköpostiviesti, joka oli jollain tapaa päätynyt vähemmistövaltuutetun käsiin, riitti syyksi aloittaa varoitusmenettely Eerikäistä vastaan. Pahimmassa tapauksessa häntä uhkaa irtisanominen.
Kyseisen sähköpostin sisältämän pakinan voi lukea nimimerkki Reinon blogista, ja luettuaan sen voi jokainen päätellä itse, onko tällaisen kirjoituksen eteenpäin välittäminen tarpeeksi raskauttava syy aloittaa Eerikäistä vastaan yhtään mitään toimia, saati sitten irtisanoa häntä. Kyseessä on vain ja ainoastaan Suurpään omien intressien ajaminen, jonka keinona hän käyttää epämiellytävän henkilön "savustamista" ulos julkisesta virasta. On täysin ymmärrettävää, että Eerikäinen aiheuttaa Johannalle yökkäysrefleksin. Onhan hän Perussuomalaisten ja Suomen Sisun jäsen, sekä toimi aktiivisesti Jussi Halla-ahon vaalityöryhmässä viime eduskuntavaalien aikaan.
Jos lukijalle ei ole tähän mennessä vielä selvinnyt homman nimi, niin painoitettakoon vielä, että Eerikäinen ei ole tehnyt mitään laitonta, eikä myöskään mitään sellaista josta hän ansaitsisi ko. varoitusmenettelyn. Suurpään juonena oli ilmeisesti poistaa Eerikäinen virastaan hiljaisesti, ilman suurta huomiota. Mutta Eerikäinen päättikin tehdä asiasta julkisen, käyttäen julkituonnin kanavana Homma-foorumia. Tämän jälkeen tapaus onkin saanut tietyissä piireissä suurta huomiota, ja tapauksesta ovat kirjoittaneet ansiokkaasti mm. nimimerkki Kullervo Kalervonpoika ja Jiri Keronen. Tämä on erityisen tärkeää, koska vähemmistövaltuutetulle on näytettävä, että hän ei voi poistaa ikäväksi kokemiaan ihmisiä julkisista viroista hiljaisesti, yksi kerrallaan.
Humoristisen, täysin laillisen ja harmittoman pakinan lähettäminen ketjuviestinä eteenpäin omasta henkilökohtaisesta sähköpostilaatikostaan on täysin luvallista ilmaisunvapauden toteuttamista. Ilmaisunvapaus taas on eräs tärkeimmistä ihmisoikeuksista. Loukkaukset sanan- ja ilmaisunvapautta vastaan ovat erityisen vastenmielisiä, kun niiden takana on vähemmistövaltuutetun kaltainen viranomainen. Johanna, sinä olet sananvapauden vihollinen numero yksi Suomessa.
Sehän ei tietenkään riittänyt, että Suurpään mielestä suomen kielen taidottomuus ei saa olla esteenä työsuhteen solmimiselle. Eikä sekään tietysti riittänyt, että Suurpää katsoi velvollisuudekseen puuttua poliisin täysin järkiperäiseen menettelyyn rikollisen ehkäisyssä, väittäen poliisin toimien "rasistisesti". Tällä kertaa Johanna on aloittanut systemaattisen vainon yhtä ihmistä kohtaan. Ja se ihminen ei suinkaan ole Jussi Halla-ahon kaltainen julkisuuden hahmo, vaan täysin tuntematon virkamies Helsingin sosiaalivirastosta, nimeltään Harri Eerikäinen.
Mikä sitten oli Eerikäisen rikos, joka sai Suurpään mukin tulvimaan? Eerikäinen oli lähettänyt henkilökohtaisesta sähköpostiosoitteestaan eteenpäin ketjuviestiä, joka sisälsi nimimerkillä Reino tunnetun bloggaajan kirjoittaman pakinan. Siinä kaikki. Henkilökohtainen sähköpostiviesti, joka oli jollain tapaa päätynyt vähemmistövaltuutetun käsiin, riitti syyksi aloittaa varoitusmenettely Eerikäistä vastaan. Pahimmassa tapauksessa häntä uhkaa irtisanominen.
Kyseisen sähköpostin sisältämän pakinan voi lukea nimimerkki Reinon blogista, ja luettuaan sen voi jokainen päätellä itse, onko tällaisen kirjoituksen eteenpäin välittäminen tarpeeksi raskauttava syy aloittaa Eerikäistä vastaan yhtään mitään toimia, saati sitten irtisanoa häntä. Kyseessä on vain ja ainoastaan Suurpään omien intressien ajaminen, jonka keinona hän käyttää epämiellytävän henkilön "savustamista" ulos julkisesta virasta. On täysin ymmärrettävää, että Eerikäinen aiheuttaa Johannalle yökkäysrefleksin. Onhan hän Perussuomalaisten ja Suomen Sisun jäsen, sekä toimi aktiivisesti Jussi Halla-ahon vaalityöryhmässä viime eduskuntavaalien aikaan.
Jos lukijalle ei ole tähän mennessä vielä selvinnyt homman nimi, niin painoitettakoon vielä, että Eerikäinen ei ole tehnyt mitään laitonta, eikä myöskään mitään sellaista josta hän ansaitsisi ko. varoitusmenettelyn. Suurpään juonena oli ilmeisesti poistaa Eerikäinen virastaan hiljaisesti, ilman suurta huomiota. Mutta Eerikäinen päättikin tehdä asiasta julkisen, käyttäen julkituonnin kanavana Homma-foorumia. Tämän jälkeen tapaus onkin saanut tietyissä piireissä suurta huomiota, ja tapauksesta ovat kirjoittaneet ansiokkaasti mm. nimimerkki Kullervo Kalervonpoika ja Jiri Keronen. Tämä on erityisen tärkeää, koska vähemmistövaltuutetulle on näytettävä, että hän ei voi poistaa ikäväksi kokemiaan ihmisiä julkisista viroista hiljaisesti, yksi kerrallaan.
Humoristisen, täysin laillisen ja harmittoman pakinan lähettäminen ketjuviestinä eteenpäin omasta henkilökohtaisesta sähköpostilaatikostaan on täysin luvallista ilmaisunvapauden toteuttamista. Ilmaisunvapaus taas on eräs tärkeimmistä ihmisoikeuksista. Loukkaukset sanan- ja ilmaisunvapautta vastaan ovat erityisen vastenmielisiä, kun niiden takana on vähemmistövaltuutetun kaltainen viranomainen. Johanna, sinä olet sananvapauden vihollinen numero yksi Suomessa.
lauantai 14. maaliskuuta 2009
EU-vaalien pelisuunnitelma selkiytyy
Aiemmin kuluneella viikolla Perussuomalaisten puoluehallitus julkisti kaksi uutta ehdokasta puolueen listalle ensi kesän eurovaaleissa. Aiemmin nimettyjen viiden ehdokkaan seuraan liittyivät nyt oikeustieteen professori Erkki Havansi Keravalta sekä filosofian maisteri, mediatutkija Sampo Terho Helsingistä. Jo aikaisemmin julkistettujen viiden nimen kohdalla olin varma siitä, että näihin vaaleihin saadaan aikaiseksi poikkeuksellisen vetovoimainen ja tasokas lista. Nämä kaksi uutta nimeä vain vahvistavat tätä uskoani.
Sampo Terho varsinkin on henkilö, jonka edesottamuksia olen seurannut jo jonkin aikaa mielenkiinnolla, lähinnä hänen omalta nettisivultaan. Sampo omaa erinomaisen kyvyn ilmaista mielipiteensä kärkevästi ja kansanomaisesti, mutta kuitenkin unohtamatta järkiperäisiä argumentteja ja vahvoja perusteluja. Suosittelen lukijoita tutustumaan ainakin hänen nettisivuiltaaan löytyviin vaalien perusteeseihin, ne ovat täyttä timanttia. Erkki Havansi ei ole minulle ennestään tuttu nimi, mutta silmäiltyäni hänen blogiaan uskallan antaa täyden luottamukseni myös hänelle, mikäli hänet valitaan edustamaan Perussuomalaisia Euroopan parlamentissa.
Itsehän olen jo aikaisemmin ilmoittanut tukevani näissä vaaleissa Perussuomalaisten Nuorten Puheenjohtajaa, Vesa-Matti Saarakkalaa. Täytyy myöntää, että Sampo Terho tarjoaa myös houkuttelevan kohteen omalle äänelle. Mutta koska jokaisella äänestäjällä on vain yksi ääni, ja koska Vesa-Matti on osoittanut sekä kykyä että selkärankaa aikaisemmissa toimissaan, aion edelleen pysyä päätöksessäni tukea häntä näissä vaaleissa. Vesa-Matin edesottamuksiin voi tutustua hänen omalla nettisivullaan.
Aikaisemmin oli vähän kummasteltu sitä, aikooko PS nimetä ehdokkaakseen paljon näkyvyyttä maahanmuuttopolitiikan kriitikkona saaneen Jussi Halla-ahon, joka keräsi kunnallisvaaleissa suuren äänisaaliin ja tienasi paikan Helsingin kaupunginvaltuustossa. Toisaalta, miksi nimitystä on viivytelty, jos se kuitenkin on tulossa? Minä en voi puhua puoluehallituksen puolesta, mutta sen vaan sanon, että vielä kolme ehdokasta on nimeämättä. Tilaa saattaa löytyä yhdelle sitoutumattomalle Halla-ahollekin.
Netissä mm. Homma-foorumilla pyörivissä "Halla-aholaisissa" tämä epäselvyys Jussin ehdokkuudesta on aiheuttanut paljon turhanaikaista meteliä ja kyräilyä. Onpa ollut havaittavissa jopa suoranaista katkeruutta Perussuomalaisia ja puheenjohtaja Timo Soinia kohtaan. Joidenkin mielestä Halla-ahon ehdokkuus on Perussuomalaisille elintärkeä, koska niin monet äänestävät PS:ää pelkästään Jussin takia. Tuota jälkimmäistä väitettähän on hankala näyttää toteen muuten kuin vaaleissa. Itse uskallan epäillä sen todenperäisyyttä.
Olipa foorumilla suunniteltu jopa jonkinlaista painostuskampanjaa, jonka seurauksena Halla-ahosta tehtäisiin valitsijayhdistyksen ehdokas, jos PS hänet ohittaa. Se nyt ei ainakaan mielestäni ole järkevää. Halliksella kun ei olisi yksinään pienintäkään mahdollisuutta päästä läpi. Voi olla, että monet PS:n äänestäjistä ovat Halla-aholaisia, mutta toisaalta monet Halla-ahon äänestäjistä lienevät Perussuomalaisia, jotka tuollaisissa tilanteissa valitsevat ehdokkaansa mieluummin puolueen listalta. Perussuomalaisia ei ole myöskään mahdollista kaapata, joten kaikenlainen painostaminen on tuhoontuomittua.
Perussuomalaisten kannatus huiteli viime mittauksissa jossain yhdeksän prosentin tuntumassa. Se on paljon se. Tätä kannatusta on rakennettu työllä ja vaivalla, ja käytännöllisesti katsoen nollasta on noustu nykytilanteeseen. Kaikki tämä reilun kymmenen vuoden aikana. Uskon, että tämä verraten nopeasti rakennettu kannatus tulee realisoitumaan tulevissa vaaleissa ainakin yhtenä Perussuomalaisena meppinä. Luottamukseni ehdokkaisiin on jo nyt kova, mutta on toki mielenkiintoista nähdä, kenelle lankeavat ne jäljellä olevat kolme ehdokaspaikkaa. Käsittääkseni loput ehdokkaat julkistetaan kuukauden loppuun mennessä. Sen jälkeen voidaan aloittaa vaalityö oikein toden teolla. Tällä kertaa Perussuomalaiset menevät Euroopan parlamenttiin!
Sampo Terho varsinkin on henkilö, jonka edesottamuksia olen seurannut jo jonkin aikaa mielenkiinnolla, lähinnä hänen omalta nettisivultaan. Sampo omaa erinomaisen kyvyn ilmaista mielipiteensä kärkevästi ja kansanomaisesti, mutta kuitenkin unohtamatta järkiperäisiä argumentteja ja vahvoja perusteluja. Suosittelen lukijoita tutustumaan ainakin hänen nettisivuiltaaan löytyviin vaalien perusteeseihin, ne ovat täyttä timanttia. Erkki Havansi ei ole minulle ennestään tuttu nimi, mutta silmäiltyäni hänen blogiaan uskallan antaa täyden luottamukseni myös hänelle, mikäli hänet valitaan edustamaan Perussuomalaisia Euroopan parlamentissa.
Itsehän olen jo aikaisemmin ilmoittanut tukevani näissä vaaleissa Perussuomalaisten Nuorten Puheenjohtajaa, Vesa-Matti Saarakkalaa. Täytyy myöntää, että Sampo Terho tarjoaa myös houkuttelevan kohteen omalle äänelle. Mutta koska jokaisella äänestäjällä on vain yksi ääni, ja koska Vesa-Matti on osoittanut sekä kykyä että selkärankaa aikaisemmissa toimissaan, aion edelleen pysyä päätöksessäni tukea häntä näissä vaaleissa. Vesa-Matin edesottamuksiin voi tutustua hänen omalla nettisivullaan.
Aikaisemmin oli vähän kummasteltu sitä, aikooko PS nimetä ehdokkaakseen paljon näkyvyyttä maahanmuuttopolitiikan kriitikkona saaneen Jussi Halla-ahon, joka keräsi kunnallisvaaleissa suuren äänisaaliin ja tienasi paikan Helsingin kaupunginvaltuustossa. Toisaalta, miksi nimitystä on viivytelty, jos se kuitenkin on tulossa? Minä en voi puhua puoluehallituksen puolesta, mutta sen vaan sanon, että vielä kolme ehdokasta on nimeämättä. Tilaa saattaa löytyä yhdelle sitoutumattomalle Halla-ahollekin.
Netissä mm. Homma-foorumilla pyörivissä "Halla-aholaisissa" tämä epäselvyys Jussin ehdokkuudesta on aiheuttanut paljon turhanaikaista meteliä ja kyräilyä. Onpa ollut havaittavissa jopa suoranaista katkeruutta Perussuomalaisia ja puheenjohtaja Timo Soinia kohtaan. Joidenkin mielestä Halla-ahon ehdokkuus on Perussuomalaisille elintärkeä, koska niin monet äänestävät PS:ää pelkästään Jussin takia. Tuota jälkimmäistä väitettähän on hankala näyttää toteen muuten kuin vaaleissa. Itse uskallan epäillä sen todenperäisyyttä.
Olipa foorumilla suunniteltu jopa jonkinlaista painostuskampanjaa, jonka seurauksena Halla-ahosta tehtäisiin valitsijayhdistyksen ehdokas, jos PS hänet ohittaa. Se nyt ei ainakaan mielestäni ole järkevää. Halliksella kun ei olisi yksinään pienintäkään mahdollisuutta päästä läpi. Voi olla, että monet PS:n äänestäjistä ovat Halla-aholaisia, mutta toisaalta monet Halla-ahon äänestäjistä lienevät Perussuomalaisia, jotka tuollaisissa tilanteissa valitsevat ehdokkaansa mieluummin puolueen listalta. Perussuomalaisia ei ole myöskään mahdollista kaapata, joten kaikenlainen painostaminen on tuhoontuomittua.
Perussuomalaisten kannatus huiteli viime mittauksissa jossain yhdeksän prosentin tuntumassa. Se on paljon se. Tätä kannatusta on rakennettu työllä ja vaivalla, ja käytännöllisesti katsoen nollasta on noustu nykytilanteeseen. Kaikki tämä reilun kymmenen vuoden aikana. Uskon, että tämä verraten nopeasti rakennettu kannatus tulee realisoitumaan tulevissa vaaleissa ainakin yhtenä Perussuomalaisena meppinä. Luottamukseni ehdokkaisiin on jo nyt kova, mutta on toki mielenkiintoista nähdä, kenelle lankeavat ne jäljellä olevat kolme ehdokaspaikkaa. Käsittääkseni loput ehdokkaat julkistetaan kuukauden loppuun mennessä. Sen jälkeen voidaan aloittaa vaalityö oikein toden teolla. Tällä kertaa Perussuomalaiset menevät Euroopan parlamenttiin!
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Hallitus hyväksyi sittenkin tosiasiat
Kuten sanotaan, yksi viisauden määritelmistä on se, että uskaltaa muuttaa kantaansa, kun vain esitetään tarpeeksi hyvät perustelut. Matti Vanhasen hallitus on tänään osoittanut varsin yllättävää viisautta ja harkintakykyä pienen potkimisen jälkeen. Tämän päivän uutisten mukaan Hallitus on todellakin luopunut järjettömästä päämäärästään pidentää työuria pakolla, nostamalla eläkeikää 65:een.
Eikä se loppujen lopuksi paljoa vaatinutkaan, ainoastaan työntekijäjärjestöjen ankaran vastustuksen, opposition järjestämän välikysymysuhan, massiivisen kansalaisvastustuksen nettiadresseineen ja pari kahvipöytäpuhetta lakonuhasta. Näillä keinoilla saatiin siis valtakunnan virallisen jästipään, Vanhas-Masan kelkka kääntymään.
Nyt Vanhanen tietysti paikkailee arvovaltaansa revenneitä mökinmentäviä aukkoja ja koettaa pelastaa itsetunnostaan sen mitä pelastettavissa on. Se hänelle suotakoon. Vanhanen oikoo hallituksen linjaa puhumalla "keskimääräisen työelämästä poistumisiän korotettamisesta kolmella vuodella 59,4:stä vuodesta vuoteen 2025 mennessä." Aivan kuin se olisi hänen oma ajatuksensa. Aivan kuin tätä samaa eivät olisi toitottaneet tähän mennessä oppositiopuolueet ja työntekijäjärjestöt suureen ääneen.
Kuten aikaisemmin on jo todettu, eläkeiän nostamisesta ja muusta samankaltaisesta pakottamisesta ei ole mitään hyötyä, ellei tuota nimenomaista keskimääräistä työelämästä poistumisikää saada samalla nostettua. Tästä seuraa loogisesti, että ensin tulee kinnittää huomiota työssä jaksamiseen ja työkykyyn, ja kun näillä keinoilla kansa saadaan eläköitymään vanhempana, voidaan eläkeikää korjata vastaamaan tätä tilannetta. Työelämän muokkaamisessa pikavoittojen tavoittelu ei ole mahdollista, vaan on pyrittävä kestävään nousujohtoiseen kehitykseen. Tämä on ilmeisesti nyt saatu taottua hallituksenkin kaaliin.
Mutta kaiketi tällä kaikella on hyvätkin seurauksensa. Nyt hallituksella näyttäisi oikeasti olevan tavoitteen tuo työurien pidentäminen, tällä kertaa oikeilla keinoilla. Se on positiivista, enkä ole varma oltaisiinko tähän tilanteeseen päästy, jos Vanhanen ei olisi tuota älytöntä ehdotustaan alunperin julki tuonut. Nyky-yhteiskunnassa vain on niin, että vaarallisen usein tuon kaltaiset älyttömät ehdotukset tulevatkin laeiksi...
Tällä kertaa kansalaiset ja työntekijät onnistuivat mallikkaasti tehtävässään vallan vahtikoirina. Tällaisia tapauksi toivon paljon lisää, että valtaa pitävät eivät pääse liikaa ylpistymään.
Eikä se loppujen lopuksi paljoa vaatinutkaan, ainoastaan työntekijäjärjestöjen ankaran vastustuksen, opposition järjestämän välikysymysuhan, massiivisen kansalaisvastustuksen nettiadresseineen ja pari kahvipöytäpuhetta lakonuhasta. Näillä keinoilla saatiin siis valtakunnan virallisen jästipään, Vanhas-Masan kelkka kääntymään.
Nyt Vanhanen tietysti paikkailee arvovaltaansa revenneitä mökinmentäviä aukkoja ja koettaa pelastaa itsetunnostaan sen mitä pelastettavissa on. Se hänelle suotakoon. Vanhanen oikoo hallituksen linjaa puhumalla "keskimääräisen työelämästä poistumisiän korotettamisesta kolmella vuodella 59,4:stä vuodesta vuoteen 2025 mennessä." Aivan kuin se olisi hänen oma ajatuksensa. Aivan kuin tätä samaa eivät olisi toitottaneet tähän mennessä oppositiopuolueet ja työntekijäjärjestöt suureen ääneen.
