keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Kauhajoen tragediasta

Aivan ensimmäikseksi haluan osoittaa syvimmät osanottoni kaikille, joita tämä kauhea tapaus on koskettanut. Sympatiani ovat uhrien omaisten, koulutovereiden, koulun työntekijöiden ja niiden kanssa, joilla oli epäonnea kokea syyskuun musta päivä henkilökohtaisesti.

Kauhajoen koulumurha toki palauttaa mieleen vajaan vuoden takaisen Jokelan tapauksen. Itse asiassa minua tämä tapaus kosketti jopa enemmän, koska se osui näin lähelle: Kauhajoki ei ole kovinkaan kaukana syntymäkaupungistani Seinäjoesta. Jälleen kerran en oikein tiedä, mitä sanoisin. Voin vain kysyä "Miksi?" kuten niin monet muutkin. Miksi yhdentoista ihmisen aika loppui kesken? Miksi ahdistunut nuori päätti purkaa pahaa oloaan näin hirveällä tavalla? Miksi tätä ei voitu estää etukäteen? Miksi tällaista tapahtuu?

Varsin ikävä totuus lienee, että noihin kysymyksiin ei ole itsestäänselviä vastauksia. Kuitenkin osatotuus lienee se, että me joudumme maksamaan nuorten asioiden ja terveyden leväperäisestä hoidosta. Nyt on korkea aika alkaa kiinnittää huomiota myös nuorten hyvinvointiin.

Vielä kerran osanottoni. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan tällaista.

Ei kommentteja: