Ruotsinmaalla on jotain mätää

Ruotsissa käytiin juuri parlamenttivaalit, joiden tuloksissa riittää puitavaa vielä pitkäksi aikaa. Vaalien tärkein seuraus oli istuvan pääministeri Fredrik Reinfeldtin johtama porvarihallitus voitti, mutta jäi kuitenkin täpärästi ilman enemmistöä. Hallitusneuvotteluista on siksi tulossa hankalat. Ruotsin sosiaalidemokraatit pärjäsivät ennätyshuonosti, mikä olikin odotettavissa sosiaalidemokraattien yleisen laskusuhdanteen pohjoismaissa huomioiden. Yhteensä punavihreät puolueet eli oppositio keräsi 43 prosenttia äänistä.

Mielenkiintoinen tapaus on myös Sverigedemokraterna-puolueen (SD) nousu valtiopäiville ensimmäistä kertaa puolueen historiassa. SD keräsi annetuista äänistä lähes kuusi prosenttia, ja sai läpi 20 ehdokasta. Täten SD nousi kerralla vaa'ankieliasemaan, eikä sen merkitystä tulevissa hallitusneuvotteluissa voi vähätellä. Puolueen puheenjohtaja Jimmie Åkesson ehtikin jo rehennellä SD:n lähtevän hallitukseen niiden puolueiden kanssa, jotka tarjoavat heille eniten.

Ruotsin poliittiset asetelmat ovat olleet varsin luutuneita jo aivan liian pitkään. Sekä porvarikoalitio että vihreä vasemmisto ovat juuttuneet omiin juoksuhautoihinsa sellaisella jääräpäisyydellä, että se saa Suomen vastaavan kuvion näyttämään suorastaan progressiiviselta. Tähän lukkiutuneeseen tilanteeseen uskon SD:n tarjoavan aivan uudenlaista liikettä. Voi jopa olla, että valikoidut puolueet vihervasemmistolaisesta blokista ovat pakotettuja saman pöydän ääreen porvareiden kanssa, vaikka se tapahtuisikin vain siitä syystä, että haluttaisiin estää SD:n hallituspyrkimykset.

On jokseenkin hankala ymmärtää sitä kollektiivista vastenmielisyyttä, jolla kaikki muut puolueet, valtakunnan media sekä eräät julkisuuden henkilöt Ruotsidemokraatteihin suhtautuvat. En minäkään ko. puoluetta varsinaisesti sympatiseeraa, mutta kai heillä sentään on oikeus asettua ehdolle demokraattisissa vaaleissa, ja menestyäkin jos tarpeeksi suuri osa kansasta niin tahtoo? Ilmeisesti ei. On perin hätkähdyttävää, ja suomalaisittain ajateltuna ennenkuulumatonta, että tuhannet ihmiset kokevat tarpeelliseksi lähteä julkisesti protestoimaan epämieluisaa vaalitulosta. Mitä positiivista sellaisella voidaan saavuttaa?

Mikä sitten tekee SD:stä niin kammoksuttavan puolueen? Onhan heillä toki kärkeviä mielipiteitä ja tavoitteita. Heidän arvomaailmansa on kiusallisen konservatiivinen. Jotkut heidän jäsenistään saattavat jopa olla rasisteja. Todellinen syy lienee kuitenkin se, että SD ei hyvällä tahdollakaan sovi mukaan ruotsalaiseen konsensuspolitiikkaan. Se on ohjelmassaan tarttunut juuri niihin asioihin, joiden hoitamisesta vallitseen Ruotsin vanhojen puolueiden keskuudessa hiljainen yksimielisyys. Se ravistelee "pyhiä" arvoja, ja sellainenhan ei ole hyväksyttävää yhdessäkään itseään kunnioittavassa oligarkiassa.

Joka tapauksessa Ruotsin vaalitulos todistaa yhden asian: Jos vallanpitäjien politiikassa itsessään on kansan silmissä vikaa, ei protestiliikkeitä voida vaieta, mustamaalata tai pilkata kuoliaiksi. Ainoa tapa pitää tyytymättömien kansalaisten soraäänet kurissa, on keskustella avoimesti hankalistakin teemoista ja harjoittaa itse sellaista politiikkaa, jonka takana myös tavallinen kansalainen voi seistä. On siis harjoitettava populismia.