Kuten aikaisemmin on jo todettu, eläkeiän nostamisesta ja muusta samankaltaisesta pakottamisesta ei ole mitään hyötyä, ellei tuota nimenomaista keskimääräistä työelämästä poistumisikää saada samalla nostettua. Tästä seuraa loogisesti, että ensin tulee kinnittää huomiota työssä jaksamiseen ja työkykyyn, ja kun näillä keinoilla kansa saadaan eläköitymään vanhempana, voidaan eläkeikää korjata vastaamaan tätä tilannetta. Työelämän muokkaamisessa pikavoittojen tavoittelu ei ole mahdollista, vaan on pyrittävä kestävään nousujohtoiseen kehitykseen. Tämä on ilmeisesti nyt saatu taottua hallituksenkin kaaliin.
Mutta kaiketi tällä kaikella on hyvätkin seurauksensa. Nyt hallituksella näyttäisi oikeasti olevan tavoitteen tuo työurien pidentäminen, tällä kertaa oikeilla keinoilla. Se on positiivista, enkä ole varma oltaisiinko tähän tilanteeseen päästy, jos Vanhanen ei olisi tuota älytöntä ehdotustaan alunperin julki tuonut. Nyky-yhteiskunnassa vain on niin, että vaarallisen usein tuon kaltaiset älyttömät ehdotukset tulevatkin laeiksi...
Tällä kertaa kansalaiset ja työntekijät onnistuivat mallikkaasti tehtävässään vallan vahtikoirina. Tällaisia tapauksi toivon paljon lisää, että valtaa pitävät eivät pääse liikaa ylpistymään.
maanantai 2. maaliskuuta 2009
Tuleva eläkeläinen avautuu eläkeiästä
Viime päivien kiistatta kuumin puheenaihe on ollut hallituksen aie korottaa yleistä vanhuuseläkeikää nykyisestä 63:sta vuodesta jopa 65:een. Tarkoituksena on tietenkin pitää suomalaiset kauemmin kiinni työn syrjässä, millä oletettavasti korjataan hieman vinoutunuttta huoltosuhdetta, paikataan työvoimapulaa, lisätään verotuloja, helpotetaan valtion velkojien elämää ja ties mitä muuta vielä.
Oppositiopoliitikot ja ay-miehet ja naiset ovat olleet järjestään tyrmistyneitä tästä esityksestä, eivätkä aivan syyttä. Vanhasen hiihtolenkillä syntyneessä ideassa ja sen toteutuksessa on niin paljon mätää, että en oikein tiedä mistä tätä sotkua olisi hyvä lähteä purkamaan.
Ilmeisesti Vanhanen on pääministerinä saavuttanut sellaisen arvovallan, että hän voi hetken mielijohteesta, hiihtolenkillä syntyneen idean perusteella, täysin ilmoitusasiana runnoa henkilökohtaisella sananvallallaan läpi näin suuren uudistuksen jossain hallituksen riihessä, kysymättä mielipiteitä muilta kuin Kataisen Jyrkiltä. Ennen vanhaan tällaiset päätökset tavattiin tehdä kolmikannassa, ja hyvässä yhteistyössä. Nykyinen hallitus on kuitenkin päättänyt haistattaa kolmikannalle pitkät, koska "oli odotettavissa, että ammattiyhdistyksistä ei kuitenkaan tukea löydy." Tämä on kohtalokasta demokratian kannalta.
Hallituksen kaavailemat hyödyt eläkeiän nostosta toimivat kyllä paperilla, mutta käytännössä asia on hieman monimutkaisempi. Jos todella kuvitellaan, että näinä vuosina eläkeikään ehtivät kituuttavat kiltisti töissä samalla kun vuosikymmeniä odotettu eläkeaika karkaa hiljalleen kauemmaksi, niin ehkä olisi syytä miettiä uudestaan. Todennäköisesti suuri osa juuri tällä hetkellä eläkeikää lähestyvistä järjestää itsensä eläkkeelle, ennen kuin tuo nosto tulee kokonaisuudessaan voimaan. Näin hallituksen suunnitelmalla on itse asiassa täysin päinvastainen vaikutus, kuin oli tarkoitus.
Pakottaminen tuntuu muutenkin olevan ainoa motivointikeino, jonka Vanhanen-Katainen-korporaatio osaa. Tällä hetkellä Suomessa keskimääräinen eläköitymisikä on alle nykyisen eläkeiän. Eläköitymisikää ei saada merkittävästi nostettua pakottamalla, jos samalla ei kiinnitetä huomiota työssä jaksamiseen. On aivan sama, mikä se yleinen eläkeikä paperilla on, jos totuus on kuitenkin se että suomalainen ei jaksa työssään siihen asti. Varmasti tässäkin asiassa oltaisiin voitu saavuttaa haluttu tulos, jos oltaisiin kiinnitetty huomiota eläköitymisikään eläkeiän sijasta.
Media odottaa tämän asian tiimoilta kieli pitkällä SAK:n masinoimaa yleislakkoa. Sellaista tuskin tulee, mutta opposition välikysymys on ilmeisesti tulossa. Välikysymys saattaisi purrakin, jos hallituspuolueista löytyisi tarpeeksi selkärankaisia poliitikkoja, jolla olisi kanttia asettua Vanhasen ja Kataisen jyrän eteen. Nykyisessä parlamentarismin tilassa sellaista ihmettä vain ei ikävä kyllä taida tapahtua.
Oppositiopoliitikot ja ay-miehet ja naiset ovat olleet järjestään tyrmistyneitä tästä esityksestä, eivätkä aivan syyttä. Vanhasen hiihtolenkillä syntyneessä ideassa ja sen toteutuksessa on niin paljon mätää, että en oikein tiedä mistä tätä sotkua olisi hyvä lähteä purkamaan.
Ilmeisesti Vanhanen on pääministerinä saavuttanut sellaisen arvovallan, että hän voi hetken mielijohteesta, hiihtolenkillä syntyneen idean perusteella, täysin ilmoitusasiana runnoa henkilökohtaisella sananvallallaan läpi näin suuren uudistuksen jossain hallituksen riihessä, kysymättä mielipiteitä muilta kuin Kataisen Jyrkiltä. Ennen vanhaan tällaiset päätökset tavattiin tehdä kolmikannassa, ja hyvässä yhteistyössä. Nykyinen hallitus on kuitenkin päättänyt haistattaa kolmikannalle pitkät, koska "oli odotettavissa, että ammattiyhdistyksistä ei kuitenkaan tukea löydy." Tämä on kohtalokasta demokratian kannalta.
Hallituksen kaavailemat hyödyt eläkeiän nostosta toimivat kyllä paperilla, mutta käytännössä asia on hieman monimutkaisempi. Jos todella kuvitellaan, että näinä vuosina eläkeikään ehtivät kituuttavat kiltisti töissä samalla kun vuosikymmeniä odotettu eläkeaika karkaa hiljalleen kauemmaksi, niin ehkä olisi syytä miettiä uudestaan. Todennäköisesti suuri osa juuri tällä hetkellä eläkeikää lähestyvistä järjestää itsensä eläkkeelle, ennen kuin tuo nosto tulee kokonaisuudessaan voimaan. Näin hallituksen suunnitelmalla on itse asiassa täysin päinvastainen vaikutus, kuin oli tarkoitus.
Pakottaminen tuntuu muutenkin olevan ainoa motivointikeino, jonka Vanhanen-Katainen-korporaatio osaa. Tällä hetkellä Suomessa keskimääräinen eläköitymisikä on alle nykyisen eläkeiän. Eläköitymisikää ei saada merkittävästi nostettua pakottamalla, jos samalla ei kiinnitetä huomiota työssä jaksamiseen. On aivan sama, mikä se yleinen eläkeikä paperilla on, jos totuus on kuitenkin se että suomalainen ei jaksa työssään siihen asti. Varmasti tässäkin asiassa oltaisiin voitu saavuttaa haluttu tulos, jos oltaisiin kiinnitetty huomiota eläköitymisikään eläkeiän sijasta.
Media odottaa tämän asian tiimoilta kieli pitkällä SAK:n masinoimaa yleislakkoa. Sellaista tuskin tulee, mutta opposition välikysymys on ilmeisesti tulossa. Välikysymys saattaisi purrakin, jos hallituspuolueista löytyisi tarpeeksi selkärankaisia poliitikkoja, jolla olisi kanttia asettua Vanhasen ja Kataisen jyrän eteen. Nykyisessä parlamentarismin tilassa sellaista ihmettä vain ei ikävä kyllä taida tapahtua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
