maanantai 29. syyskuuta 2008

Politiikka ei kiinnosta kansalaisia?

Verkkolehti UUSI SUOMI uutisoi tänään suomalaisten huolestuttavan heikosta poliittisesta tietämyksestä. Jutun mukaan kolme neljäsosaa suomalaisista ei osaa nimetä hallituspuolueita. Pääministerin nimi oli kuitenkin suurimmalle osalle tuttu. Myös oikeiston ja vasemmiston välinen raja oli osalle hämärä.

Kansa ei siis ole tietoinen siitä, kuka sen asioista päättää. Tämä tarkoittaa sitä, että kansalaisia ei yksinkertaisesti kiinnosta. En ihmettele yhtään. Meininki tuntuu olevan sama ja alati kurjistuva, vaikka vallassa olisi kuka. Omalla äänestämisellä ei katsota voivan vaikuttaa ollenkaan, koska valitut edustajat puhuvat kuitenkin yhtä ja tekevät toista. Vähempikin saa politiikan tuntumaan suurelta huijaukselta.

Turhaan ei Soini ole usein puheissaan viitannut kolmeen suurimpaan puolueeseen sanoilla "Tupu, Hupu ja Lupu". Viimeisen parinkymmenen vuoden ajan ne ovat kaikki toteuttaneet samanlaista politiikkaa aina hallituksessa ollessaan. Jos satut olemaan pieni- tai keskituloinen, helpotusta tilanteeseesi ei tuo näiden puolueiden johtama hallitus, vaikka koalitio olisi mikä.

Ratkaisu kansalaisten poliittiseen apatiaan ei löydy apaattisen kansan vaihtamisesta. On tarjottava oikeita vaihtoehtoja, ja toteutettava samaa politiikkaa mistä puhutaan. Tällä saralla Perussuomalaiset on kunnostautunut parhaiten. Meidän tehtävämme on osoittaa kyynikoille, että vielä tänäkin päivänä on yksi puolue, joka pitää pienen ihmisen puolta niin puheissa kuin teoissa. Perussuomalaiset on oikea ja varteenotettava vaihtoehto. Kannattaa siis edelleen äänestää.

Ei kommentteja: